Vanhuudesta (Finnish) Marcus Tullius Cicero 373 downloads.pdf

The Project Gutenberg eBook of Vanhuudesta

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will
have to check the laws of the country where you are located before using
this eBook.

Title: Vanhuudesta

Author: Marcus Tullius Cicero

Translator: K. J. Hidén

Release date: January 4, 2017 [eBook #53886]
Most recently updated: October 23, 2024

Language: Finnish

Other information and formats: www.gutenberg.org/ebooks/53886

Credits: E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VANHUUDESTA
***

VANHUUDESTA

Kirj.

MARCUS TULLIUS CICERO

Latinasta (Cato Maior De Senectute) Suomentanut K. J. Hidén

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1918.

Alkulause.

Ciceron Cato Maior De senectute on jo tätä ennen ilmestynyt suomeksi
lehtori K. Blomstedtin kääntämänä (Hämeenlinnassa 1886). Blomstedtin
mehevä, yleensä hyvin ansiokas esitys on kuitenkin alusta alkaen ollut
vaikeasti saatavissa — — tilapäisjulkaisuun kuuluvana — sekä yleisölle
miltei tuntematon.

Uudessa suomennoksessa olen etupäässä seurannut C. Meissnerin
toimittamaa painosta (Leipzig 1898). Yleensä olen noudattanut alkutekstin
ulkonaista rakennettakin, mikäli suomen kielen vaatimukset sen ovat
sallineet. Erinäisiin kohtiin olen lisännyt lyhyitä selityksiä.

Runosäkeitä tulkitessani olen käyttänyt Blomstedtin suomennosta, johon
yliopettaja, toht. R.V. Koskimies hyväntahtoisesti on tehnyt erinäisiä

korjauksia. Käännöksen valmistamisessa on myös poikani, ylioppilas Ilmari
Hidén ollut avullisena.

Sääksmäen Kärsässä, heinäk. 31 p:nä 1917.

K. J. Hidén.

JOHDANTO.

Marcus Tullius Cicero syntyi 3 p:nä tammik. v. 106 e.Kr. lähellä Arpinumin
pikkukaupunkia Italiassa. Isä oli tilanomistaja ja kuului talonpoikaissukuun.
Nuori Marcus sai huolellisen kasvatuksen Roomassa Qvintus-veljensä
kanssa. Hänen opettajanaan oli muiden muassa kreikkalainen runoilija
Archias, jonka puolesta hän myöhemmin piti puheen oikeuden edessä. Ajan
sivistysvaatimusten mukaisesti Cicero etupäässä opiskeli kreikan kieltä ja
kirjallisuutta, filosofiata ja puhetaitoa. Varsinaisen kouluajan päätyttyä hän
kuunteli useiden oppineiden luentoja, harjoittaen uutterasti puhetaitoaan.
Hän esiintyi jo v. 81 ensi kerran julkisesti puhujana eräässä oikeusjutussa ja
rohkeni seuraavana vuonna puolustaa amerialaista isänmurhasta syytettyä
Sextus Rosciusta kaikkivaltiaan diktaattorin Sullan suosikkeja vastaan.
Kehittyäkseen vielä monipuolisemmin oleskeli Cicero vv. 79-77 Italian
ulkopuolella, harjoittaen opintoja Kreikassa, Vähässä-Aasiassa ja Rhodos-
saarella kuuluisien opettajien johdolla. Palattuaan Roomaan hän otti
vilkkaasti osaa valtiolliseen elämään, tuli v. 75 kvestoriksi (valtionvarain
hoitajaksi), v. 69 ediliksi (järjestysvirkamieheksi) sekä v. 66 pretoriksi
(ylituomariksi). Näitä virkojaan hän hoiti tunnollisesti ja
oikeudenmukaisesti, joten hän saavutti yleistä suosiota. Vaikka Cicero
olikin nousukas (homo novus), valittiin hänet konsuliksi varhaisimpana lain
myöntämänä ikävuotena, vuodeksi 63 e.Kr.

Konsulina Cicero paljasti Catilinan vallankumoukselliset vehkeet ja
tukahutti hänen suunnittelemansa salaliiton, johon kuului paljon ylhäisiä
roomalaisia. Hän sai senaatin päättämään, että Catilinan Roomaan jääneet
puoluelaiset olivat mestattavat saamatta oikeutta vedota kansaan. Cicero oli
nyt valtiollisen toimintansa huippukohdassa ja sai osakseen valtavia
suosionosoituksia. Mutta koska Catilinan rikostoverien kuolemantuomio
oikeastaan oli ollut laiton, täytyi Ciceron huhtikuussa v. 58 vapaaehtoisesti
lähteä maanpakoon Kreikkaan kansantribuuni Publius Clodius Pulcherin
tekemän lakiehdotuksen takia. Jo seuraavana syksynä v. 57 kutsuttiin hänet
takaisin. Kaikkialla otti kansa hänet vastaan suurella riemulla. Seuraavina
vuosina Cicero toimi etupäässä asianajana ja puhujana, saavuttamatta enää
entistä vaikutustaan. Sitten hänet v. 51 lähetettiin prokonsulina
(maaherrana) hoitamaan Kilikian maakuntaa Vähässä-Aasiassa. Siellä hän
tunnollisesti koetti perehtyä maakuntansa tarpeisiin sekä edistää sen parasta.
Hän otti m.m. osaa muutamiin vähäisiin sotaretkiin. Kun Cicero v. 50
jälleen saapui Italiaan, oli Caesarin ja Pompeiuksen välinen sisällissota jo
alkamaisillaan. Kauan aikaa epäröityään Cicero asettui jälkimmäisen
puolelle sekä lähti hänen luokseen Kreikkaan. Kun Pompeius joutui
tappiolle Pharsaloksen taistelussa v. 48, palasi Cicero Italiaan ja sai
Caesarilta armahduksen. Muuttuneiden valtiollisten olosuhteiden johdosta
Cicero toistaiseksi vetäytyi yksityiselämään, omistautuen kokonaan
kirjallisille ja tieteellisille harrastuksilleen.

Vasta sitten kuin Caesar oli saanut surmansa v. 44, astui Cicero jälleen
valtiolliselle näyttämölle. Hän tahtoi palauttaa vallan senaatille ja
konsuleille sekä piti vallantavoittelija Marcus Antoniusta vastaan neljätoista
kiivasta hyökkäyspuhetta (n.s. filippiläistä). Mutta kun Caesarin ottopoika
Octavianus odottamatta sopi Antoniuksen kanssa ja molemmat ynnä
Marcus Aemilius Lepidus tekivät kolmiliiton, jakaakseen vallan keskenään,
joutui Cicerokin Antoniuksen vaatimuksesta valtionkirouksen alaiseksi.
Cicero aikoi vielä paeta Italiasta, mutta takaa-ajavat sotilaat yllättivät hänet

matkalla ja surmasivat 7 p:nä jouluk. v. 43 e.Kr. lähellä Caietaa. Hänen
päänsä ripustettiin Roomassa puhujalavalle, jonka kunniana hän niin kauan
oli ollut.

Ciceron luonne ja toiminta ovat hamasta muinaisuudesta saakka
joutuneet eriävien arvostelujen alaisiksi. Varsinkin on hänen valtiollista
toimintaansa usein tuomittu ankarasti. Muutamat, kuten etupäässä tunnetut
saksalaiset historioitsijat W. Drumann ja Th. Mommsen, ovat hänessä
nähneet vain valtiollisen teeskentelijän, jolla on ollut yhtä vähän kykyä kuin
vakaumusta ja enemmän sanoja kuin aatteita. Totta onkin, että häneltä
puuttuivat ne ominaisuudet, etupäässä se luonteenlujuus ja päättäväisyys,
joita valtiomieheltä vaadittiin Rooman tasavallan loppuaikoina, kun koko
yhteiskunta oli ikäänkuin käymistilassa. Sitävastoin Cicero on puhujana ja
kirjailijana saavuttanut jotensakin yleisen tunnustuksen sekä pysyväisen
maineen. Cicero on ollut Rooman kuuluisin puhuja, joka hienostuneella,
tenhoavalla käytöksellään, selkeällä ja vaikuttavalla esityksellään ja milloin
koruttomalla, milloin mahtipontisella, jopa pöyhkeämuotoisella, mutta silti
aina sujuvalla ja mallikelpoisella sanonnallaan täydellisesti lumosi
kansalaisensa. Kuitenkaan eivät hänen puheensa vaikuta enää yhtä
voimakkaasti kuin niitä aikoinaan pidettäessä, eivätkä luonnollisesti tehoa
yhtä välittömästi jäykkiin pohjoismaalaisiin kuin herkkämielisiin, helposti
innostuviin romanilaisiin kansoihin.

Ciceron jälkeensäjättämien kirjallisten tuotteiden lukumäärä on hyvinkin
suuri. Näissä hän on helposti tajuttavassa ja miellyttävässä muodossa
esittänyt kreikkalaisen sivistyksen tuloksia sekä kohottanut latinan kielen
täydellisyyteen, josta tuli esikuva kaikiksi ajoiksi. Ciceron tuotannosta on
nykyaikaan säilynyt puheita, retorisia kirjoituksia, filosofisia teoksia,
kirjeitä, historiallisia ja maantieteellisiä kyhäelmiä sekä runoja. Hänen
puheitaan tunnetaan ainakin nimeltä noin 105; jälkimaailmalle säilyneistä
ovat tärkeimmät: 6 puhetta Verrestä vastaan, puhe Gnaeus Pompeiuksen

ylipäällikkyydestä, 4 puhetta Catilinaa vastaan, puheet runoilija Archiaan
puolesta ja Milon puolustukseksi sekä 14 filippiläistä puhetta Antoniusta
vastaan. Retorisista kirjoituksista nimettäköön seuraavat: "Puhujasta".
"Ihannepuhuja", "Brutus" l. "Mainioista puhujista", ja filosofisista:
"Valtiosta", "Laeista", "Korkeimmasta hyvästä ja äärimmäisestä pahasta",
"Keskusteluja Tusculanumissa", "Jumalien luonnosta", tähän
suomennossarjaan käännettävänä oleva "Velvollisuuksista" y.m. Ciceron
kirjeitä on tallella neljä, hänen vapautetun orjansa ja kirjurinsa Tiron
toimittamaa kokoelmaa, jotka tarjoavat ylen tärkeitä tietoja Ciceron elämän
ja toiminnan sekä yleensä koko aikakauden historian valaisemiseksi.
Ciceron teoksia on kaikkina aikoina innokkaasti luettu ja uutterasti tutkittu
sekä käännetty jokaisessa sivistysmaassa.

*****

"Kukapa ei olisi lukenut Ciceron Catoa? Kenpä ei olisi tuntenut
mielenylennystä kaikesta siitä, mikä tässä on lausuttu vanhuuden
hyväksi sekä sen nurjaa arvostelemista tahi halveksimista vastaan?"

Jakob Grimm: "Puhe vanhuudesta".

Ciceron filosofisiin teoksiin kuuluu myös kirjanen Cato Maior De
senectute, joka nyt julkaistaan suomenkielisenä. Alkuaan Cicero tutki
filosofiaa vain kehittyäkseen puhetaidossa, mutta syventyi siihen
perusteellisemmin sellaisina aikoina, jolloin hänen oli pakko pysyä erillään
julkisesta elämästä. Kirjoituksillaan hän tahtoi tutustuttaa kansalaisiaan
kreikkalaisten filosofiaan, johdattaakseen nimenomaan nuorisoa paremmille
teille. Filosofisissa tutkimuksissaan Cicero ei johdonmukaisesti seurannut
mitään oppisuuntaa eikä omaksunut mitään itsenäistä kantaa, vaan oli n.s.
eklektikko, joka valitsi ja omisti itselleen eri järjestelmistä sen, mikä näytti
hänestä oivalliselta ja tarkoituksenmukaiselta. Sentähden hän itsekin nimitti
tutkielmiaan jäljitelmiksi (apographa), sanoen niistä kerrankin: "Lisään

vain sanoja, joita minulla on yllin kyllin". Vaikka niissä onkin paljon
ristiriitaisuuksia, puutteita ja vaillinaisuuksia, on niillä sittenkin ollut suuri
merkitys sekä Ciceron aikalaisille että myös jälkimaailmalle. Niissä näet
Cicero loi varman ja täydellisen latinankielisen filosofisen sanaston sekä
esitti kreikkalaisen filosofian tuloksia hauskasti ja helppotajuisesti.

Kuten jo edellä mainittiin, antautui Cicero kirjallisille harrastuksilleen
varsinkin senjälkeen kuin hän oli tullut takaisin maanpaostaan, ja
toistamiseen, kun hän oli saanut armahduksen Caesarilta. Etenkin
jälkimmäisellä kerralla oli hän vaipunut syvään alakuloisuuteen ja
hervottomuuteen, kun huomasi joutuneensa kaikesta valtiollisesta
toiminnasta syrjään. Lisäksi kohtasi häntä mitä ankarin isku, rakkaan
tyttärensä Tullian kuolema v. 45. Tämä saattoi hänet erittäin kiihkeästi
syventymään filosofiaan, saadakseen siitä huojennusta surussaan. Silloin
syntyivät kaikki Ciceron filosofiset teokset, myöskin nyt kysymyksessä
oleva.

Niinkuin näkyy, on tällä kirjasella kaksoisnimitys. Siinä seurasi Cicero
tunnetun monikirjailijan Marcus Terentius Varron antamaa esimerkkiä; tämä
näet lisäsi tutkielmiensa otsakkeihin jonkun esikuvallisen henkilön nimen,
joka elämällään ja toiminnallaan ikäänkuin valaisi teoksen aihetta ja
sisältöä. Täysin varmasti ei tiedetä, mihin aikaan kirja ilmestyi; useimmat
kuitenkin otaksuvat, että se julkaistiin heti Caesarin murhan jälkeen. Sen
omisti Cicero — samoinkuin vähän myöhemmin kyhäämänsä kirjasen
nimeltä Laelius De amicitia — uskolliselle ystävälleen Titus Pomponius
Atticukselle. joka oli häntä kolmea vuotta vanhempi. Lähin aihe sen
kirjoittamiseen oli niinmuodoin se seikka, että kumpikin ystävyksistä oli jo
päässyt vanhuuden ikään. Saadakseen enemmän eloisuutta ja
havainnollisuutta esitykselleen Cicero antoi sille vuoropuhelun muodon,
kuten monessa muussa suurelle yleisölle kirjoittamassaan teoksessa.
Kuitenkaan hän ei Platonin tapaan käyttänyt vuoropuhelua

johdonmukaisesti koko teoksessa, vaan seurasi Aristoteleen menettelyä.
Siten vuoropuhelu muodostaa johdannon sitä seuraavaan yhtenäiseen
esitykseen, jossa vain silloin tällöin viitataan sivuhenkilöihin.

Koko teoksen päähenkilöksi, esityksen varsinaiseksi kannattajaksi, valitsi
tekijä erään Rooman tasavallan merkkimiehistä, Marcus Porcius Caton,
jolla oli lisänimet Censorius (ankara), Sapiens (viisas) ja Maior (vanhempi).
Hän oli oikea muinaisajan roomalaisen perikuva, — yksinkertainen
elämäntavoiltaan, tarkka ja tunnollinen kaikissa toimissaan, urhoollinen
sodassa sekä taitava puhuja ja monipuolinen kirjailija rauhanaikana; lisäksi
oli hänellä tavattomat ruumiinvoimat, joihin ikä ei näyttänyt pystyvän.
Tosiaan Cicero ei mitenkään olisi voinut löytää miestä, joka paremmin olisi
soveltunut pitämään puolustuspuhetta vanhuuden hyväksi. Cicero on kyllä
pannut omat mielipiteensä Caton suuhun, mutta on kumminkin
kuvaillessaan hänen luonnettaan koettanut noudattaa historiallisia
perinnäistietoja. Sopivissa paikoissa esitetään tapauksia Caton elämästä,
viitataan hänen teoksiinsa ja käytetään vanhentuneita sanoja ynnä
lauseparsia. Kuitenkin täytyy Ciceron toisinaan lieventää Caton jäykkää
yksipuolisuutta sekä ihannoiden tasoittaa hänen luonteensa karkeita,
myöhemmän ajan roomalaisille epämieluisia puolia.

Sivuhenkilöinä esiintyvät vanhan Caton rinnalla ystävykset Publius
Cornelius Scipio Aemilianus Africanus Minor ja Gaius Laelius, jolla
samoinkuin Catolla oli lisänimi Sapiens. Muinaisuudessa oli näiden
molempien ystävyys hyvin kuuluisa ja kiitetty. Scipio — Lucius Aemilius
Pauluksen poika ja vanhemman Scipio Africanuksen pojan Publiuksen
ottopoika — on Rooman historiassa tunnettu Karthagon ja Numantian
valloittajana. Laeliuksesta sitävastoin tiedetään verrattain vähän. Hän otti
Scipion johdolla osaa 3. puunilaissotaan ja taisteli myös Lusitaniassa
Viriatusta vastaan. Vihdoin hän tuli konsuliksi v. 140 e.Kr. Laelius oli

lempeä, tasapuolinen ja tyyni mies, joka saavutti suurta kunnioitusta
kansalaistensa keskuudessa.

Keskustelu näiden henkilöiden välillä esitetään tapahtuvaksi Caton
kodissa v. 150 e.Kr., vuotta ennen hänen kuolemaansa, jolloin Cato oli 84
vuoden ikäinen, Scipio 35 ja Laelius 38 vuoden.

Ciceron kirjanen sai pian suosiota osakseen, ja sillä on edelleen kaikkina
aikoina ollut hartaita lukijoita ja ihailijoita.

VANHUUDESTA

Titus Pomponius Atticukselle.

1. "Oi Titus, auttaa jos Sua voin tahi huoltasi häätää, nyt joka
syöntäsi särkevi noin sekä kalvaen kiusaa, paljonko palkkaa saan?"

Sallitaanhan minun puhutella Sinua, Atticus, samoilla säkeillä, joilla
Flamininusta puhuttelee:

"mies, johon luottaa voi, jos kohtakin köyhä ja halpa".

Kuitenkin tiedän varmasti, ettet, kuten Flamininus,

"öitäsi, päiviäs, oi Titus, noin surusynkkänä vietä".

Tunnenhan kyllä mielenmalttisi ja tasaisuutesi sekä tiedän, että olet
tuonut mukanasi Ateenasta paitsi lisänimeäsi myös hienoa sivistystä ja
kokemusta. Ja kuitenkin otaksun, että samat asiat, jotka tuottavat surua
minulle itselleni, toisinaan liian kovasti huolestuttavat Sinuakin; mutta
niihin nähden lohduttaminen kävisi liian pitkälliseksi sekä olisi siksi toiseen
ajankohtaan lykättävä. Nyt sensijaan olen parhaaksi katsonut kirjoittaa
Sinulle jotain vanhuudesta. Tahdon näet, että me molemmat, sekä Sinä että
minä itsekin, saamme huojennusta tuosta jo meitä rasittavasta tahi varmasti
lähenevästä vanhuuden taakasta, mikä on meille yhteinen. Tiedän toki, että

Sinä puolestasi kannat sitä, niinkuin kaikkea, maltillisesti ja viisaasti nyt ja
vast'edeskin. Mutta tahtoessani kirjoittaa jotakin vanhuudesta, näytit Sinä
mielestäni ansaitsevan tätä lahjaa, josta me molemmat saatamme hyötyä.

Minulle ainakin on tämän kirjasen valmistaminen ollut niin mieleistä,
että se on poistanut kaikki vanhuuden vaivat sekä lisäksi tehnyt sen
suloiseksi ja miellyttäväksi. Niinmuodoin ei voida milloinkaan kiittää
filosofiata tarpeeksi hyvin, koska sen, neuvoja noudattava henkilö saattaa
viettää koko elinaikansa vapaana vaivoista. Muista filosofisista aiheista
olemme puhuneet paljon ja tulemme vielä useinkin puhumaan; nyt omistan
Sinulle kirjan vanhuudesta.

En ole tehnyt Tithonosta koko esityksen päähenkilöksi, kuten keolainen
Ariston (satuhenkilöllä olisi näet liian vähän arvoa), vaan olen siksi
määrännyt vanhan Marcus Caton, jotta esitykselläni olisi suurempi
vaikuttavaisuus. Hänen luonaan annan Laeliuksen ja Scipion lausua
ihmettelynsä siitä, että hän niin helposti kestää vanhuuttaan, sekä annan
hänen vastata heille. Jos hän näyttää Sinusta haastelevan oppineemmin kuin
hänellä on tapana omissa kirjoissaan, niin laskepa se Kreikan kirjallisuuden
ansioksi, jota hän, kuten tiettyä on, hartaasti tutki vanhoilla päivillään.
Mutta miksi tarvitaan enempää selittämistä? Heti kohta on Caton oma puhe
selvittävä koko käsityksemme vanhuudesta.

2. Scipio: Usein ihmettelen yhdessä ystäväni Laeliuksen kanssa sinun
erinomaista ja täydellistä viisauttasi, Marcus Cato, sekä kaikissa muissa
suhteissa että erittäinkin siinä, etten koskaan ole huomannut vanhuuden
sinua rasittavan, vaikka se varsin useille vanhuksille on niin vastenmielinen,
että he väittävät kantavansa raskaampaa taakkaa kuin Aetna on.

Cato: Näytättepä te, Scipio ja Laelius, ihmettelevän asiaa, joka ei ole
yhtään pulmallinen. Niille tosiaan käy vaikeaksi jokainen ikäkausi, joilla

itsessään ei ole mitään apukeinoja hyvään ja onnelliseen elämään; mutta
niille, jotka etsivät kaikkea hyvää omasta itsestään, ei mikään saata näyttää
pahalta, minkä välttämätön luonnonlaki tuopi muassaan. Tällainen on
vanhuus varsinkin; kaikki toivovat saavuttavansa sen, mutta moittivat sitä
jouduttuaan siihen tilaan. Niin suuri on typeräin ihmisten
epäjohdonmukaisuus ja nurinkurisuus. He väittävät vanhuuden hiipien
yllättävän heidät pikemmin kuin he olivat luulleetkaan. Ensiksi: kuka on
pakottanut heidät tuohon väärään luuloon? Mitenkä vanhuus pikemmin
seuraa nuoruutta kuin nuoruus lapsuuden aikaa? Toiseksi: kuinka vanhuus
olisi heille vähemmin rasittava, jos kävisivät 800. vuottaan, kuin jos
kävisivät 80:ttä? Kun mennyt vaikka kuinkakin pitkä aika olisi kulunut
umpeen, ei minkäänlainen lohdutus enää voisi lieventää houkkion
vanhuutta. Jos te siis tavan takaa ihmettelette viisauttani — kunpa se
vastaisikin teidän luuloanne ja minun lisänimeäni —, niin tietäkää, minä
olen viisas vain siinä suhteessa, että seuraan parasta johdattajaa, luontoa,
aivan kuin jumalaa ja tottelen sitä; eihän ole todenmukaista, että se hyvin
järjestettyään kaikki muut ikäkaudet olisi hutiloinut viimeisessä näytöksessä
huonon runoilijan tavoin. Mutta sittenkin on ollut välttämätöntä, että on
jotain lopullista sekä lakastumista että varisemista, niinkuin puiden
hedelmien ja maan tuotteiden laita on määräaikaisen kypsymisen jälkeen.
Tätä on viisaan tyynesti kestettävä. Mitäpä on sotiminen luontoa vastaan
muuta kuin taistelemista jumalain kanssa giganttien tavalla?

Laelius: Kuitenkin teet sinä, Cato, suuren palveluksen meille molemmille
— vakuutan sen myös Scipion puolesta —, jos me toivoessamme tulla
vanhoiksi tahi ainakin sitä varmasti halutessamme jo aikoja ennen saamme
oppia sinulta, millä tavoin helpoimmin voimme kestää iän rasitusta.

Cato: Tahdon sen tehdä mielelläni, Laelius, varsinkin, koska se teille
molemmille sanojesi mukaan on mieleistä.

Laelius: Haluamme todellakin, ellei se sinulle. Cato, tuota vaivaa, saada
nähdä, millainen saavuttamasi päämäärä on, koska jo olet kulkenut tuon
pitkän matkan, jota meidänkin on astuttava.

3. Cato: Sen teen niin hyvin kuin voin, Laelius. Usein olen läsnäolevana
kuunnellut ikätoverieni valituksia — vanhan sananlaskunkin mukaan
yhtäläiset helpoimmin yhtyvät. Niinpä suunnilleen minun ikäisteni entisten
konsulien Gaius Salinatorin ja Spurius Albinuksen oli tapana päivitellä
toisinaan, että heillä ei ollut tarjona aistillisia huvituksia, joiden puuttuessa
he pitivät elämää arvottomana, ja toisinaan taas, että saivat osakseen
ylenkatsetta niiden puolelta, jotka tavallisesti olivat kunnioittaneet heitä.
Mutta minusta nämä eivät näyttäneet syyttävän sitä, mitä oikeastaan piti
syyttää. Sillä jos tuo tapahtuisi vanhuuden vaikutuksesta, tulisi sama
kohtaamaan minua ja kaikkia muita vanhanpuoleisia miehiä. Mutta olen
huomannut, että useiden vanhuus ei ole antanut aihetta valituksiin, koska
nämä eivät ole pahoitelleet vapautumistaan himojen kahleista eivätkä ole
liioin kärsineet omaistensa puolelta ylenkatsetta. Syy kaikkiin tuonlaisiin
valituksiin johtuu luonteesta eikä iästä. Tasaiset vanhukset, jotka eivät ole
ärtyisiä eivätkä epäystävällisiä, viettävät helppoja vanhuudenpäiviä, äreys ja
tylyys taas ovat vastukseksi joka ikäkaudelle.

Laelius: Kyllä niin on, kuin sanot, Cato; mutta ehkäpä joku voi sanoa,
että vanhuus näyttää sinusta siedettävämmältä vaikutusvaltasi, varallisuutesi
ja arvokkaan asemasi takia, mitkä sentään eivät saata tulla monenkaan
osalle.

Cato: Tuo todella kuulostaa joltain, Laelius, mutta eihän kaikki millään
muotoa ole niistä riippuvaa. Niinpä esimerkiksi kerrotaan Themistokleen
vastanneen riidan aikana eräälle seripholaiselle, joka oli sanonut, ettei
Themistokles ollut saavuttanut loistavuutta oman kunniansa, vaan
isänmaansa kunnian nojalla: "Totta tosiaan, minä en olisi milloinkaan tullut

kuuluisaksi, jos olisin seripholainen, etkä sinä, vaikka olisitkin
ateenalainen." Samaan tapaan voidaan sanoa vanhuudestakin. Vanhuus ei
saata olla keveä viisaallekaan suurimmassa köyhyydessä eikä helppo
houkkiolle suurimmassa varallisuudessakaan. Tieteet ja harjoitukset hyvissä
avuissa ovat joka tapauksessa, Scipio ja Laelius, vanhuuden parhaimpia
puolustuskeinoja vaivoja vastaan. Kun niitä joka ikäkausi harrastetaan,
kantavat ne ihmeteltäviä hedelmiä pitkän ja toimekkaan elämän jälkeen
sekä sentähden, etteivät ne milloinkaan meitä petä, eivät edes elämän viime
hetkenäkään — mikä kuitenkin on mitä tärkeintä —, että sentähden, että
tietoisuus hyvin vietetystä elämästä ja monen hyvän työn muisto ovat perin
suloisia.

4. Olen nuorukaisena rakastanut Qvintus Fabius Maximusta, Tarentumin
valloittajaa, aivan kuin ikätoveriani, vaikka hän olikin vanhus. Siinä
miehessä näet oli ystävällisyyden lieventämää arvokkuutta, eikä vanhuus
muuttanut hänen luonnettaan. Kuitenkin aloin pitää häntä kunniassa, kun
hän ei vielä ollut kovin vanha, mutta silti iäkäs. Sillä vuoden kuluttua
syntymästäni oli hän ensi kerran konsulina, ja kun hän oli sinä neljättä
kertaa, lähdin ihan nuorena hänen seurassaan sotamiehenä Capuan edustalle
ja viisi vuotta senjälkeen Tarentumia vastaan. Sitten tulin neljä vuotta
myöhemmin kvestoriksi. Tätä virkaa hoidin Tuditanuksen ja Cetheguksen
ollessa konsuleina, silloin kuin Fabius vanhanpuoleisena miehenä puolusti
Cinciuksen lahjuksia ja lahjoja koskevaa lakiehdotusta. Hän kävi sotia
aivan kuin nuorukainen, vaikka hän oli peräti vanha, sekä hillitsi tyynellä
kestävyydellään Hannibalia, joka riehui eteenpäin nuorukaisen lailla.
Hänestä lausui ystävämme Ennius:

"Yks on vankaks valtamme viipymisellähän saanut. Juoruja
halpoen valtion vain hän onnea valvoi, siksipä miehen maine on
kirkas nyt kuni ennen."

Millä valppaudella, millä neuvokkuudella hän saikin Tarentumin
valtaansa! Kun Salinator paettuaan linnaan, sittenkuin oli menettänyt
kaupungin, kerskaili sanoen: "Minun avullani Sinä, Qvintus Fabius, olet
valloittanut takaisin Tarentumin", virkkoi Fabius hymyillen hänelle minun
kuullessani: "Totta kyllä, sillä, jollet Sinä olisi menettänyt sitä, en olisi
koskaan valloittanut sitä." Hän oli yhtä etevä rauhan töissä kuin sodassa.
Hän vastusti toisena konsulikautenaan niin kauan, kuin hän jaksoi,
virkaveljensä Spurius Carviliuksen pysyessä toimettomana, kansantribuuni
Gaius Flaminiusta, kun tämä vastoin senaatin mielipidettä tahtoi jakaa
Picenumin ja Gallia cisalpinan alueen kansalle miesluvun mukaan. Vaikka
hän olikin augurina, rohkeni hän väittää, että se tapahtui parhaiden
ennusmerkkien mukaan, mikä tapahtui valtion hyväksi; se taas, mitä
ehdotettiin valtion vahingoksi, ehdotettiin vastoin ennusmerkkejä. Olen
oppinut tuntemaan paljon eteviä ominaisuuksia tässä miehessä; kuitenkaan
ei mikään ole enemmän ihmeteltävää kuin se tapa, millä hän kesti mainion
poikansa, entisen konsulin, kuoleman. Hänen ruumispuheensa on vielä
saatavissamme. Emmekö pidä jokaista filosofia köykäisenä hänen
rinnallaan lukiessamme sitä? Hän oli suuri julkisuudessa ja kansalaistensa
silmien edessä, mutta vielä etevämpi perheensä keskuudessa. Millainen
puhelahja, millainen opetuskyky ja millainen muinaisuuden tuntemus
hänellä olikaan ja kuinka syvät tiedot augurioikeudessa! Hänellä oli paljon
kirjallista sivistystä, ollakseen roomalainen. Hän muisti sekä kotimaan että
myös ulkomaiden historian. Nautin silloin niin halukkaasti hänen
keskustelustaan, ikäänkuin olisin aavistanut sitä, mikä todella tapahtui,
nimittäin, ettei minulla hänen kuoltuaan enää olisi ketään, jolta voisin
oppia.

5. Miksi nyt näin paljon puhetta Maximuksesta? Siksi, itse asiassa, että
huomaisitte olevan väärin sanoa sellaista vanhuutta kurjaksi. Tosin eivät
kaikki saata olla semmoisia miehiä kuin Scipio ja Maximus, jotka voivat

muistella kaupunkien valloituksia, maa- ja meritaisteluja, käymiänsä sotia
sekä voittokulkuja. Myöskin rauhallisesti ja lisäksi nuhteettomasti ja
sivistyneesti vietettyä elämää seuraa suloinen ja tyyni vanhuus. Semmoinen
oli tietääksemme Platonin, joka kuoli 81 vuoden vanhana kirjoittaessaan
paraikaa. Semmoinen oli myös Isokrateen, joka omien sanojensa mukaan
94. ikävuotenaan kirjoitti Panathenaikos-kirjansa ja senjälkeen eli vielä
viisi vuotta. Hänen opettajansa Gorgias Leontinoi'n kaupungista täytti 107
vuotta eikä koskaan herjennyt työstään eikä toimestaan. Kun häneltä
kysyttiin, miksi hän tahtoi niin kauan elää, vastasi hän: "Minulla ei ole
mitään aihetta moittia vanhuutta." Sepä oivallinen ja oppineelle miehelle
sovelias vastaus! Sillä omista vioistaan ja omasta virheellisyydestään
syyttävät ymmärtämättömät ihmiset vanhuuttaan. Niin ei tehnyt juurikaan
mainitsemani Ennius:

"Kuin hepo vikkelä tuo, joka voittanut on monikertaan kilvass'
Olympian, nyt lepäjää ikäloppuna vihdoin."

Hän vertaa omaa vanhuuttaan uljaan ja voittoisan ratsun vanhuuteen.
Hänetpä saatatte oivallisesti muistaa. Sillä yhdeksäntoista vuotta hänen
kuolemansa jälkeen nämä nykyiset konsulit Titus Flamininus ja Manius
Acilius ryhtyivät toimeensa. Hän kuoli Caepion ollessa ensi kerran ja
Philippuksen toistamiseen konsulina, kun minä itse 65-vuotiaana
tervekeuhkoisena vahvalla äänellä puolustin Voconiuksen lakiehdotusta.
Seitsemänkymmenen vuoden ikäisenä, niin vanhaksi näet eli Ennius, hän
kesti kahta rasitusta, joita pidetään suurimpina, nimittäin köyhyyttä ja
vanhuutta, siten, että näytti miltei iloitsevan niistä.

Miettiessäni asiaa huomaan todellakin olevan neljä syytä siihen, miksi
vanhuutta pidetään kurjana:

ensiksi, koska se estää toiminnasta;

toiseksi, koska se tekee ruumiin heikommaksi;

kolmanneksi, koska se yleensä riistää meiltä kaikki aistilliset nautinnot;

neljänneksi, koska se ei ole kaukana kuolemasta.

Katsokaamme, jos suvaitsette, kuinka pätevä ja kuinka oikeutettu
jokainen näistä on.

6. "Vanhuus estää toiminnasta." Mistä toiminnasta? Siitä kaiketi vain,
mikä aikaansaadaan nuoruuden voimilla. Eikö siis vanhuudelle ole tarjona
minkäänlaisia töitä, joita silti voitaisiin suorittaa sielunvoimilla, vaikka
ruumis onkin heikko? Eikö sitten Qvintus Maximus toimittanut mitään,
eikö sitten isäsi Lucius Paulus, kelpo poikani appi? Eivätkö nuo muut
vanhukset, Fabriciukset, Curiukset, Coruncaniukset, tehneet mitään
suojellessaan valtiota neuvokkuudellaan ja vaikutuksellaan? Appius
Claudiuksen vanhuuden lisäksi tuli vielä hänen sokeutensa; kuitenkin hän,
kun senaatin mielipide kallistui rauhan ja liiton tekoon Pyrrhoksen kanssa,
lausui empimättä sen, minkä Ennius on kertonut säkeissään:

"Miksikä mielenne, jotk' ain' ennen suorana seisoi, poikenneet
ovat harhaan puuttuen mieltä ja määrää?"

sekä muutakin erittäin painavaa. Onhan runo teille tuttu, ja lisäksi on
Appiuksenkin puhe vielä tallella. Ja tämän hän teki seitsemäntoista vuotta
toisen konsulikautensa jälkeen, vaikka oli kymmenen vuotta kulunut hänen
kumpaisenkin konsulikautensa välillä ja hän ennen ensimmäistä
konsulivuottaan jo oli ollut censorina. Tästä voidaan päättää, että hän
todellakin oli vanha Pyrrhoksen sodan aikana. Kumminkin olemme näin
kuulleet hänestä isiltämme. Niinmuodoin ne eivät esitä mitään pätevää,
jotka väittävät, että toiminta ei kuulu vanhoille. He menettelevät

samoinkuin ne, jotka hokevat, että perämies ei tee mitään purjehdittaessa,
kun hän istuu peräkeulassa levollisena pitäen peräsintä, samalla kuin toiset
kiipeävät mastoihin, toiset juoksentelevat pitkin laivan kantta ja toiset
ammentavat pohjavettä. Hän ei toimita sitä, minkä nuoret laivamiehet
tekevät, mutta itse asiassa hän tekee paljon parempaa ja tärkeämpää työtä.
Suuria ei saada aikaan ruumiinvoimilla eikä vikkelyydellä tahi nopeudella,
vaan ymmärtäväisyydellä, vaikutusvallalla ja harkinnalla. Puhumattakaan
siitä, että nämä ominaisuudet vähenisivät vanhoiksi tullessamme, ne
tavallisesti vielä lisääntyvätkin.

Ehkä minä oltuani monenlaisissa sodissa tavallisena sotamiehenä,
sotatribuunina, alipäällikkönä ja konsulina nyt teidän mielestänne olen
joutilaana, kun en ota osaa sotiin. Mutta senaatille minä määrään, mitä sotia
on käytävä ja miten niitä on käytävä. Minä olen jo aikoja sitten uhannut
sodalla Karthagoa, jolla kauan aikaa on ollut pahaa mielessä. En lakkaa sitä
pelkäämästä, ennenkuin kuulen sen olevan perinpohjin hävitetyn. Jospa
kuolemattomat jumalat säästäisivät tämän voiton sinulle, Scipio, jotta
päättäisit sen, minkä isoisäsi on jättänyt tekemättä. Hänen kuolemastaan on
kohta kuusineljättä vuotta kulunut, mutta moisen miehen muistoa tulevat
kaikki seuraavat vuodet ylläpitämään. Hän kuoli vuotta aikaisemmin kuin
olin censorina sekä yhdeksän vuotta konsulikauteni jälkeen tultuaan
valituksi toistamiseen konsuliksi tuona virka-aikanani. Olisiko hän ollut
tyytymätön vanhuuteensa, vaikka olisikin elänyt satavuotiaaksi? Ei toki,
sillä ei hän hyökkäisi eikä hyppäisi eikä käyttäisi heittokeihästä kaukaa
taisteltaessa tahi miekkaa käsikähmässä, vaan hän käyttäisi ymmärrystä,
järkevyyttä ja harkintaa. Ellei sellaisia ominaisuuksia olisi vanhuksilla,
eivät esi-isämme olisi maininneet ylintä neuvostoa vanhain neuvostoksi eli
senaatiksi. Lakedaimonilaisten keskuudessa nimitetään ylintä valtionvirkaa
hoitavia henkilöitä vanhuksiksi, joita he ovatkin.

Jos tahdotte lukea tahi kuulla ulkomaiden historiata, saatte tietää, että
nuoret miehet ovat järkyttäneet suurimpia valtioita, mutta, että vanhukset
ovat pitäneet niitä pystyssä sekä saattaneet ne jälleen entiselleen.

"Kuink' ompi valta vahva teiltä sortumaan jo joutunut?"

Näin näet kysytään Naevius-runoilijan Ludus-nimisessä näytelmässä.
Siihen vastataan paljon muun ohella pääasiassa seuraavasti:

"Se tointa suurisuisten on, se työtä keltanokkien."

Onhan ajattelemattomuus ominaista kasvavalle iälle ja viisaus vuorostaan
vanhenevalle.

7. "Mutta muisti heikkenee." Luulenpa sen kyllä, ellet harjoita sitä tahi
myöskin, jos olet hitaanlainen luonnostasi. Themistokles oli oppinut
kaikkien kansalaisten nimet. Luuletteko sitten hänellä vanhemmaksi
tultuaan olleen tapana Aristeidesta Lysimakhoksena tervehtiä. Minä
puolestani en tunne vain nykyään elossa olevia henkilöitä, vaan myöskin
heidän isänsä ja isoisänsä enkä pelkää ihmisten puheen mukaan kadottavani
muistiani lukiessani hautakirjoituksia. Juuri niitä lukemalla palautan
vainajat mieleeni. Tosiaankaan en ole kuullut yhdenkään vanhuksen
unohtaneen, mihin hän on kaivanut aarteensa. He muistavat kaiken sen,
mikä heillä on huolena, nimittäin säädetyt määräpäivät, velallisensa ja
velkojansa. Entäpä edelleen? Mitäpä arvelette lainoppineista, ylimmäisistä
papeista, augureista ja filosofeista? Kuinka paljon he muistavatkaan
vanhuksina! Hengen voimat säilyvät vanhoilla, jos vain intoa ja uutteruutta
kestää, niin hyvin etevillä, kunniavirkoja saavuttaneilla henkilöillä kuin
myös yksityisillä ja rauhallisilla eläjillä.

Sophokles kirjoitteli murhenäytelmiä aina korkeimpaan ikään saakka.
Kun hän kirjailijatoimensa takia näytti laiminlyövän taloutensa hoidon,
haastoivat hänen omat poikansa hänet oikeuteen, jotta tuomarit erottaisivat
hänet muka tylsämielisenä talouden toimista. Niinhän meidänkin tapamme
mukaan omaisuudestaan välinpitämättömiä isiä kielletään sitä hoitamasta.
Silloin kerrotaan vanhuksen lukeneen tuomareille parhaillaan tekeillä
olevan kappaleen, minkä hän vast'ikään oli sepittänyt, nimittäin
"Kolonolaisen Oidipuksen", sekä sitten kysyneen heiltä, tuntuiko tämä
runoteos tylsämielisen sepittämältä. Kun hän oli lukenut sen julki,
vapautettiin hänet syytöksestä tuomarien päätöksen mukaan. Onko siis
vanhuus pakottanut hänet tahi Homeroksen, Hesiodoksen, Simonideen,
Stesikhoroksen tahi ennen mainitsemani Isokrateen ja Gorgiaan tahi
filosofien johtajat Pythagoraan, Demokritoksen, Platonin ja Ksenokrateen
tahi stoalaisen Diogeneen, jonka itse olette nähneet Roomassa, onko siis
vanhuus pakottanut kaikki nämä miehet herkeämään harrastuksistaan? Eikö
kaikilla tieteellinen harrastus kestänyt yhtä kauan kuin heidän elämänsä?

Jättääkseni nämä jalot harrastukset sikseen saatan lisäksi nimittää
roomalaisia maamiehiä, naapureitani ja tuttaviani sabinilaisalueelta, joiden
poissa ollessa tuskin koskaan toimitetaan mitään tärkeämpää
maanviljelystyötä kylvön, elonleikkuun ja sen korjuun aikana. Kumminkin
tämä on vähemmän ihmeteltävää semmoisiin töihin nähden. Eihän kukaan
ole niin vanha, ettei hän toivo jaksavansa elää vielä vuotta. Mutta nuo samat
miehet näkevät vaivaa sellaisestakin, mikä heidän tietämänsä mukaan ei
ollenkaan hyödytä heitä.

"Puit' uuden hän polven noin hyödyksi kylvää",

niinkuin Statiuksemme sanoo "Nuoruudentoverit" (Synephebi)
näytelmässään. Ja empimättä maanviljelijä, olipa hän kuinka vanha
hyvänsä, vastaa sille, joka kysyy, kenenkä hyväksi hän istuttaa:

"Kuolemattomien jumalien hyväksi, jotka ovat tahtoneet, että niin hyvin
vastaanottaisin tämän esi-isiltäni kuin myöskin jättäisin sen jälkeläisilleni."

8. Parempi on tämä Caecilius Statiuksen lausunto ukosta, joka huolehtii
tulevasta sukupolvesta, kuin saman runoilijan seuraavat sanat:

"Jumal'aut', jos, vanhuus, muut' et vammaa tuonekaan,
niin kylliks yks on tää Sun kumppanis:
saa nähdä paljon moista, mit' ei mieli tee."

Ja ehkäpä paljon sellaista, jota haluaa! Useinhan nuoruus kohtaa sellaista,
jota ei halua. Mutta vielä, nurjempi on seuraava Caecilius Statiuksen
lausunto:

"Sen kurjimmaksi katson vaivaks vanhuuden, olevansa että tietää
vaivaks toisellen."

Hauskuudeksi pikemmin kuin vaivaksi. Samoinkuin viisaat vanhukset
iloitsevat lahjakkaista nuorukaisista ja siten nuorison kunnioittamien ja
rakastamien henkilöiden vanhuus tulee keveämmäksi, samoin
nuorukaisetkin nauttivat vanhusten jaloihin pyrintöihin johtavista
opetuksista. Tiedänpä varmaan, että olen teille samassa määrässä
hauskuudeksi kuin te minulle. Mutta huomaatte, ettei vanhuus ole veltto
eikä saamaton, vaan se päinvastoin on toimelias sekä aina hommaa ja
puuhaa jotakin, tietysti sen mukaan kuin jokaisen harrastus on ollut hänen
edellisenä elinaikanaan. Entäpä ne vanhukset, jotka oppivat vielä jotakin
lisää? Niinhän näemme Solonin kerskaillen väittävän säkeissään, että hän
vanhenee oppiessaan joka päivä jotain lisää. Niinhän minäkin olen tehnyt,
kun vanhana miehenä olen tutkinut Kreikan kirjallisuutta. Siihen ryhdyin
niin innokkaasti, kuin olisin halunnut sammuttaa pitkällisen janon,
tutustuakseni juuri näihin asioihin, joita nyt käytän esimerkkeinä, kuten

huomaatte. Ja kuultuani, että Sokrates oli tehnyt näin soitantoon nähden,
olisin puolestani tahtonut tehdä samoin — opettelivathan vanhan ajan
ihmiset soitantoakin. Joka tapauksessa olen pannut vaivaa kirjallisuuteen.

9. Enkä ainakaan nyt kaipaa nuoruuden voimia — tämähän oli toinen
kohta vanhuuden haitoista puhuttaessa —, en kaipaa niitä suuremmassa
määrässä, kuin nuorukaisena ollessani kaipasin härän tai norsun voimia.
Kunkin tulee käyttää sitä, mitä on tarjona, ja voimiensa mukaan tehdä
kaikki se, minkä tekee. Mikä lausunto näet voi olla halveksittavampi kuin
krotonilaisen Milonin. Kun hän vanhuksena näki taistelijain harjoittelevan
kilparadalla, katseli hän, niin kerrotaan, käsivarsiaan sekä huudahti kyynelet
silmissä: "Nämäpä ovat jo kuolleita!" Tosiaankaan eivät ne siinä määrässä
kuin sinä, lavertelija, itse. Ethän sinä koskaan tullut kuuluisaksi itsesi takia,
vaan kylkiesi ja käsivarsiesi vuoksi. Sellaista ei puhunut Sextus Aelius eikä
Tiberius Coruncanius monta vuotta aikaisemmin eikä Publius Crassus aivan
äskettäin. Nämä säätivät lakeja kansalaisilleen, ja heidän tietonsa pysyivät
aina heidän viimeiseen hengenvetoonsa asti.

Puhuja vain veltostuu vanhuudesta, pelkään minä. Hänen toimintansa ei
ole yksistään henkistä työtä, vaan se on myöskin rinnan ja ruumiinvoimien.
Yleensä raikastuu, kumma kyllä, vanhalla iällä äänen sointuisuus, jota minä
puolestani tähän asti en vielä ole menettänyt — ja te näette minun vuoteni.
Siitä huolimatta on vanhuksen tyyni ja hiljainen puhe miellyttävä, ja
kaunopuheisen vanhuksen sävyisä ja lempeä esitys herättää itsestään
tarkkaavaisuutta. Ellet itse voi aikaansaada sitä, saatat silti antaa opetuksia
jollekin Scipiolle ja Laeliukselle. Mikähän on miellyttävämpää kuin
opinhaluisen nuorison ympäröimä vanhus?

Vai mitä, emmekö jätä edes niinkään paljon voimia vanhukselle, että hän
voisi opettaa ja neuvoa nuorukaisia sekä ohjata heitä velvollisuuksien
kaikinpuoliseen täyttämiseen? Mikä saattaa olla mainiompaa kuin tämä

toimi? Ainakin minusta näyttivät Gnaeus ja Publius Scipio sekä molemmat
isoisäsi Lucius Aemilius ja Publius Africanus onnellisilta ylhäisten
nuorukaisten seurassa. Yleensä on pidettävä kaikkia jalojen tieteiden
opettajia onnellisina, vaikka heidän ruumiinvoimansa olisivatkin
vanhentuneet ja vähentyneet. Ruumiinvoimien väheneminen johtuu
kumminkin useammin nuoruuden hairahduksista kuin vanhuuden
puutteellisuuksista. Sillä irstas ja hekkumallinen nuoruus jättää vanhuudelle
heikontuneen ruumiin. Ainakin väittää Kyros siinä Ksenophonin kirjassa
olevassa puheessa, jonka hän hyvin vanhana piti kuolinvuoteellaan, ettei
hän koskaan huomannut tulleensa vanhuudessaan heikommaksi, kuin hän
oli ollut nuoruudessaan. Muistan lapsuudestani, että Lucius Metellus, joka
tultuaan ylimmäiseksi papiksi 4 vuotta sen jälkeen, kuin oli ollut
toistamiseen konsulina, hoiti tätä papintointa 22 vuotta, oli niin hyvissä
voimissa loppuiällään, ettei ollenkaan kaivannut nuoruuttaan. Eihän ole
ensinkään tarpeellista minun puhua itsestäni, vaikka niin onkin ukkojen
tapana ja suodaan iällemme.

10. Huomaatteko, miten Nestor Homeroksen runoissa hyvin usein puhuu
kiittäen omista ansioistaan. Hän näet eli jo kolmannen miespolven aikana,
eikä hänen suinkaan tarvinnut pelätä, että hän puhellessaan tosiasioita
itsestään näyttäisi kerskujalta tahi lavertelijalta. Sillä, kuten Homeros sanoo,
hänen kieleltään valui puhe mettä makeampana, eikä hän tarvinnut mitään
ruumiinvoimia siihen miellyttävyyteen. Tuo kuuluisa Kreikan johtaja
Agamemnon ei koskaan kuitenkaan toivo, että hänellä olisi kymmenen
Ajaksin vertaista, vaan kyllä kymmenen Nestorin vertaista miestä; jos
sellaista tulisi hänen osalleen, on hän varma Troian pikaisesta
kukistumisesta.

Palaan kumminkin jälleen itseeni. Käyn 84. vuotta ja soisin voivani
kerskata samasta kuin Kyroskin. Vaikka en enää ole samoissa voimissa kuin

ollessani sotamiehenä ja kvestorina puunilaissodassa tahi ollessani
Hispaniassa konsulina tahi neljää vuotta myöhemmin taistellessani
sotatribuunina Thermopylai'n luona Manius Glabrion konsulivuotena,
kumminkin saatan sanoa sen, ettei ikä ole kokonaan heikontanut eikä
nujertanut minua, kuten itse näettekin. Eipä senaatin kokouksen tahi
forumin puhelavan, eipä ystävien eikä turvattien tahi kestitoverien tarvitse
kaivata voimiani. Enhän koskaan ole hyväksynyt tuota vanhaa kiitettyä
sananlaskua, mikä kehoittaa tulemaan aikaisin vanhaksi, jos haluttaa olla
kauan vanhana. Mieluummin tosiaan tahtoisin olla vähemmän aikaa
vanhuksena kuin tulla vanhukseksi, ennenkuin oikeastaan olen semmoinen.
Siksi ei tähän asti ole kääntynyt puoleeni kukaan, jota varten minulla ei olisi
ollut aikaa. Mutta minulla on, niin sanotaan, vähemmän voimia kuin
kummallakaan teistä. Eihän teilläkään ole centurio Titus Pontiuksen voimia;
onko hän silti teitä etevämpi? Käytettäköön voimia vain kohtuudella,
ponnistakoon kukin sen verran, kuin voi; silloin hän todellakaan ei suuresti
kaipaa voimia. Kerrotaan Milonin kulkeneen Olympiassa kilparadan päästä
toiseen kantaen härkää hartioillaan. Tahtoisitko nyt, että sinulle annettaisiin
moiset ruumiinvoimat mieluummin kuin Pythagoraan hengenvoimat?
Sanalla sanoen, käytettäköön tuota hyvää niin kauan, kuin sitä on olemassa:
älköön sitä kaivattako, kun sitä ei enää ole. Eihän nuorukaisten sovi kaivata
lapsuudenikäänsä eikä iässä jonkun verran edistyneempien nuoruuttaan.
Elämällä on määrätty kulkunsa ja luonnolla vain yksi, sekin yksinkertainen,
tie. Kullekin ikäkaudelle on määrätty sen oma luontainen kehitys, joten
lasten heikkoudessa, nuorukaisten tuimuudessa, tasaantuneen iän
vakavuudessa sekä vanhuuden kypsyydessä on jotain luonnonmukaista, jota
aikanaan on nautittava.

Luulen sinun, Scipio, saaneen kuulla, mitä isoisäsi kestiystävä Masinissa
tekee vielä tähän aikaan yhdeksänkymmenen vuoden ikäisenä. Aloitettuaan
matkansa jalkaisin ei hän ollenkaan nouse hevosen selkään; aloitettuaan sen
ratsain ei hän astu alas hevosen selästä; ei mikään rankkasade eikä mikään

pakkanen saa häntä olemaan pää peitettynä; hänellä on ylen sitkeä ruumis,
ja siksipä hän täyttää hallitsijan kaikki velvollisuudet ja tehtävät.
Niinmuodoin saattaa harjoitus ja kohtuus vielä vanhoilla päivillä säilyttää
osan aikaisemmasta voimakkuudesta.

11. Vanhuudella muka ei ole voimia! Eihän vanhuudelta vaaditakaan
voimia. Sentähden onkin ikäluokkamme sekä lakien että perinnäistapojen
nojalla vapautettu sellaisista toimista, joita ei voida suorittaa ilman
ruumiinvoimia. Saatikka sitten, että meidät pakotettaisiin siihen, mitä emme
voi, ei meitä pakoteta edes siihen, minkä voimme. Onhan monta niin
raihnaista vanhusta, etteivät jaksa toimittaa mitään virkatehtävää tahi
yleensä elämäntehtävää. Mutta tämä ei ole mikään vanhuudelle ominainen
vika, vaan on se terveydentilasta riippuvainen. Kuinka heikko olikaan
Publius Africanuksen poika, joka sinut otti pojakseen: kuinka arka tahi
olematon olikaan hänen terveytensä! Ellei asianlaita olisi ollut näin, olisi
hänestä tullut valtiolle toinen loistava valo, sillä hänellä oli runsaammin
sivistystä yhtyneenä isän mielenylevyyteen. Mikä ihme on siis, jos
vanhukset joskus ovat voimattomia, kun eivät nuorukaisetkaan voi välttää
sitä?

On välttämätöntä vastustaa vanhuutta, Scipio ja Laelius, ja korvata sen
puutteita huolellisesti. On taisteltava vanhuutta vastaan niinkuin tautia
vastaan; on pidettävä huolta terveydestä sekä harjoitettava kohtuullisia
ruumiinliikkeitä, käyttäen vain niin paljon ruokaa ja juomaa, että voimat
virkistyvät siitä eivätkä herpaannu. Mutta pidettäköön huolta paitsi
ruumiista vielä paljoa enemmän hengestä ja mielestä! Sillä nämäkin kuluvat
loppuun vanhuudesta, ellei ikäänkuin valeta öljyä lamppuun. Ruumis
rasittuu väsyttävistä harjoituksista, mutta mieli tulee keveämmäksi
harjoittelemisesta. Niillä näet, joita Caecilius Statius nimittää
"huvinäytelmän typeriksi ukoiksi", tarkoittaa hän herkkäuskoisia,

huonomuistisia ja tylsistyneitä vanhuksia. Nämä viat eivät yleensä ole
ominaisia vanhuudelle, vaan yksin toimettomalle, veltostuneelle ja
uneliaalle vanhuudelle. Samoinkuin vallattomuutta ja himokkuutta tavataan
enemmän nuorukaisissa kuin vanhuksissa, mutta ei silti kaikissa
nuorukaisissa, vaan ainoastaan epävakaisissa, samoin tuotakin vanhain
hupsuutta, jota nimitetään höperyydeksi, tavataan kevytmielisissä
vanhuksissa eikä suinkaan kaikissa. Tuo vanha ja lisäksi sokea Appius
hallitsi neljää vankkaa poikaansa, viittä tytärtään, suurta huonekuntaansa
ynnä lukuisia turvattejaan. Hänen mielensä näet oli jännitetty jousen lailla
eikä hän velttona vaipunut vanhuuden valtaan. Hänellä oli sekä arvonantoa
että valtaa omaistensa keskuudessa; hänen orjansa pelkäsivät häntä, hänen
lapsensa kunnioittivat häntä, kaikki pitivät häntä rakkaana; siinä kodissa
vasta vallitsivat esi-isäin tavat ja kuri. Ainoastaan sikäli on vanhus arvossa
pidetty, kuin hän pitää puoliaan, pysyy kiinni oikeudessaan eikä antaudu
kenenkään valtaan sekä on omaistensa herra aina viimeiseen
hengenvetoonsa asti. Sillä samoinkuin minua miellyttää sellainen
nuorukainen, jossa on jotain ukkomaista, samoin minua miellyttää sellainen
vanhus, jossa on jotain nuorukaisen tapaista; se joka pyrkii tällaiseksi,
saattaa olla ruumiiltaan vanhus, mutta mieleltään ei milloinkaan.

Minulla on tekeillä "Muinaishistoriani" 7. kirja; kokoelen kaikki
muinaisuuden muistotiedot; parast'aikaa juuri viimeistelen niitä puheita,
joita olen pitänyt kaikissa merkillisissä oikeusasioissa esiintyessäni
puolustajana; käsittelen augurien ja ylimmäisten pappien oikeutta sekä
kansalaisoikeutta; harrastan suuresti myös Kreikan kirjallisuutta ja
harjoittaakseni muistiani pythagoralaisten tapaan palautan joka ilta
mieleeni, mitä sinä päivänä olen sanonut, kuullut tahi toimittanut. Tämä on
henkeni harjoitus, tämä on sieluni kilvoittelu, enkä suuresti kaipaa
ruumiinvoimia hikoillessani ja vaivaantuessani näissä toimissa. Olen
ystävieni apuna oikeuden edessä, käyn usein senaatin kokouksissa ja esitän
siellä omasta aloitteestani asioita, joita kauan olen paljon miettinyt, sekä

puolustan niitä henkeni, enkä ruumiini voimilla. Ellen kykenisi tätä kaikkea
suorittamaan, olisin iloinen lepotuolissani ajatellessani juuri sitä, mitä en
enää voisi aikaansaada. Se, joka elää tällaisissa harrastuksissa ja hommissa,
ei huomaa, milloinka vanhuus hänet yllättää. Niinmuodoin ikä
huomaamatta hiljalleen vaihtuu vanhaksi eikä murru äkkiä, vaan sammuu
ajanpitkään.

12. Sitten seuraa kolmas moitelause vanhuutta vastaan, nimittäin, että
siltä, kuten sanotaan, puuttuu aistillisia nautintoja. Oi, miten ihanaa onkaan
tämän iän tehtävä, jos se näet poistaa meistä juuri sen, mikä on moitittavin
puoli nuoruudessa. Kuulkaa, hyvät nuorukaiset, mainion tarentolaisen
Arkhytaan muinaista esitystä, mikä kerrottiin minulle ollessani
nuorukaisena Tarentumissa Qvintus Maximuksen seurassa. Hän väitti, että
aistillinen nautinto on turmiollisin pahe, minkä luonto on jättänyt ihmisille,
ja että himot sitä haluten kiihottuvat hurjaan ja hillittömään
hekkumoimiseen. Tästä johtuvat isänmaankavallukset, vallankumoukset
ynnä salaiset neuvottelut vihollisten kanssa. Sanalla sanoen, ei ole mitään
rikosta eikä yleensä mitään pahaatekoa, jonka harjoittamiseen
nautinnonhimo ei yllyttäisi; yksinpä irstaisuus ja aviorikokset sekä kaikki
sellaiset häpeätyöt saavat yllykettä vain aistillisen nautinnon viettelyksistä.
Koska ei luonto eikä mikään jumala ole antanut ihmiselle mitään, joka olisi
järkeä jalompi, niin ei mikään ole tälle jumalalliselle armolahjalle niin
haitallista kuin aistillinen nautinto. Himon hallitessa ei kohtuudella ole
mitään olopaikkaa eikä hyve missään tapauksessa voi saada mitään
jalansijaa nautinnon valtakunnassa. Jotta tätä voitaisiin ymmärtää
paremmin, kehoitti hän kuvittelemaan jotakuta henkilöä, joka olisi siihen
määrään aistillisen nautinnon villitsemä, kuin yleensä voidaan ajatella. Hän
arveli jokaisen empimättä uskovan, että tämä ei voisi suorittaa mitään
henkistä työtä eikä saada mitään aikaan järjellään ja ajattelullaan, niin
kauan kuin hän täten riehuisi. Siksipä ei ole mitään niin inhottavaa ja niin

turmiollista, kuin aistillinen nautinto on, koska se kokonaan sammuttaa
järjen valon ollessaan liian suuri ja pitkällinen.

Tästä oli Arkhytas puhunut samnilaiselle Gaius Pontiukselle, siis sen
miehen isälle, joka Caudiumin taistelussa voitti konsulit Spurius
Postumiuksen ja Titus Veturiuksen. Siten kestiystävämme tarentolainen
Nearkhos, joka oli pysynyt ystävyydessä roomalaisten kanssa, kertoi meille
kuulleensa vanhemmilta ihmisiltä. Tuon keskustelun aikana oli läsnä ollut
ateenalainen Platon, jonka huomaan saapuneen Tarentumiin Lucius
Camilluksen ja Appius Claudiuksen konsulivuotena.

Mitä tarkoittaa nyt tämä kaikki? Tietenkin sitä, että ymmärtäisitte meidän
olevan suuressa kiitollisuuden velassa vanhuudelle, joka estää meitä
haluamasta sitä, mitä ei sovi, jollemme me järjellisten syiden ja viisauden
avulla kykene luopumaan aistillisista nautinnoista. Aistillisuus näet estää
järkevää ajattelemista, se on järjen vihollinen ja niin sanoakseni sokaisee
sielun silmät eikä ole missään yhteydessä hyveen kanssa. Vastenmielisesti
kyllä poistin senaatista kunnon Titus Flamininuksen veljen, Lucius
Flamininuksen 7 vuotta sen jälkeen, kuin hän oli ollut konsulina, mutta olin
sitä mieltä, että irstaisuus oli leimattava häpeällä. Sillä ollessaan konsulina
Galliassa suostui hän kemuissa kevytmielisen naisen rukouksista
mestauttamaan erään niistä, jotka olivat vankeudessa hengenrikoksista
tuomittuina. Hän pääsi rangaistuksesta veljensä Tituksen ollessa censorina
juuri lähinnä ennen minua; me taas, minä ja Flaccus, emme voineet
mitenkään hyväksyä niin törkeätä ja niin rikollista vallattomuutta, joka
yhdisti henkilökohtaisen häpeän ja valtionviran häväistyksen.

13. Olen usein kuullut vanhoilta ihmisiltä, jotka vuorostaan sanoivat
kuulleensa lapsuudessaan sen vanhuksilta, että Gaius Fabriciuksen oli
tapana ihmetellä sitä, että hän ollessaan Pyrrhoksen luona lähettiläänä oli
tessalialaiselta Kineaalta saanut tietää Ateenassa elävän erään miehen, joka

väitti itseään viisaaksi, sekä tämän esittävän, että on arvioitava
hekkumallisuuden mukaan kaikkia tekojamme. Kun Manius Curius ja
Tiberius Coruncanius kuulivat tämän Fabriciukselta, olivat he toivoneet,
että samnilaiset ja itse Pyrrhoskin saataisiin tuohon uskoon, jotta heidät
saatettaisiin voittaa sitä helpommin, kun he olivat antautuneet lihallisten
nautintojen valtaan. Manius Curius oli elänyt läheisessä ystävyydessä
Publius Deciuksen kanssa joka ollessaan neljättä kertaa konsulina viittä
vuotta ennen Curiuksen konsulikautta oli uhrannut henkensä valtion
puolesta; Fabriciuskin oli hänet tuntenut ja niinikään Coruncanius. Sekä
oman elämänsä että varsinkin vastamainitun Deciuksen teon perusteella
päättelivät nämä miehet, että todellakin on jotakin itsessään kaunista ja
jaloa, jota oman itsensä takia etsitään, ja jota kaikki kunnon ihmiset ajavat
takaa hyläten ja halveksien hekkumallisuutta.

Miksi siis näin paljon sanoja aistillisuudesta? Siksi, että ei ole mitään
syytä moitteeseen vanhuutta vastaan, vaan päinvastoin on aihetta
suurimpaan kiitokseen, koska se ei suuresti kaipaa minkäänlaisia aistillisia
nautintoja.

"Vanhuudelta puuttuvat syömingit, runsaasti katetut pöydät ynnä lukuisat
maljat." Sentähden se myös on vapaa juopumuksesta, vatsanvaivoista ja
unettomuudesta. Jos todellakin on tehtävä jokin myönnytys
hekkumallisuudelle, koska emme helposti vastusta sen viettelyksiä —
sattuvasti nimittää Platon hekkumaa paheen syötiksi, tietenkin, koska
ihmisiä sillä pyydystetään samoinkuin kaloja koukulla —, niin vanhuus
kumminkin saattaa olla mieltynyt kohtuullisiin pitoihin, vaikka hän
pysyykin poissa ylellisistä kemuista. Näin usein lapsuudessani Gaius
Duelliuksen, Marcuksen pojan, joka ensimmäisenä oli voittanut puunilaiset
meritaistelussa, vanhana miehenä palaavan kotiin ilta-ateriasta. Hän nautti
tulisoihdusta ja huilunsoittajasta, jotka hän yksityismiehenäkin oli ottanut

käyttääkseen ilman mitään ennakkotapausta; niin suuren vapauden soi
hänelle hänen maineensa.

Mutta miksikä minä puhun muista? Tahdon jo palata itseeni. Ensiksi
minulla aina on ollut seurusveljiä. Seurusveljestöthän perustettiin ollessani
kvestorina, kun idalaisen suuren jumal'emon palvelu tuotiin tänne. Olin siis
seurusveljieni mukana aterioilla, jotka ylipäätään olivat kohtuullisia. Tosin
minussa paloi jonkinmoinen nuoruudentuli, mutta iän kasvaessa kävi kaikki
päivä päivältä lauhkeammaksi. Arvioin kemujen tuottamaa hupia pikemmin
ystävieni seurustelun ja keskustelun kuin ruumiillisen nautinnon
perusteella. Sattuvasti esi-isämme sanoivat ystävien aterialla-oloa
yhteiseloksi, koska se tuo mukanaan elämänyhteyttä, paremmin kuin
kreikkalaiset, jotka sitä nimittävät väliin yhteisjuomiseksi, väliin
yhteissyömiseksi, joten he näkyvät panevan enimmän arvoa siihen, mikä
siinä on vähäpätöisintä.

14. Keskustelun tuottaman hauskuuden takia huvittavat minua myös
aikaisin alkavat pidot niin hyvin ikätoverieni kanssa, joita vain aniharvoja
on enää jäljellä, kuin myös teidän ikäistenne ja teidän kanssanne. Olen
suuresti kiitollinen vanhuudelleni, joka on lisännyt minussa halua
keskustelemiseen, mutta poistanut minusta syömisen ja juomisen himot. Jos
nämäkin miellyttävät jotakuta — jottei näyttäisi siltä, kuin olisin tykkänään
julistanut sodan nautintoa vastaan, jota onkin ehkä sallittu luonnostaan
jokin määrä —, niin käsitän kyllä, ettei vanhuudelta puutu halua noihinkaan
nautintoihin. Minua miellyttää todellakin esi-isien säätämä esimiehyys
juomingeissa ja se keskustelu, jota esi-isien tapaan ylläpidetään pikarien
ääressä ylimmästä pöytävieraasta alkaen, sekä nuo pienet pikarit, joista
nautitaan pisaroittain, kuten Ksenophonin "Vieraspidoissa" sanotaan; lisäksi
minua miellyttää viileys kesällä sekä päinvastoin päivänpaiste tahi
takkavalkea talvella. Näistä huvituksista nautinkin tavallisesti tilallani

sabiinien maassa. Täytän joka päivä pöytäni kutsumalla naapurini luokseni,
ja jatkamme sitten pitoja monenlaisella keskustelulla niin myöhään yöhön,
kuin vain on mahdollista.

"Mutta aistillisten nautintojen houkutus ei ole enää niin suuri
vanhuksissa." Kyllä, mutta ei myöskään niiden tarve. Se taas on helppoa,
jota ei kaivata. Kun joku kysyi iän heikontamalta Sophokleelta, vieläkö hän
oli taipuva rakkaussuhteisiin, vastasi hän sattuvasti: "Jumalat varjelkoot;
mielihyvällä olen niitä paennut aivankuin raakaa ja hurjaa isäntää." Niille
näet, jotka haluavat tällaisia nautintoja, on kenties kiusallista ja vaikeata
olla ilman näitä, mutta niille taas, jotka ovat saaneet niistä tarpeekseen ja
kylläkseen, on lihallisen nautinnon puute suloisempaa kuin itse
nauttiminen. Se ei tunne puutetta, joka ei kaipaa mitään. Väitän siis, että tuo
kaipaamattomuus on jotakin ihanampaa.

Mutta jos nuori ikä mieluummin nauttii juuri noista huvituksista, niin se
ensiksi nauttii vain vähäarvoisista asioista, kuten sanoin, ja toiseksi se
nauttii sellaisista, joita ei kokonaan puutu vanhuudeltakaan, vaikka niitä
sillä ei ole runsaasti saatavina. Kuten ensimmäisen rivin katsoja nauttii
suuremmassa määrässä Ambivius Turpiosta, joskohta viimeisenkin rivin
katsoja nauttii hänestä, niin nuoruus ehkä nauttii katsellessaan huvituksia
läheltä enemmän; mutta myöskin vanhuus nauttii niistä senverran, kuin on
kylliksi, joskin se katselee niitä kaukaa.

Kuinka suuriarvoista onkaan, että henki on oma itsensä ja, kuten
sanotaan, elää itsekseen ikäänkuin oltuaan aikansa hekkuman,
kunnianhimon, kilvoittelun, vihamielisyyden ja kaikkien himojen
palveluksessa. Jos sillä vielä on tieteellinen harrastus ja opiskelu
ravintonaan, niin ei ole mitään ihanampaa kuin virkatoimista vapaa
vanhuus.

Näimme, Scipio, kuinka isäsi likeinen ystävä Gaius Galus puuhasi
mitatakseen melkeinpä taivaan ja maan. Kuinka usein yllättikään hänet
päivänvalo, kun hän oli yöllä alkanut piirtää jotakin, ja kuinka usein taas yö,
kun hän oli aloittanut työnsä aamulla! Kuinka suuresti häntä ilahuttikaan jo
kauan edeltäpäin ilmoittaa meille auringon ja kuun pimennyksistä!

Miten on sitten vähempiarvoisten, mutta kuitenkin älyä vaativien tointen
laita? Kuinka iloitsikaan Naevius "Puunilaissodastaan", kuinka Plautus
"Äkämyksestään" (Truculentus) ja "Valehtelijastaan" (Pseudolus)! Näin
Livius Andronicuksenkin vanhuksena. Kun hän Centon ja Tuditanuksen
konsuliaikana kuusi vuotta ennen syntymääni oli esittänyt
näytelmäkappaleen, eli hän vielä hamaan nuoruuteeni saakka. Mitä
puhunkaan Publius Licinius Crassuksen toiminnasta pappis- ja
kansalaisoikeuden alalla tahi tämän Publius Scipion toiminnasta, joka
valittiin ylimmäiseksi papiksi muutamia päiviä takaperin? Ja lisäksi
olemmekin nähneet kaikkien mainitsemieni henkilöiden vanhoilla
päivillään palavasti harrastavan näitä toimia. Tosiaankin, kuinka suurella
innolla näimmekään Marcus Cetheguksen, jota Ennius syystä nimitti
"kaunopuheisuuden ytimeksi", vielä vanhuksena harjoittelevan itseään
puhetaidossa! Minkälaiset ateriain tahi näytelmäin tahi irstaisuuksien
tuottamat huvitukset ovat sitten verrattavat juuri noihin? Nämä ovat nyt
tieteellisiä harrastuksia, jotka lisääntyvät älykkäissä ja tosisivistyneissä
henkilöissä samassa määrässä kuin ikäkin, joten on suuriarvoinen Solonin
eräässä ennenmainitussa säkeessä lausuma ajatus, että hän vanhenee päivä
päivältä oppiessaan lisää; ja varmaan tämä on kaikkein suurin
hengennautinto.

15. Tulen nyt maanviljelijäin huvituksiin, joista minä puolestani olen
sanomattomasti mielissäni. Niitä ei mikään ikä estä, ja ne näyttävät minusta
lähinnä olevan sopusoinnussa viisaan elämännautinnon kanssa. Sillä he ovat

ikäänkuin kauppasuhteissa maan kanssa, joka ei milloinkaan pyri näistä
erilleen eikä milloinkaan korotta anna takaisin sitä, minkä se on saanut,
vaan sen lisäksi joskus pienehkön voiton, useimmiten sentään suurehkon.
Sittenkään ei minua ilahuta pelkästään sato, vaan myöskin itse maan
luomisvoima.

Kun maa on ottanut vastaan kylvetyn siemenen pehmennettyyn ja
muokattuun helmaansa, niin se ensin pitää sitä luonaan pimeään kätkettynä
(tästä multaaminen, joka tämän toimittaa, on saanut nimensä). Sitten se
lämmitettyään siementä kuumalla likistyksellään painaa sen auki sekä
houkuttelee siitä esiin viheriöivän oraan, joka vähitellen varttuu
juurihapsiensa nojassa ja sitten solmuisen korren kannattamana sulkeutuu
tuppeen tavallaan täysikäiseksi tullessaan. Kun kasvi on tupestaan
puhjennut, tekee se tähkänmuotoisen hedelmän sekä suojelee itseään
pikkulintujen nokilta vihneaidallaan.

Mitä tarvitsee minun mainitakaan viiniköynnösten syntyä, istuttamista ja
kasvamista! En voi siitä tuntea kylläkseni ihastusta, sanon sen, jotta
oppisitte tuntemaan minun ikäni virkistyksen ja huvituksen. En puhu tuosta
kaikkia maan tuotteita synnyttävästä voimasta, joka aivan vähäisestä
viikunan idusta tahi viinirypäleen sydämestä tahi muiden maanhedelmien ja
kasvien ylen pienistä siemenistä luo mahtavia runkoja ja oksia. Eivätkö
istukkaat, pistokkaat, haaravesat, aaluvat ja juurukkaat herätä ihastusta ja
ihmettelemistä kenessä hyvänsä? Viiniköynnös taas, joka luonnostaan on
taipuva kaatumiseen ja lankee maahan, ellei sitä tueta, tarttuu kumminkin
noustakseen pystyyn karhillaan, ikäänkuin käsillä, kaikkeen, mistä se saa
kiinni. Kun se moninaisissa mutkissa ja kiemuroissa luikertelee sinne tänne,
niin taitava maanviljelijä pitää sitä kurissa silpoillen sitä veitsellään, jottei
se pääse taajenemaan liikaoksineen eikä levenemään ylenmäärin joka
taholle. Sitten kevään tullessa ilmestyy jäljelle jääneissä köynnöksissä
oksien niveliin niin sanottu silmu, josta viinirypäle nousee ja tulee näkyviin.

Varttuessaan maan nesteestä ja auringon lämmöstä se aluksi on kovin
katkera maultaan, mutta kypsyttyään se tulee makeaksi ja lehvien suojassa
sekä saapi kohtuullista lämpöä että välttää liiallista päivänpaistetta. Mikä
saattaa olla sitä maultaan mieluisempaa ja näöltään kauniimpaa?

Kuten jo ennen sanoin, niin ei minua huvita vain viiniköynnöksen hyöty
ja sen laatu, vaan lisäksi sen viljelys: tukipylväitten rivit, pylväspäiden
yhdistäminen poikkipuilla, köynnösten sitominen ja levittäminen sekä
mainitsemani muutamien oksien katkominen ja toisten jättäminen
koskematta. Miksi otankaan puheeksi maan erilaisen kastelemisen,
ojittamisen ja kuokkimisen, joista maa tulee paljon hedelmällisemmäksi?
Mitä sanonkaan lannoittamisen hyödyllisyydestä? Siitä olen puhunut
maanviljelyksestä kirjoittamassani kirjassa. Siitä ei Hesiodos, niin oppinut
kuin olikin, ole lausunut sanaakaan kirjoittaessaan maanviljelyksestä. Mutta
Homeros, joka luullakseni eli monta vuosisataa aikaisemmin, antaa
Laërteen muokata maata sekä lannoittaa sitä lievittääkseen poikansa takia
tuntemaansa ikävää. Maalaiselämä on huvittava niin hyvin viljalaihojen,
niittyjen, viinimäkien ja puuistutusten takia kuin myös vihannes- ja
hedelmäpuutarhojen sekä eläinlaidunten, mehiläisparvien ynnä
kaikenlaisten kukkien runsauden takia. Mutta ei yksin kylväminen ole
hauskaa, vaan myös oksastaminen, mikä on maanviljelyksen älykkäin
keksintö.

16. Voisin edelleen mainita montakin maalaiselämän hauskuutusta, mutta
huomaan senkin, minkä olen sanonut, käyneen liian pitkäveteiseksi. Suokaa
toki minulle se anteeksi, sillä toisella puolen on maanviljelyksen harrastus
viehättänyt minua, toiselta puolen taas vanhuus on luonnostaan jotensakin
puhelias, myönnän sen, jottei näyttäisi siltä, kuin tahtoisin vapauttaa sen
kaikista vioista. Sentähden Manius Curius voitettuaan samnilaiset, sabiinit
ja Pyrrhoksen vietti ikänsä loppuosan tällaisessa elämässä. Katsellessani

hänen maatilaansa, se näet ei ole kaukana luotani, en saata kylliksi ihailla
itse miehen kohtuullisuutta tahi toiselta puolen noitten aikojen ankaraa
tapaa. Kun Curius kerran istui lietensä ääressä toivat samnilaiset suuren
määrän kultaa hänelle, mutta saivat häneltä tarjoukseensa epäävän
vastauksen. Kuten hän virkkoi, ei hänen mielestään kullan omistaminen
ollut kunniakasta, vaan niitten hallitseminen, jotka omistivat kultaa.
Eiköhän sellainen mieliala tekisi vanhuutta suloiseksi?

Palaan taas maanviljelijöihin, jotten jättäisi itseäni. Maalla elivät siihen
aikaan senaattorit (vanhukset nimittäin), koskapa Lucius Qvinctius
Cincinnatukselle hänen kyntäessään ilmoitettiin hänen valitsemisestaan
diktaattoriksi. Tämän diktaattorin käskystä ratsuväenpäällikkö Gaius
Servilius Ahala yllätti ja tappoi kuninkaanvaltaa tavoittelevan Spurius
Maeliuksen. Maakartanostaan kutsuttiin senaatin kokoukseen sekä Curius
että muut vanhukset (siitä ne, jotka kutsuivat heidät, saivat kulkijain
nimen). Surkuteltavako on näiden miesten vanhuus ollut, he kun
huvittelivat itseään maan viljelemisellä?

Ainakin minun mielestäni tuskin mikään elämä lienee onnellisempaa niin
hyvin toimialan puolesta, koska maanviljelys yleensä on koko ihmissuvulle
terveellistä, kuin myös mainitsemani hauskuutuksen ja kaikenlaisten
ihmisten ravintoon ja jumalienkin palvelukseen kuuluvien tuotteiden
runsauden ja yltäkylläisyyden takia; saatamme siis, koska muutamat sitä
haluavat, vihdoin sopia nautinnonkin kanssa. Sillä kelvollisen ja uutteran
isännän viini- ja öljykellari sekä ruoka-aitta ovat aina täysinäisiä, ja koko
hänen talonsa uhkuu runsautta. Siellä on yllinkyllin porsaita, vohlia,
karitsoja, kanoja, maitoa, juustoa ja hunajaa. Puutarhaa taas maalaiset itse
nimittävät toiseksi sianreidekseen. Ja vielä hauskemmiksi tekevät
linnustaminen ja muu metsästäminen tämän elämän joutohetkien
huvituksina. Mitä tarvitseekaan minun enempää puhua niittyjen
vihannuudesta, puitten riveistä tahi viini- ja öljymäkien kauneudesta?

Lyhyeen sanottuna: ei saata olla mitään hyödyltään parempaa eikä
näöltään somempaa kuin hyvin viljelty maatila. Puhumattakaan siitä, että
vanhuus estäisi nauttimasta tästä, niin se vielä päinvastoin lisäksi kehoittaa
ja houkuttelee siihen. Sillä missä saattaa tämä ikäkausi paremmin
lämmitellä auringonpaisteessa tahi takkavalkean ääressä, tahi toiselta
puolen enemmän terveyden mukaisesti löytää viileyttä varjossa tahi veden
partaalla. Pitäkööt siis nuoret itseänsä varten aseet, hevoset, keihäät, nuijat
ja pallot; pitäkööt vielä uima- ja juoksuharjoitukset; jättäkööt meille
vanhoille monista leikeistään nopat ja peliarvat ja niistäkin vain sen, minkä
tahtovat, koska vanhuus voi olla onnellinen ilman niitäkin.

17. Monessa suhteessa ovat Ksenophonin kirjat perin hyödyllisiä. Tehkää
hyvin ja lukekaa niitä ahkerasti, kuten kyllä teette. Kuinka runsassanaisesi
hän kiittääkään maanviljelystä kirjassaan taloudenhoidosta, jonka nimi on
Oikonomikos! Ja jotta huomaisitte, ettei hänestä mikään ollut niin hallitsijan
arvoista kuin maanviljelystoimi, niin kuulkaa, miten Sokrates tässä kirjassa
keskustelee Kritobuloksen kanssa. Nerostaan ja hallitsijamaineestaan
tunnettu persialainen ruhtinas Kyros nuorempi oli näet, kertoi hän, kun
erinomaisen ansiokas lakedaimonilainen Lysandros oli tullut hänen
luokseen Sardes-kaupunkiin tuoden mukanaan lahjoja liittolaisilta, ollut
muutoinkin tälle ystävällinen ja kohtelias sekä lisäksi näyttänyt hänelle
aidatun ja huolellisesti istutetun puiston. Kun Lysandros ihmetellessään
puiden solakkuutta ja roomalaisen viitosen muotoon istutettuja rivejä,
muokattua ja puhdistettua maata sekä kukista lehahtavia suloisia tuoksuja
oli sanonut ihailevansa tätä kaikkea suunnitelleen ja järjestelleen miehen
huolellisuutta ja taitavuutta, niin Kyros oli vastannut: "Minäpä itse olen
kaiken tuon suunnitellut, minun tekemäni ovat rivit, ja minun on järjestely,
minä itse olen useat noista puista omin käsin istuttanut." Silloin oli
Lysandros huudahtanut katsellen hänen purppuravaatteitaan, sorjaa
vartaloaan ja kullalla ynnä kalliilla kivillä runsaasti koristettua

persialaispukuaan: "Syystä sinua, Kyros, mainitaan onnelliseksi, koska
sinun ansioihisi vielä on liittynyt ulkonainen onni."

Tällaisesta onnesta sallitaan siis vanhuksen nauttia, eikä tämä ikä estä
meitä pitämästä vireillä harrastuksiamme sekä muihin toimiin että varsinkin
maanviljelykseen hamaan vanhuuden loppupäähän saakka. Tiedämme
Marcus Valerius Corvinuksen jatkaneen harrastuksiaan sadanteen
ikävuoteensa saakka oleskellessaan maaseudulla maita viljelemässä,
sittenkuin hänen elämänsä oli ikäänkuin jo umpeen kulunut. Hänen
ensimmäisen ja toisen konsulikautensa välillä oli 46 vuotta. Siten oli hänen
virkauransa yhtä pitkä, kuin esi-isiemme mielestä elämän rata vanhuuden
alkuun asti on. Ja hänen loppuikänsä oli siinä suhteessa keski-ikää
onnellisempi, että hänellä oli enemmän arvoa osallaan, mutta vähemmän
vaivaa.

Arvossapito taas on vanhuuden korkein kunnia. Kuinka suuri olikaan
Lucius Caecilius Metelluksen arvovalta, kuinka suuri Aulus Atilius
Calatinuksen! Hänestä on tuo tunnettu hautakirjoitus:

"Yksmielisesti monet heimot tunnustaa
tään yhden ensimmäiseks kansassaan."

Tuttuhan on hautakiveen piirretty kirjoitus kokonaisuudessaan. Syystä
siis hän oli kunnianarvoisa, koskapa kaikkien mielipide oli yksimielinen
hänen ylistämisestään. Minkälaisen miehen näimmekään hiljattain
ylimmäisessä papissa Publius Crassuksessa, minkälaisen Marcus
Lepiduksessa, joka sitten oli samassa pappisvirassa! Mitä puhuisinkaan
Pauluksesta tahi Africanuksesta tahi ennen jo mainitusta Maximuksesta?
Heidän lausunnoissaan, jopa viittauksissaankin ilmeni arvokkuutta.
Varsinkin kunniaviroissa ollut vanhus nauttii niin suurta kunnioitusta, että
se on parempi kuin kaikki nuoruuden nautinnot.

18. Huomatkaa, että minä kaikissa puheissani ylistän vain nuoruuden
pohjalle perustettua vanhuutta. Tästä seuraa se, minkä kerran lausuin saaden
suuren yleisen hyväksymisen, että se vanhuus on kurja, jonka täytyy
puolustautua puheilla. Eivät harmaat hapset eivätkä rypyt yht'äkkiä saata
vetää kunnioitusta puoleensa, mutta kunniallisesti vietetty aikaisempi elämä
korjaa kunnioituksen lopullisena hedelmänään. Sillä seuraavatkin
vähäpätöisiltä ja tavallisilta näyttävät seikat todistavat puolestaan
kunnioituksesta, nimittäin tervehtiminen, seuranetsiminen, tieltä
väistyminen, seisoalle nouseminen, saattaminen kotoa kokoukseen ja sieltä
takaisin sekä neuvonkysyminen. Tätä kaikkea noudatetaan sekä meillä että
muualla, sitä tarkemmin, kuta sivistyneempi yhteiskunta on.

Äsken mainitsemani lakedaimonilaisen Lysandroksen oli tapana, niin
kerrotaan, väittää, että Lakedaimon oli vanhusten kunniallisin asuinpaikka;
sillä ei missään pidetty ikää niin suuressa arvossa, eikä vanhuus missään
ollut niin kunnioitettu. Vieläpä kerrotaan, että, kun Ateenassa eräs vanha
mies oli tullut teatteriin näytelmän aikana, hänen omat kansalaisensa
suuressa väentungoksessa eivät antaneet hänelle tilaa missään, mutta, kun
hän oli tullut lakedaimonilaisten luo, jotka ollen lähettiläitä istuivat
määrätyllä paikalla, sanotaan heidän kaikkien nousseen yht'aikaa sekä
päästäneen ukon istumaan keskuuteensa. Kun yleisö moninkertaisilla
kättentaputuksilla oli ilmaissut hyväksymisensä, oli joku
lakedaimonilaisista lausunut, että ateenalaiset kyllä tiesivät, mikä oli oikein,
mutta eivät tahtoneet sitä tehdä.

Teidän augurikollegiossanne on paljon hyvää; varsinkin on mainittava se
seikka, että jokaisella on oikeus äänestää ikänsä mukaan, ja että vanhemmat
augurit asetetaan sekä niiden edelle, jotka ovat ylempänä virassa, että niiden
edelle, joilla on käskyvalta. Mitkä ruumiilliset nautinnot ovat niinmuodoin
verrattavia arvon ja kunnioituksen tuottamiin palkintoihin? Ne, jotka
loistavasti ovat niitä nauttineet, ovat minusta suorittaneet elämänsä

näytelmän loppuun saakka eivätkä ole kuten harjaantumattomat näyttelijät
loppunäytöksessä epäonnistuneet uupuneina.

"Mutta onhan itsepäisiä, synkkämielisiä, äreitä ja tylyjä vanhuksia."
Onhan itaroitakin, jos asiata oikein tutkimme; mutta nämä viat ovat
luonteen eivätkä vanhuuden vikoja. Kuitenkin on itsepäisyydellä ja
mainitsemillani muilla vioilla jossakin määrin puolustuksensa, mikä tosiaan
ei ole täysin pätevä, mutta joka tapauksessa siihen määrään, että se näyttää
hyväksyttävältä. He luulevat itseään halveksittavan, ylenkatsottavan sekä
pilkattavan: sitäpaitsi jokainen loukkaus tuntuu raukeasta ruumiista
kiusalliselta. Tämä kaikki lieventyy kumminkin hyvien tapojen ja
sivistyksen avulla, ja se voidaan huomata sekä tosielämässä että
näyttämöllä Adelphi-näytelmässä esiintyvistä veljeksistä. Kuinka paljon
tylyyttä onkaan toisessa ja kuinka paljon herttaisuutta toisessa! Näin on
asianlaita; niinkuin ei kaikki viinikään happane, niin ei joka luonne käy
katkeraksi iästä. Hyväksyn ankaruuden vanhuksissa, mutta sen kuten kaiken
muunkin vain kohtuullisena; katkeruutta en millään muotoa hyväksy. Mutta
mitä itaruus vanhalla iällä tarkoittaa, sitä en ymmärrä. Saattaako mikään
olla tyhmempää kuin hankkia itselleen sitä enemmän evästä, mitä
vähemmän matkaa on jäljellä.

19. Jäljellä on neljäs moitteen syy, joka näyttää eniten ahdistavan ja
huolestuttavan ikäämme, nimittäin kuoleman lähestyminen; tämä ei
tosiaankaan saata olla kaukana vanhuudesta. Oi, kurja on vanhus, joka ei
ole huomannut niin pitkän iän kuluessa, että kuolema on halveksittava!
Sehän on joko tykkänään jätettävä syrjään, jos se kokonaan hävittää sielun,
tahi on se toivottavakin, jos se vie sielun jonnekin, missä tämä on oleva
ikuinen. Kolmatta mahdollisuutta ei varmastikaan voida keksiä. Mitä siis
pelkäisin, jos kuoleman jälkeen en olisi kurja tahi olisin vielä
onnellinenkin? Mutta kukapa on niin typerä, vaikka onkin nuori, että hän

varmaan uskoo elävänsä iltaan saakka. Onhan sillä iällä paljon useampia
kuoleman mahdollisuuksia kuin meidän iällämme: nuoret miehet sairastuvat
helpommin, heidän tautinsa ovat ankarammat, ja he paranevat
vaivalloisemmin. Sentähden vain harvat pääsevät vanhuuden ikään; jollei
näin kävisi, elettäisiin paremmin ja viisaammin. Ymmärrystä, järkevyyttä ja
älyä näet on vanhuksissa; jollei vanhuksia olisi, ei olisi valtioita yhtään.

Mutta palaan jälleen uhkaavaan kuolemaan. Onko tämä mikään syytös
vanhuutta vastaan, sillä huomaatte tämän koskevan sitä yhtä hyvin kuin
nuoruutta? Olen valitettavasti itse rakkaassa pojassani samoinkuin sinä,
Scipio, veljissäsi, joiden toivottiin kohoavan korkeimpaan arvoasemaan,
saanut kokea, että kuolema on yhteinen kaikille ikäkausille. "Mutta
nuorukainen toivoo elävänsä kauan, mitä vanhus ei saata toivoa." Hän tekee
tyhmästi toivoessaan; sillä mikä on tyhmempää kuin pitää epävarmaa asiaa
varmana ja väärää totena. "Mutta vanhuksella ei ole edes toivomisen varaa."
Sittenkin hän on paremmassa asemassa kuin nuorukainen, koska hän jo on
saavuttanut sen, mitä toinen vain toivoo. Nuorukainen tahtoo elää kauan,
vanhus on jo elänyt kauan.

Oi hyvät jumalat, mikä on sitten ihmisen elämässä kauan! Sillä oletapas
pisin elinaika. Odottakaamme itsellemme tartessolaisten kuninkaan ikää: oli
näet, kuten huomaan kirjoitetuksi, Gadeessa muudan Arganthonius, joka
hallitsi 80 vuotta sekä eli 120. Minusta ei ole mikään pitkäkään, jolla on
jokin loppu. Sillä kun loppu tulee, silloin se, mikä on kulunut, on mennyttä;
ainoastaan se on jäljellä, minkä olet saavuttanut kunnolla ja rehellisillä
töillä. Tunnit menevät menojaan, samoin päivät, kuukaudet ja vuodet, eikä
kulunut aika milloinkaan palaa, eikä voida tietää sitä, mikä seuraa. Kunkin
täytyy tyytyä siihen, mitä hänelle on annettu elinaikaa. Eihän näyttelijän
tarvitse näytellä kappaletta loppuun saavuttaakseen hyväksymistä, jos hän
vain miellyttää siinä näytöksessä, jossa hän esiintyy, eikä viisaan tarvitse
päästä elämänsä loppunäytökseen saakka. Lyhytkin elinaika on kyllin pitkä

hyvää ja rehellistä elämää varten; jos taas päästään pitemmälle, ei ole
enemmän aihetta suruun, kuin on maanviljelijöillä surua siitä, että suloisen
kevään kuluttua on tullut kesä ja syksy. Keväthän on ikäänkuin nuoruuden
kuva ja viittaa tuleviin hedelmiin. Muut ajat vuorostaan ovat määrätyt
elojen leikkuuta ja korjuuta varten. Vanhuuden hedelmä on, kuten usein
olen sanonut, rikas muisto aikaisemmin suoritetuista hyvistä töistä.

Kaikkea, mikä tapahtuu luonnon mukaan, on pidettävä hyvänä; mikä on
sitten niin luonnonmukaista, kuin kuolema on vanhuksille? Se kohtaa
nuorisoakin, vaikka luonto tekee ankaraa vastarintaa. Siksi nuorukaiset
näyttävät minusta kuolevan samalla lailla, kuin voimakas tuli sammuu sitä
tukahutettaessa runsaalla vedellä, vanhukset taas, niinkuin loppuun palanut
tuli itsestään sammuu ilman mitään ulkonaista väkivaltaa. Niinkuin
hedelmät töintuskin pudotetaan puusta, jos ne ovat raakoja, mutta itsestään
putoilevat tultuaan kypsiksi ja tuleentuneiksi, niin väkivalta viepi hengen
nuorilta, mutta kypsyys vanhoilta. Tämä aika on minulle niin suloinen, että
minusta lähestyessäni yhä enemmän kuolemaa tuntuu siltä, kuin pitkän
purjehduksen perästä näkisin maata sekä vihdoin kerran olisin
saapumaisillani satamaan.

20. Vanhuudella taas ei ole mitään määrättyä rataa, ja siinä elää kukin
oikein niin kauan, kuin kykenee täyttämään ja hoitamaan
toimintavelvollisuuttaan. Siitä on seurauksena, että vanhuus on vielä
rohkeampi ja urheampi kuin nuoruus. Tästä juuri johtuu se vastaus, minkä
Solon antoi hallitsija Peisistratokselle. Tämän kysyessä, minkä turvissa
Solon niin rohkeasti vastusti häntä, vastasi Solon, kuten kerrotaan:
"Vanhuuden."

Mutta paras elämän loppu on se, kun luonto itse, hengen voimain ollessa
heikontumattomina ja aistien luotettavina, hajoittaa kyhäämänsä teoksen.
Niinkuin se, joka on rakentanut laivan tahi talon, itse helpoimmin purkaa

sen, niin luontokin parhaiten hajoittaa ihmisen, jonka se on liittänyt yhteen.
Nythän jokainen liitos irroitetaan vaivoin uutena, mutta helposti vanhana.
Siitä seuraa, että vanhusten ei tarvitse halukkaasti pyytää tuota lyhyttä
elämän loppujäännöstä eikä syyttä luopua siitä. Pythagoras kieltääkin
lähtemästä elämän vartiopaikasta ilman päällikön, s.o. jumalan käskyä. On
tosin olemassa viisaan Solonin sepittämä muistokirjoitus, jossa hän sanoo
tahtovansa, etteivät hänen ystävänsä herkeäisi suremasta ja itkemästä hänen
kuolemaansa. Luullakseni hän tahtoo olla omaisilleen rakas, mutta kenties
lausuu Ennius paremmin:

"Kyynelin älköön surtako mua, ja hautaani mennä itkuja vailla
mun suotakohon."

Hän uskoo, ettei sovi surra kuolemaa, jota kuolemattomuus seuraa.

Vielä saattaa jonkinlainen tunto kuollessa olla vallalla, mutta vain vähän
aikaa, varsinkin vanhuksissa; kuoleman jälkeen taas tunto joko on
toivottava tahi sitä ei ole ensinkään. Mutta meidän pitää jo hamasta
nuoruudesta saakka ajatella sitä, että vähäksymme kuolemaa, sillä ilman
sitä ajatusta ei kukaan saata olla tyyni. Varmasti täytyy kuolla, ja vain se on
epätietoista, tokkopa jo tänään. Kuinka voisi se siis olla rauhallinen, joka
pelkää uhkaavaa kuolemaa joka hetki?

Juuri niin pitkä väittely tästä ei näytä tarpeelliselta, sillä en muistele
Lucius Brutusta, joka surmattiin vapauttaessaan isänmaataan, en muistele
molempia Deciuksia, jotka kannustivat hevosensa vapaaehtoiseen
kuolemaan, en Marcus Atiliusta, joka lähti kärsimään kidutuskuolemaa
pitääkseen viholliselle antamansa kunniasanan, en myöskään molempia
Scipioita, jotka tahtoivat omilla ruumiillaankin sulkea tien puunilaisilta, en
isoisääsi Lucius Paulusta, joka kuolemallaan sovitti virkaveljensä
häikäilemättömyyden Cannaen häpeällisessä taistelussa enkä vihdoin
Marcus Marcellusta, jonka ruumiilta ei julminkaan vihollinen kieltänyt

hautaamisen kunniaa, vaan palautan mieleeni sen seikan, mistä olen
kirjoittanut "Muinaishistoriassani", nimittäin, että meikäläiset legioonat
usein hilpeinä ja urheamielisinä ovat lähteneet semmoiseen paikkaan, mistä
eivät uskoneet milloinkaan palaavansa. Siis, mitä nuoret miehet, jotka ovat
sekä sivistymättömiä että lisäksi talonpoikaisia, halveksivat, sitäkö
sivistyneet ukot pelkäisivät?

Ainakin minun mielestäni kaikkien mieliharrastusten tyydyttäminen
aikaansaa tyytymyksen elämään. Lapsuudella on omat määrätyt
harrastuksensa; tokkohan nuorukaiset niitä kaipaavat? Niitä on niinikään
alkavalla nuoruuden iällä; etsiikö niitä enää tuo vakaantunut ikä, niin
sanottu keski-ikä? Harrastuksensa on vielä silläkin iällä; ei niitäkään
vanhuudessa tavoitella. Vihdoin on myös vanhuuden iällä muutamia
harrastuksia. Niinkuin siis edellisten ikäkausien harrastukset katoavat, niin
katoavat vanhuudenkin, ja, kun tämä on tapahtunut, niin tyytymys elämään
tuo mukanaan otollisen kuolemanhetken.

21. Enhän minä puolestani käsitä, miksi en uskaltaisi sanoa teille, mitä
itse ajattelen kuolemasta, sillä minulla on luullakseni tarkempi silmä tässä,
koska olen lähempänä sitä. Luulen, että teidän isänne, Scipio ja Laelius, nuo
mainiot ja minulle ylen rakkaat miehet, elävät vieläpä sellaista elämää, jota
yksin sopii sanoa elämäksi. Niin kauan kuin olemme suljettuina tähän
ruumiin ahtaaseen majaan, toimitamme ikäänkuin välttämättömyyden
määräämää virkaa ja raskasta työtä; onhan taivaallinen sielu työnnetty alas
ylhäisestä asuinsijastaan ja ikäänkuin vajonnut maahan, joka on sen
jumalallisen ja iankaikkisen olemuksen vastakohta. Mutta uskon
kuolemattomien jumalien sirotelleen sielut ihmisruumiiseen, jotta olisi
semmoisia olentoja, jotka huolehtisivat maasta sekä tarkastellen
taivaankappaleiden järjestystä jäljittelisivät sitä elämänsä tarkkaan
määrätyssä säännöllisyydessä. Eikä vain järkiperäinen tutkistelu ole

saattanut minua uskomaan sitä, vaan myöskin etevimpien filosofien maine
ja arvovalta.

Kuulin, että Pythagoras ja pythagoralaiset, jotka ovat melkein meidän
maanmiehiämme (heitä nimitettiinkin muinoin italialaisiksi filosofeiksi),
eivät koskaan epäilleet, etteivätkö sielumme ole lähtöisin yleisestä
jumalallisesta maailmanhengestä. Sitäpaitsi minulle osoitettiin, mitä
Sokrates, jonka Apollon oraakkeli oli julistanut kaikkein viisaimmaksi, oli
esittänyt sielujen kuolemattomuudesta viimeisenä elinpäivänään. Lyhyesti
sanottuna, siitä olen vakuutettu ja sitä uskon, että, koska sieluilla on niin
suuri nopeus, ja koska niissä asuu niin laaja muisto menneisyydestä sekä
aavistus tulevaisuudesta, niin monta taitoa, niin monta tietoa ynnä
keksintöä, semmoisia ominaisuuksia käsittävä olento ei saata olla
kuolevainen. Ja koska sielu aina liikkuu eikä ole mitään alkusyytä
liikkumiseen, koska se itse panee itsensä liikkeelle, ei se ole saavuttava
liikkeen loppuakaan, sillä se itse ei ole koskaan jättävä itseään. Edelleen,
kun sielun luonto on yksinkertainen, eikä sillä ole mitään eriarvoista tahi
erilaista itsessään, niin ei sitä voida jakaa; ja jos sitä ei voida tehdä, ei se
saata kuolla. Pätevänä todistuksena taas siitä, että ihmiset tietävät varsin
paljon ennen syntymistään, on se seikka, että pojatkin oppiessaan vaikeita
tietoaineita käsittävät lukuisia asioita niin nopeasti, etteivät näytä niitä
oppivan vasta silloin ensi kertaa, vaan näyttävät palauttavan ne mieleensä
sekä muistelevan uudestaan. Tämä on jotakuinkin Platonin ajatus.

22. Ksenophonin mukaan taas vanhempi Kyros lausuu kuolinvuoteellaan
seuraavasti: Älkää luulko, rakkaat poikani, että teistä erottuani en ole
missään tahi en ole yhtään olemassa. Ettehän ollessani kanssanne nähneet
sieluani, mutta ymmärsitte suorittamistani töistä sen olevan ruumiissani.
Uskokaa siis sen olevan edelleen olemassa, joskaan ette näe sitä yhtään.
Eiväthän tosiaan kunnianosoitukset mainioita miehiä kohtaan pysyisi

heidän kuoltuaan, elleivät heidän omat sielunsa toimittaisi mitään
semmoista, minkä johdosta kauemmin säilyttäisimme heidän muistoaan.
Minä puolestani en milloinkaan ole saattanut tulla siihen vakaumukseen,
että sielut elävät ollessaan kuolevaisissa ruumiissa, mutta kuolevat
poistuttuaan niistä, enkä myöskään siihen, että sielu on tajuton poistuttuaan
tajuttomasta ruumiista, mutta päinvastoin silloin täydellisesti tajullinen, kun
se vapautettuna kaikesta ruumiin kosketuksesta on alkanut tulla puhtaaksi ja
eheäksi. Ja kun ihmisen olemus hajoaa kuollessa, on myöskin ilmeistä,
minne mikin sen muista osista erkanee — kaikkihan poistuvat sinne, mistä
ovat lähtöisin —: sitävastoin sielu yksin ei ole näkyvä, ei läsnäollessaan
eikä erotessaan.

Vielä näette, ettei mikään ole niin kuoleman kaltaista kuin uni, mutta
nukkuvien sielut osoittavat eniten jumalallista luontoaan; sillä kun ne ovat
irralliset ja vapaat, näkevät ne paljon tulevaisuudessa tapahtuvaa. Tästä
ymmärretään, millaisia ne ovat vastedes, kun ne kokonaan ovat irtautuneet
ruumiin siteistä. Sentähden, päätti hän, jos asianlaita näin on, kunnioittakaa
minua kuin jumalaa; mutta, jos sielu kuolee yhdessä ruumiin kanssa, niin
säilyttäkää muistoni hurskaasti ja loukkaamatta peläten jumalia, jotka
huoltavat ja hallitsevat koko tätä kaunista maailmaa! Täten puhui Kyros
kuollessaan. Katselkaamme nyt omia esimerkkejämme, jos teitä haluttaa.

23. Ei kukaan saa minua siihen vakaumukseen. Scipio, että isäsi Paulus
tahi molemmat isoisäsi Paulus ja Africanus tahi Africanuksen isä tahi setä
tahi monet muut etevät miehet, joita minun ei tarvitse luetella, olisivat
ryhtyneet niin suuriin jälkimaailman muistissa säilyviin yrityksiin, elleivät
hengessään olisi nähneet jälkimaailman olevan heidän kanssaan yhteydessä.
Vai luuletko, vähän kerskatakseni itsestäni vanhusten tapaan, että öin ja
päivin, kotona ja sodassa olisin alistunut niin suuriin rasituksiin, jos olisin
asettanut kunnialleni samat rajaviivat, kuin elämälläni on? Eikö olisi ollut

paljoa parempaa viettää joutilasta ja rauhallista elämää ilman minkäänlaista
vaivaa ja voimainponnistusta? Mutta ehdottomasti sieluni pyrki ylöspäin ja
tähysteli siten aina jälkimaailmaa kohti, ikäänkuin se eläisi vasta elämästä
erottuaan.

Ellei asianlaita olisi semmoinen, että sielut ovat kuolemattomia, ei
tapahtuisi niin, että jokaisen sielu pyrkisi kuolemattomuuden kunniaan sitä
enemmän, kuta jalompi hän on. Niinpä, kuta viisaampi joku on, sitä
tyynemmin hän kuolee, ja kuta tyhmempi, sitä vastahakoisemmin. Eikö siis
teidän mielestänne enemmän ja kauemmaksi näkevä sielu huomaa
lähtevänsä parempiin oloihin, ja se sielu taas, jonka näköaisti on tylsempi,
ei sitä huomaa? Minua puolestani viehättää halu nähdä isänne, joita olen
kunnioittanut ja rakastanut, ja halajan tavata paitsi niitä, joita itse olen
oppinut tuntemaan, myöskin ne, joista olen kuullut, lukenut sekä itsekin
kirjoittanut. Ja mennessäni sinne ei kukaan helposti ole vetävä minua
takaisin tahi uudestaan minua keittävä, niinkuin Pelias keitettiin. Ja jos joku
jumala soisi minun uudelleen tulla lapseksi tästä ikätilastani sekä parkua
kehdossa, niin vastustaisin sitä kovasti enkä todellakaan tahtoisi ikäänkuin
kuljettuani kilparadan päähän tulla kutsutuksi takaisin sen alkuun.

Mitäpä on elämässä mukavaa? Eikö pikemmin siinä ole vain vaivaa?
Olkoon vainenkin siinä jotain mukavaa, varmaan sillä sittenkin on
kyllästyksensä tahi määränsä. Eihän minua haluta päivitellä elämää,
niinkuin useat oppineetkin miehet ovat tehneet monesti, eikä minua kaduta
elämäni, koska aina olen elänyt niin, etten luule syntyneeni turhaan.
Elämästä poistun ikäänkuin majapaikasta enkä niinkuin varsinaisesta
kodista. Luonto on näet antanut meille täällä vierasmajan siinä
viivähtääksemme eikä asuaksemme ainiaan. Oi ihanaa päivää, jolloin
lähden tuohon sielujen jumalalliseen yhteyteen ja piiriin sekä erkanen tästä
hälinästä ja sekamelskasta! Lähden paitsi äsken mainitsemieni miesten luo
myös oman Catoni luo; hän oli paras mies ja herttaisin poika, joka

milloinkaan on syntynyt. Hänen ruumiinsa tosin minä poltin tuhaksi, vaikka
hänen päinvastoin olisi pitänyt tehdä se minun ruumiilleni, mutta hänen
sielunsa, joka ei jättänyt minua, vaan katseli puoleeni, on varmasti eronnut
niihin seutuihin, jonne se käsitti minunkin täytyvän tulla. Tätä
onnettomuuden kohtausta näytin kestävän lujamielisesti, mutta en siksi, että
olisin ollut välinpitämätön siitä, vaan sentähden, että lohduttauduin
ajatuksella, ettei eromme tulisi olemaan pitkällinen.

Tämän takia, Scipio, — sitähän sinä sanoit Laeliuksen kanssa tavallisesti
ihmetteleväsi — vanhuus on minulle helppo eikä suinkaan rasittava, vaan
lisäksi suloinenkin. Mutta, jos erehdyn luullessani ihmisten sieluja
kuolemattomiksi, niin erehdyn mielelläni enkä tahdo, että tämä erehdys,
josta iloitsen, riistetään minulta eläessäni. Jos taas kuoltuani, kuten
muutamat pikkufilosofit arvelevat, en tuntisi mitään, niin en pelkääkään,
että nuo filosofit kuoltuaan pilkkaisivat erehdystäni. Mutta, jos emme
olisikaan kuolemattomia, on toki toivottavaa ihmiselle, että hän saa
aikanaan sammua. Sillä luonto on elämälle pannut rajansa, samoinkuin
kaikelle muulle. Vanhuus onkin elämän loppunäytös, aivan kuin se olisi
näytelmä; siinä meidän tulee välttää uupumista, varsinkin jos kyllästys
liittyy siihen.

Tämän verran minulla on ollut sanottavaa vanhuudesta. Jospa te
pääsisitte tähän ikään, jotta voisitte kokemuksenne nojalla vahvistaa sen,
minkä olette minulta kuulleet!

Selityksiä.

1. Ciceron käyttämät säkeet kuuluvat Qvintus Enniuksen (239-169 e.Kr.)
"Vuosikirjat" (Annales)-nimiseen kuusimittaiseen runoteokseen. Siinä

kohdassa, mistä säkeet ovat otetut, kerrotaan, kuinka roomalaisten
ylipäällikkö Titus Qvinctius Flamininus taistellessaan Makedonian
kuningasta Philipposta vastaan v. 198 oli joutunut vaikeaan asemaan, josta
muudan paimen pelasti hänet tietä näyttämällä.

Titus Pomponius Atticus, Ciceron läheisin ystävä, oli roomalainen liike-
ja rahamies, joka aina pysyi syrjässä valtiollisesta elämästä. Hänen
lisänimensä Atticus (attikalainen) johtui hänen pitkällisestä oleskelustaan
Ateenassa (87-65 e.Kr.).

Tithonos, Troian kuninkaan Laomedonin poika, sai puolisonsa Eos-
jumalattaren pyynnöstä kuolemattomuuden. Kun hän vanhenemistaan
vanheni, muutti Zeus hänet lopulta heinäsirkaksi.

Ariston (n. 225 e.Kr.), peripateettinen filosofi, oli kotoisin Keos-saarelta.

3. Gaius Livius Salinator oli konsulina 188 e.Kr. ja Spurius Postumius
Albinus konsulina 186 e.Kr.

Seriphos, vähäpätöinen saari, kuuluu Aigeian meren Kykladeihin.

4. Qvintus Fabius Maximus Cunctator (vitkastelija), kuollut 203 e.Kr.,
kuuluisa sotapäällikkö, oli viisi kertaa konsulina ja lisäksi diktaattorina.
Fabius oli tyyni ja harkitseva luonteeltaan sekä koetti oman vakaumuksensa
mukaan aina toimia valtion hyväksi.

Publius Sempronius Tuditanus ja Marcus Cornelius Cethegus olivat
konsuleina 204 e.Kr.

Kansantribuuni Marcus Cincius Alimentuksen tekemä lakiehdotus kielsi
ottamasta minkäänlaista lahjaa tahi palkkaa avustuksesta oikeuden edessä.

Tarentumin menettäneen päällikön nimi oli Marcus Livius Macatus (eikä
Salinator).

Gaius Flaminius, joka kaatui konsulina v. 217 e.Kr. taistelussa
Trasumenus-järven rannalla, aikaansai kansantribuunina v. 232 varsinaiselle
kansalle edullisen peltolain.

5. Gnaeus Servilius Caepio ja Qvintus Marcius Philippus olivat
konsuleina v. 169.

Kansantribuuni Qvintus Voconius Saxa esitti lakiehdotuksen naisten
perintöoikeuden rajoittamisesta.

Platon (427-347 e.Kr.), kuuluisin kreikkalainen filosofi. Isokrates (436-
338 e.Kr.), tunnettu puhetaidon opettaja, on m.m. kirjoittanut
Panathenaikos-nimisen ylistyspuheen Ateenan kunniaksi. Gorgias (synt. n.
483 e.Kr.), reettori ja sofisti, oli kotoisin Sisiliasta Leontinoi'n kaupungista.

6. Lucius Aemilius Paulus Macedonicus (kuollut 160 e.Kr.), joka voitti
Makedonian kuninkaan Perseuksen Pydnan taistelussa 168 e.Kr., oli
teoksessa esiintyvän Scipion oikea isä. Caton vanhin poika Marcus kuoli
pretoriksi valittuna 152 e.Kr.

Gaius Fabricius Luscinus, mainio virkamies ja sotapäällikkö, oli
kuuluisa vaatimattomuudestaan ja nuhteettomuudestaan. Manius Curius
Dentatus, konsulina kolmesti, voitti samnilaiset, sabiinit ja Pyrrhoksen,
Epeiroksen kuninkaan. Tiberius Coruncanius, samoinkuin edellinen
nousukas, tuli plebeijeistä ensimmäisenä ylimmäiseksi papiksi 253 e.Kr.

Appius Claudius, lisänimeltään Caecus (sokea), oli tarmokas valtiomies
ja uudistusten harrastaja, joka esiintyi senaatissa vielä 280, kun kuningas
Pyrrhos oli lähettänyt Kineaan puuhaamaan rauhaa.

Gnaeus Naevius (kuollut n. 204), julkaisi paitsi "Puunilaissota"-nimistä
kertomarunoa huvi- ja murhenäytelmiä.

7. Sophokles (n. 496-405 e.Kr.), suurin kreikkalainen
murhenäytelmäinkirjoittaja. Hesiodos, kotoisin Boiotian Askrasta,
mainitaan vanhimmaksi eepilliseksi runoilijaksi Homeroksen jälkeen.
Simonides (556-468 e.Kr.), syntyisin Keos-saarelta, kuuluisa lyyrillinen
runoilija; samoin Stesikhoros (n. 630-550 e.Kr.), Sisilian Himerasta.
Pythagoras (synt. n. 580), kotoisin Samos-saarelta, perusti tunnetun
oppikunnan Etelä-Italiaan, Krotonin kaupunkiin. Demokritos (synt. n. 460
e.Kr.), Thrakian Abderasta, oli atomiopin perustaja. Ksenokrates (kuollut
314 e.Kr.), Platonin oppilas. Zenon (n. 336-264 e.Kr.), kotoisin Kypros-
saarelta, oli stoalaisen oppikunnan perustaja. Kleanthes oli Zenonin oppilas
ja seuraaja oppikunnan johdossa. Diogenes, akateemikko Karneades ja
peripateetikko Kritolaos muodostivat ateenalaisten lähetystön, jonka
senaatti v. 155 e.Kr. Caton vaikutuksesta karkoitti Roomasta.

Caecilius Statius (kuollut 168 e.Kr.) sepitti huvinäytelmiä kreikkalaisten
esikuvien mukaan.

8. Solon (n. 640-559 e.Kr.), kuuluisa ateenalainen valtiomies, lainlaatija
ja filosofi.

9. Milon (n. 580 e.Kr.), kotoisin Krotonista, oli tunnettu voimailija, josta
kerrottiin aivan tarumaisia juttuja.

Gnaeus Cornelius Scipio, konsulina 222 e.Kr., ja hänen veljensä
Publius, konsulina 218, kaatuivat molemmat Hispaniassa 212. Lucius
Aemilius Paulus, teoksessa esiintyvän Scipion oikea isänisä, kaatui
Cannaen taistelussa 216 e.Kr.

Ksenophon (n. 430-354 e.Kr.), monipuolinen kirjailija, on m.m.
kirjoittanut "Kyroksen kasvatus"-nimisen teoksen, jonka päähenkilönä on
Persian kuningas Kyros.

10. Masinissa (238-149 e.Kr.), Numidian kuningas, oli Rooman
uskollinen liittolainen ja vanhemman Scipio Africanuksen hyvä ystävä.

11. Caton "Muinaishistoria" (Origines), vanhin latinankielinen
suorasanainen teos, käsitteli Rooman ja muiden Italian yhteiskuntien
historiata aina tekijän omaan aikaan asti.

12. Arkhytas (n. 400 e.Kr.), Pythagoraan oppilas, oli tunnettu filosofi ja
valtiomies.

Gaius Pontiuksen poika oli Gaius Pontius Telesinus, joka sulki
Rooman sotajoukon Caudiumin soliin 321 e.Kr.

Lucius Quinctius Flamininus, alussa mainitun Tituksen veli, oli konsulina
192 e.Kr. ja erotettiin senaatista 184.

13. Tässä on tarkoitettu Epikurosta (341-270 e.Kr.), joka perusti hänen
mukaansa nimitetyn oppikunnan.

Publius Decius Mus vihkiytyi kuolemalle Sentinumin taistelussa 295
e.Kr. hankkiakseen roomalaisille voiton gallialaisista ja samnilaisista.

Suurta jumal'emoa, Kybeleä, palveltiin alkuaan Frygiassa
Ida-vuorella. Sieltä hänen palvontansa koteutui Roomaan 204 e.Kr.

14. Lucius Ambivius Turpio oli kiitetty näyttelijä ja teatterinjohtaja
Terentiuksen aikana.

Titus Maccius Plautus (kuollut 184 e.Kr.), syntyisin Umbriasta,
Sarsinasta, Rooman kuuluisin huvinäytelmäinkirjoittaja, jonka lukuisista
kappaleista vielä 20 on jäljellä.

Livius Andronicus esitti ensimmäisenä Roomassa näytelmäkappaleen v.
240, Gaius Claudius Centon ja Marcus Sempronius Tuditanuksen
konsulivuotena.

15. Laërtes oli Odysseuksen isä.

16. Lucius Quinctius Cincinnatusta, joka kahdesti oli diktaattorina,
pidettiin muinaisroomalaisen kunnon ja vaatimattomuuden perikuvana.

17. Kyros, Persian kuninkaan Dareios II:n poika, ryhtyi kapinaan
veljeänsä Artakserkses II:ta Mnemonia vastaan, mutta joutui tappiolle ja
kaatui Kunaksan taistelussa v. 401.

Marcus Valerius Corvinus (372-273 e.Kr.), mainio sotapäällikkö, oli
kuudesti konsulina, ensikerran 348 ja viimeisen kerran 299.

Aulus Atilius Calatinus, kahdesti konsulina, diktaattorina 249 e.Kr.

18. Publius Terentius (n. 190-159 e.Kr.) oli Rooman etevin
huvinäytelmäinkirjoittaja Plautuksen jälkeen.

20. Lucius Iunius Brutus, perintätietojen mukaan Rooman ensimmäinen
konsuli.

Marcus Atilius Regulus, tunnettu sotapäällikkö 1. puunilaissodan aikana.

Marcus Claudius Marcellus, viidesti konsulina. Syrakuusan valloittaja,
kaatui 208 e.Kr.

23. Tarujen mukaan Medeia hankki nuoruuden Aesonille, Jasonin isälle,
keittämällä hänet. Sitävastoin Medeia kyllä paloitti ja keitti Aesonin
velipuolen Peliaan, mutta ei herättänytkään häntä henkiin.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VANHUUDESTA
***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be
renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law
means that no one owns a United States copyright in these works, so the
Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States
without permission and without paying copyright royalties. Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying
and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the
PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a
registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook,
except by following the terms of the trademark license, including paying
royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge
anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is
very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg
eBooks may be modified and printed and given away—you may do
practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by
U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license,
especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG™ LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any
other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you
agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg License
available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing
Project Gutenberg electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg electronic work,
you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the
terms of this license and intellectual property (trademark/copyright)
agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement,
you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg
electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy
of or access to a Project Gutenberg electronic work and you do not agree to
be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on
or associated in any way with an electronic work by people who agree to be
bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can
do with most Project Gutenberg electronic works even without complying
with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a
lot of things you can do with Project Gutenberg electronic works if you
follow the terms of this agreement and help preserve free future access to
Project Gutenberg electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation”
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg electronic works. Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States. If an individual
work is unprotected by copyright law in the United States and you are

located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works
based on the work as long as all references to Project Gutenberg are
removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg
mission of promoting free access to electronic works by freely sharing
Project Gutenberg works in compliance with the terms of this agreement for
keeping the Project Gutenberg name associated with the work. You can
easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg License when you
share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a
constant state of change. If you are outside the United States, check the
laws of your country in addition to the terms of this agreement before
downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating
derivative works based on this work or any other Project Gutenberg work.
The Foundation makes no representations concerning the copyright status
of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg work (any work on which the
phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project
Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied
or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States
and most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg™ License included with
this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in
the United States, you will have to check the laws of the country
where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg electronic work is derived from
texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice
indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the
work can be copied and distributed to anyone in the United States without
paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a
work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on
the work, you must comply either with the requirements of paragraphs
1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg electronic work is posted with the
permission of the copyright holder, your use and distribution must comply
with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed
by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project
Gutenberg License for all works posted with the permission of the
copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg License
terms from this work, or any files containing a part of this work or any
other work associated with Project Gutenberg.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without prominently
displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or
immediate access to the full terms of the Project Gutenberg License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg work in a format other than “Plain
Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the
official Project Gutenberg website (www.gutenberg.org), you must, at no
additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of
exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work
in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format
must include the full Project Gutenberg License as specified in paragraph
1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing,
copying or distributing any Project Gutenberg works unless you comply
with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to
or distributing Project Gutenberg electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the
use of Project Gutenberg works calculated using the method you
already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the
owner of the Project Gutenberg trademark, but he has agreed to donate
royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days
following each date on which you prepare (or are legally required to
prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly
marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation at the address specified in Section 4, “Information about
donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”

• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does
not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You
must require such a user to return or destroy all copies of the works
possessed in a physical medium and discontinue all use of and all
access to other copies of Project Gutenberg™ works.

• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.

• You comply with all other terms of this agreement for free distribution
of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™
electronic work or group of works on different terms than are set forth in
this agreement, you must obtain permission in writing from the Project

Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project
Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3
below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works
not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™
collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and
the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as,
but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription
errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or
damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that
damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except
for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the
Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to
you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE
THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT
EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE
THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY
DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE
TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL,
PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE
NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you
discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you
can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation. The person or entity that provided you with the
defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund.

If you received the work electronically, the person or entity providing it to
you may choose to give you a second opportunity to receive the work
electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you
may demand a refund in writing without further opportunities to fix the
problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in
paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING
BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR
FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or
the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or
limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable
to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum
disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity
or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that
arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause
to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg work, (b)
alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg
work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project
Gutenberg

Project Gutenberg is synonymous with the free distribution of electronic
works in formats readable by the widest variety of computers including
obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the

efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of
life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance
they need are critical to reaching Project Gutenberg’s goals and ensuring
that the Project Gutenberg collection will remain freely available for
generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation was created to provide a secure and permanent future for
Project Gutenberg and future generations. To learn more about the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations
can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)
(3) educational corporation organized under the laws of the state of
Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service.
The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541.
Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax
deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s
laws.

The Foundation’s business office is located at 41 Watchung Plaza #516,
Montclair NJ 07042, USA, +1 (862) 621-9288. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website and
official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of increasing the
number of public domain and licensed works that can be freely distributed
in machine-readable form accessible by the widest array of equipment

including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are
particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United States.
Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort,
much paperwork and many fees to meet and keep up with these
requirements. We do not solicit donations in locations where we have not
received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or
determine the status of compliance for any particular state visit
www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have
not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against
accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us
with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any
statements concerning tax treatment of donations received from outside the
United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods
and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including
checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit:
www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg
electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg
concept of a library of electronic works that could be freely shared with
anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg
eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg eBooks are often created from several printed editions,
all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a

copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in
compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility:
www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg, including how
to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation,
how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email
newsletter to hear about new eBooks.