Morgue kadun kauhu (Finnish) Edgar Allan Poe 25807 downloads.pdf

The Project Gutenberg eBook of Morgue kadun kauhu

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will
have to check the laws of the country where you are located before using
this eBook.

Title: Morgue kadun kauhu

Author: Edgar Allan Poe

Release date: July 13, 2025 [eBook #76496]

Language: Finnish

Original publication: Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Ahjo, 1920

Other information and formats: www.gutenberg.org/ebooks/76496

Credits: Tuula Temonen and Tapio Riikonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MORGUE
KADUN KAUHU ***

language: Finnish

MORGUE KADUN KAUHU
Kirj.

Edgar Allan Poe

Suomennos

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Ahjo, 1920.

Edgar Allan Poe.

Tämän kertomuksen tekijä jos kukaan on niitä suuria henkiä, jotka omille
aikalaisilleen vieraina — mittasuhteiltaan liian suurina — saavat tyhjentää
pohjaan saakka sen traagillisen marttyyriuden ja elämänkurjuuden kalkin,
jonka oma-aika niin kärkkäästi nostaa sen huulille, joka ei sopeudu sen
henkisiin kapaloihin. Lieneekö koskaan esiintynyt armoitettua runoilijaa,
jonka harvinaiset lahjat siinä määrin kuin Edgar Allan Poen herättävät yhtä
suurta ihastusta kuin hänen elämänsä hätä ja kurjuus nostattavat syvää
sääliä. Hänen maineensa kasvaa vuosi vuodelta, rinnan hänen teostensa
levikin kanssa, hänestä on tullut maailmankirjailija, jonka omaperäinen
nerokkuus on pannut suuret sivistyskansat toivottelemaan että hän olisi
syntynyt heidän keskuudessaan — missä hän jo eläessään nautti suuren
runoilijan tunnustusta — ennemmin kuin käytännöllisessä, hänen

ihmeellistä henkeään tajuamattomassa Amerikassa, jossa hän ennen
aikojaan sortui tuen ja ymmärtämyksen puutteeseen.

Edgar Allan Poe oli vanhaa irlantilaista sukua ja syntyi Baltimoressa
19.2.1809. Hänen molemmat vanhempansa kuolivat pojan nelivuotiaana
ollessa, jolloin hänen kumminsa, rikas ja lapseton mr Allan otti pojan
hoitoonsa ja teki hänestä jonkinlaisen korun upeaan kotiinsa.
Kasvatusisänsä illallisvieraille sai pieni, kuvankaunis Edgar lausua runoja,
ja häntä lelliteltiin tuossa rikkaassa talossa tavalla, joka hänen
myöhemmälle kehitykselleen oli haitallista. 7-vuotiaana hän sitten pääsi
kasvatusvanhempainsa mukana Euroopanmatkalle, ja pantiin erääseen
englantilaiseen poikain koulukotiin, missä vietti viisi onnellista
lapsuusvuotta. Tässä laitoksessa sai hän perustan klassillisille opinnoilleen,
joiden puolesta hän eroaa amerikkalaisista ammattiveljistään ja jotka ovat
tärkeänä tekijänä hänen runoutensa muotokauneuden täydellisyydessä. V.
1821 palasi Poe takaisin Amerikkaan, missä joutui Richmondin
korkeampaan kouluun. Poen myöhemmille kouluvuosille luo merkillistä
hohdetta ihanteellinen ystävyyssuhde erään toverinsa äitiin, joka
harvinaisella ymmärtämyksellä osasi suhtautua hänen eloisan, fantastisiin
kuvitelmiin taipuvaisen mielenlaatunsa ilmauksiin. Tämän naisen kuoltua
kerrotaan nuoren Poen tunteneen itsensä niin yksinäiseksi ja hyljätyksi, että
hän öisin monet kerrat kävi ystävättärensä haudalla ja täällä luultavasti
unelmoi noita synkkiä kalman ja kauhun näkyjään, jotka muodostavat
hänen useimpain teostensa merkillisen, kaamean viehätysvoiman.
Ylioppilasaikanaan omaksui Poe eräitä tottumuksia ja elintapoja, jotka
myöhemmin riistivät häneltä aikalaisten arvon ja kunnioituksen. Hänestä
tuli alkoholin nauttija ja pelaaja. Myöhempi tutkimus on kyllä puhdistanut
Poen alkoholin ylenmääräiseen käyttöön nähden osoittamalla ettei hän
voinut olla varsinaisesti juoppo, sillä hänen ruumiinrakenteensa, johtuen kai
eräästä sydäntaudista, ei sietänyt alkoholia kuin aivan vähissä määrin.
Nämä paheet kuitenkin matkaansaattoivat m.m. välien kylmenemisen

kasvatusisän kanssa, joka lopulta, mentyään uusiin naimisiin, kokonaan ajoi
Poen luotansa ja teki hänet perinnöttömäksi. Tällävälin oli Poe jo aloittanut
kirjailijatoimintansa, kuuluen eräiden aikakauslehtien toimituksiin.
Kotimaassaan Amerikassa ei hän kuitenkaan saanut juuri minkäänlaista
tunnustusta, eikä hänellä liioin ollut aineellista hyötyä siitä, että hänen
tuotteensa Euroopassa otettiin ihastuksella vastaan ja saivat jo hänen
eläessään laajan levikin m.m. ranskankielisinä käännöksinä; Ranskassa
hänen tuotannollaan olikin teräväkynäinen ja lahjakas puolustaja, runoilija
Charles Baudelaire.

Poe meni, suhteiden kasvatusisään purkaannuttua, naimisiin serkkunsa
Virginia Clemmin kanssa ja olisi yhteen aikaan voinut elää onnellisena
runoilijatuotannollaan, elleivät vaimon kivuloisuus ja hänen omat
tavantakaa uudistuvat ylempänä mainitut hairahduksensa olisi vaikuttaneet,
että pohja elämältä murtui. Vaimon kuoltua keuhkotautiin Poe lopullisesti
joutui kirjalliseksi kulkuriksi ja olisi kai sortunut paljoa aikaisemmin kuin
tapahtui, ellei vaimovainajansa jalosydäminen äiti olisi uhrautunut hänen
puolestaan niin täydellisesti että itse myöhemmin kuoli kurjuudessa. Vielä
kerran yritti onni hymyillä sairaalle runoilijalle hänen uudelleen tavatessaan
nuoruuden rakastettunsa, jonka kanssa suunnitellusta avioliitosta aikanaan
köyhyyden vuoksi ei tullut mitään. Tämä oli nyt varakas leski eikä mitään
esteitä heidän avioliitolleen enää ollut olemassa. Poe oli matkalla
Richmondista Newyorkiin lunastamaan itselleen takaisin viimemainitun
kaupungin läheisyydessä ollutta entistä kotiaan. Hän tunsi pahoinvointia ja
nousi junasta Baltimoressa, missä tavattiin hetkistä myöhemmin
tajuttomana kadulla. Tuntoihinsa tulematta hän sairaalaan vietynä kuoli
aivohalvaukseen lokakuun 7 p. 1849.

On jo mainittu mikä osa fantastisilla kauhukuvitelmilla on Poen
tuotannossa. Sekä hänen runoissaan että kertomuksissaan ne ovat
hallitsevana piirteenä. Kertomuksensa Poe punoi kokoon harvinaisella

loogillisella johdonmukaisuudella ja verrattomalla tyylitaituruudella, näin
saaden kuvitelmiinsa ihmeellistä tenhoa ja uskottavuutta. Kaameimmat
näkynsä hän kertoo nähneensä unenhorteessa pitkinä öinä vaimovainajansa
sairasvuoteen ääressä. Hänen suosituin ja kuuluisin runoelmansa The Raven
(Korppi) vaikutti aikalaisiin semmoisella tenholla, että Amerikan jopa
Englanninkin hienostopiireissä yhteen aikaan sen johdosta korppia pidettiin
miltei jonkinmoisena kansallislintuna. — Valitettavasti ei tästä enempää
kuin Poen muistakaan, ylen vaikeasti käännettävistä runoista ole kunnollista
suomennosta olemassa.

Laajan ja monille aloille ulottuneen lukeneisuutensa avulla Poe saattoi
teoksissaan vaivattomasti käsitellä mitä moninaisimpia asioita ja ilmiöitä.
Milloin kohotti hän katseensa ylös tähtitarhojen korkeuteen luoden niin
sanoaksemme matemaattisia utopioja kaikkeuden elämästä ja tapahtumista,
milloin upotti sen pyramiidien ja muumioiden mysteerioihin. —
Tärisyttäviä vaikutelmia loihtii hänen kynänsä esiin milloin hän, kuten
"Morgue kadun kauhussa", ohjaa mielikuvituksensa rikostapausten alalle.
Koko nykyaikainen n.s. salapoliisikirjallisuus juontaa juurensa Poen tästä ja
eräistä muista rikoskuvauksista. Psykologisena rikoskertomuksena "Morgue
kadun kauhu" pysynee voittamattomana.

Morgue kadun kauhu.

Kevään ja osan kesääkin vuonna 18— oleskelin Pariisissa ja tutustuin
siellä herra Auguste Dupiniin. Tämä nuori herrasmies polveutui tosin
arvossapidetystä, jopa suorastaan ylhäisestä suvusta, mutta kokonainen
odottamattomien onnettomuuksien sarja oli sortanut hänet niin suureen
köyhyyteen ja puutteeseen, että hänen luontainen tarmonsa taipui niiden

alle. Hän ei enää viitsinyt taistella maailman pyörrettä vastaan eikä liioin
etsinyt tilaisuutta päästä tarttumaan käsiksi johonkin onnen sattumaan.
Hänen velkojansa olivat toki olleet niin inhimillisiä, että olivat jättäneet
hänelle pienen osan hänen isänsä perinnöstä, ja tämän tuottamilla koroilla
hänen onnistui, äärimmäistä säästäväisyyttä noudattaen ja kaikesta
ylellisyydestä kieltäytyen, hankkia itselleen elämän välttämättömimmät
tarpeet. Vain kirjat olivat ainoa ylellisyys mitä hän itselleen soi, ja niitä sai
Pariisissa helposti.

Ensi kerran tapasimme toisemme eräässä vaatimattomassa kirjakaupassa
Montmartren varrella, jossa se merkillinen sattuma, että etsimme samaa
harvinaista kirjaa, vei meidät yhteen. Sen jälkeen tapasimme toisiamme
usein. Pieni perhetarina, jonka hän minulle kaikkine sivuseikkoineen
sangen avomielisesti kertoi — kuten ranskalainen niin mielellään tekee,
milloin vain hänen oma minänsä on jutussa mukana — oli minusta erittäin
mielenkiintoinen. Hänen suunnaton lukeneisuutensa minua suorastaan
ällistytti, ja hänen mielikuvituksensa kiehtova voima ja elävä raikkaus
sytytti sieluni palamaan. Niiden tarkoitusten kannalta, joiden vuoksi silloin
Pariisissa oleskelin, tuntui minusta, että tämän miehen seura oli minulle
mitä suuriarvoisinta, ja tämän minä usein sanoin hänelle itselleenkin. Ja
niinpä lopulta kävi, että päätimme asettua yhteen asumaan minun
kaupungissa-oloni ajaksi, ja kun minun varallisuussuhteeni olivat hituista
suotuisammat kuin hänen, myöntyi hän siihen, että vuokrasin erään
romahtamaisillaan olevan, ränstyneen ja rakennustavaltaan karkean talon
Fauborg St. Germainin hiljaisimmassa osassa; tämä talo oli kauan seissyt
tyhjänä ihmisten taikauskoisesti sitä pelätessä, ja meidän onnistui kalustaa
se niitä synkkiä ja jonkun verran fantastisia kuvitelmia vastaavaksi, jotka
meille kummallekin olivat luonteenomaisia.

Jos maailma olisi tuntenut elintapojamme, olisi se pitänyt meitä
vähintään seinähulluina, — joskaan ehkä ei aivan vaarallisina. Me vietimme

täysin eristettyä elämää ottamatta ketään vieraita vastaan. Minä huolellisesti
vältin ilmaisemasta kenellekään entisistä tuttavistani nykyistä
piilopaikkaani, ja Dupinilla puolestaan ei enää moniin vuosiin ollut
Pariisissa ainoatakaan tuttavaa. Me elimme kokonaan itseämme varten.

Ystäväni kummallisuuksia oli muun ohessa se, että hän rakasti yötä ja
sen pimeyttä niiden itsensä takia, ja tämän rakkauden synnyttämiin
toimenpiteisiin minä alistuin, niinkuin hänen kaikkiin muihinkin
mielitekoihinsa, rauhallisesti ja täydellä antaumuksella. Pimeyden jumalatar
ei tosin ollut meille uskollinen kuin puoli vuorokautta, mutta me osasimme
keinotekoisesti kutsua hänet luoksemme. Aamun sarastaessa me suljimme
vanhan talomme kaikki raskaat ikkunaluukut ja sytytimme pari vahvasti
parfymoitua vahakynttilää, joiden lepattavat liekit levittivät ympärilleen
vain heikkoa valon kajastusta. Niiden valossa meidän sielumme vaipuivat
uinailuihin — — me luimme, kirjoittelimme tahi keskustelimme aina siihen
saakka että kello ilmaisi luonnollisen pimeyden verhonneen maailman.
Silloin me läksimme käsitysten kaduille ja kävellessämme jatkoimme
jonkun keskusteluaiheemme käsittelyä, tahi kuljeksimme aina myöhäisiin
yön hetkiin saakka ulkona ihaillen noita kirkkaitten valojen ja syvien
varjojen vastakohtia, joita suuri, väkirikas kaupunki tarjoaa nähtäväksi, ja
jotka tuottavat rauhalliselle katselijalle erinomaista henkistä kiihoitusta ja
nautintoa.

Tuollaisina hetkinä minä usein ihailin Dupinin harvinaista kykyä
yhdistellä ilmiöiden ja ihmisluonteiden eri tekijöitä ja tehdä johtopäätöksiä.
Tämäntapaiset aivojenharjoitukset näyttivät tuottavan hänelle aivan
erikoista tyydytystä ja huvia. Minä muistan kuinka hän minulle nauraen
sanoi että hänestä jokaisella ihmisellä on keskellä rintaansa ikkuna, ja tätä
väitettään hän tavan takaa esimerkein valaisi, hämmästyttävällä
tarkkuudella kertoen minulle omia ajatuksiani. En malta olla esittämättä
esimerkkiä, joka parhaiten osoittaa hänen kykyään.

Kerran kuljimme yöllä pitkää, lokaista katua Palais Royalin
läheisyydessä. Kun molemmat olimme mietteisiimme vajonneet, ei
kumpikaan meistä liene neljännestuntiin virkkanut mitään. Mutta äkkiä
Dupin puhkesi puhumaan:

"On kyllä totta, että hän on hyvin pieni mies ja sopisi paremmin
Théâtre des Varietés'iin."

"Niin, siitä ei ole vähintäkään epäilystä", vastasin minä viipymättä, heti
huomaamatta, — siinä määrin oli ajatuksiin vaipuneena — kuinka
ihmeellisellä tavalla Dupin oli sekaantunut ajatusteni kulkuun. Mutta
silmänräpäystä myöhemmin heräsin ja hämmästykseni oli tavaton.

"Dupin", sanoin vakavasti, "tuo menee yli minun horisonttini. En halua
ollenkaan kieltää olevani hämmästynyt ja että tuskin uskon omia
ajatuksiani. Sanokaapa kuinka on mahdollista että tiesitte minun ajattelevan
juuri —?" Tässä pysähdyin, päästäkseni varmuuteen tarkoittiko hän
todellakin samaa henkilöä kuin olin ajatellut.

"— Chantillyä", sanoi hän. "Miksi keskeytitte lauseenne? Tehän juuri
tulitte siihen tulokseen että hän pienikokoisuutensa vuoksi ei sovellu
murhenäytelmiin."

Juuri tätä olin ajatellutkin. Chantilly, entinen suutari Rue St
Denis'ltä oli tullut teatterikuumeeseen ja kokeillessaan Xerxeen osassa
Crébillonin samannimisessä näytelmässä saanut yleisön hillittömästi
nauramaan.

"Selittäkää minulle taivaan tähden menettelytapa", huudahdin, — "jos
teillä sellaista on — jonka avulla olette noin täydellisesti tunkeutunut
ajatusmaailmaani."

Olin oikeastaan paljon järkyttyneempi kuin uskalsin myöntää.

"Sehän oli hedelmäkauppias", vastasi ystäväni, "joka sai teidät
päättämään, ettei suutari ole kyllin iso esiintyäkseen Xerxeen osassa."

"Hedelmäkauppias! — mitä kummaa te tarkoitatte? — en tunne koko
maailmassa ainoatakaan hedelmäkauppiasta!"

"Se mies, joka juoksi teitä kohti tullessamme tälle kadulle — tuskin
viisitoista minuuttia takaperin."

Nyt muistui mieleeni, että todellakin muuan omenakoria päänsä päällä
kantava hedelmäkauppias oli ollut törmäämäisillään minuun tälle kadulle
poiketessamme. Mutta en saattanut käsittää mitä hänellä oli Chantillyn
kanssa tekemistä.

Dupin, jota ei ylpeyden pahe hituistakaan vaivannut, sanoi: "Tahdon
selittää kaiken, ja jotta saisitte kaikesta tarkan selon, menemme nyt
ajatuksissanne taaksepäin, siitä hetkestä alkaen kun äsken aloin puhua, aina
siihen saakka kun yrititte törmätä yhteen mainitun hedelmäkauppiaan
kanssa. Ajatusketjunne tärkeimmät renkaat ovat — Chantilly, Orion,
Epikuros, Stereotomie, katukivi, hedelmäkauppias."

On olemassa vain vähän henkilöitä, jotka eivät jolloinkin elämässään
olisi huvitelleet seuraamalla aste asteelta jonkun ajatustuloksensa kehitystä.
Tällainen työskentely on usein hyvin mielenkiintoa herättävää, ja se, joka
siihen ryhtyy, hämmästyy ajatusjaksonsa alku- ja loppunivelen rajatonta
erilaisuutta. Kuinka suuri siis olikaan hämmästykseni, kun tuon
ranskalaisen suusta kuulin nuo sanat ja olin pakoitettu tunnustamaan, että
hän haastoi puhtainta totuutta. Hän jatkoi:

"Mehän, mikäli muistan, puhuimme hevosista juuri kun poikkesimme C-
kadulta. Se oli viimeinen keskusteluaiheemme. Kun poikkesimme tälle
kadulle, tuli vastaamme hedelmäkauppias suurta koria päänsä päällä
kantaen ja sysäsi teidät katukiviläjää vasten, kiviä kun oli koottu siihen
jalkakäytävän korjaamista varten. Te astuitte muutaman lohkareen päälle,
mutta lipesitte ja nyrjäytitte hieman nilkkaanne, näytitte närkästyvän ja
suuttuvan, murahditte itseksenne pari sanaa, käännyitte taaksenne
katsomaan kiviläjää ja kuljitte vaieten eteenpäin. Minä en juuri erikoisesti
tarkannut teitä, mutta jo kauan aikaa on käynyt niin, että itsekään
huomaamattani teen havaintoja kaikesta.

"Te katselitte maahan — ja silmäilitte uhkaavin ilmein kivityksen koloja
ja halkeamia, (mistä päättelin teidän yhä ajattelevan kiviä) kunnes
pääsimme pienelle poikkikadulle, jolla on nimensä Lamartinen mukaan ja
joka kokeeksi on laskettu tiilenmuotoisiksi lohkotuilla kivillä. Täällä teidän
katseenne kirkastui, ja kun huomasin teidän huultenne liikkuvan, tulin
vakuutetuksi, että mutisitte itseksenne sanaa 'stereotomie', jolla vähemmän
harkitulla nimellä tätä lajia katukivitystä mainitaan. Tiesin ettette voinut
lausua sanaa stereotomie johtumatta samalla ajattelemaan atoomia ja tästä
taas Epikuroksen oppia, ja koska me hiljattain olimme keskustellut tästä
aineesta, jolloin minä viittasin siihen kuinka hämmästyttävällä tavalla,
vaikkakin siihen vielä on vain vähän huomiota kiinnitetty, tämän jalon
kreikkalaisen rohkeat otaksumat ovat viimeaikaisten nebularikosmogenian
alalla tehtyjen huomioiden kautta toteutuneet, niin tulin vakuutetuksi että
tulisitte luomaan katseenne ylös Orionia ja sen tähtisumua kohti ja odotin
varmasti niin tapahtuvan. Te katsahditte ylöspäin, ja nyt minä tiesin, että
olin oikein seurannut teidän jälkiänne. Mutta 'Musie' lehden eilisessä
Chantillyä koskevassa pilakirjoituksessa huomautettiin ivallisesti kuinka
suutari heti koturneille noustessaan lausui väärin nimensä, latinalaisen
värsyn mukaan, josta olemme usein puhelleet. Tarkoitan säettä

"'Perdidit antiquum litera prima sonum.
[Ensimäinen kirjain kadotti vanhan sointinsa.]

"Olin teille sanonut, että tämä koski Orionia, joka ennen kirjoitettiin
Urioniksi, ja kun tämä yksityiskohta oli vielä muihin esiinpistäviin
seikkoihin punoutunut, niin ajattelin tietysti, ettette vielä ollut sitä
unohtanut, ja minusta oli selvää, että te ajatuksissanne yhdistäisitte Orionin
ja Chantillyn. Hymystänne huomasinkin, että todella teitte niin. Te
ajattelitte suutari paran siveellistä tappiota. Siihen asti olitte kävellyt
hieman kumarassa, mutta nyt huomasin teidän ojentautuvan täyteen
pituuteenne. Nyt oli varmaa, että te ajattelitte Chantillyn pienuutta. Tässä
minä keskeytin ajatuksenjuoksunne huomauttaakseni että kun tämä
Chantilly todella on sangen pieni mies, hän paremmin sopisi Théåtre des
Varieté'hin!'

"Ei kauaa tämän jälkeen kiinnitti huomiotamme seuraava uutinen
'Gazette des Tribunaux'ssa':

"Selittämättömän merkillisiä murhia. — Tänä aamuna klo 3 heräsivät
Quartier St. Rochen asukkaat jatkuviin kauhistuttaviin hätähuutoihin, jotka
tuntuivat kuuluvan erään Morgue kadulla olevan talon neljännestä
kerroksesta, jossa tiedettiin asuvan ainoastaan erään m:me l'Espanayen
tyttärensä m:lle Camille l'Espanayen kanssa. Hetken viivytyksen jälkeen,
mikä johtui siitä että, turhaan yritettiin päästä huoneustoon tavallista tietä,
murrettiin talon ovet murtoraudoilla, ja kahdeksan tai kymmenen naapuria
sekä pari santarmia astui sisään. Samaan aikaan huudot lakkasivat, mutta
kun ihmiset juoksivat ensimäisiä porrasaskelmia ylöspäin, kuului kahden
tahi useamman olennon raakoja ääniä, ikäänkuin kiihkeässä riidassa, talon
yläosasta.

"Kun päästiin toiseen kerrokseen, lakkasivat nämäkin äänet kuulumasta,
ja kaikki oli täysin rauhallista. Naapurit jakautuivat nyt eri ryhmiin ja

rupesivat tutkimaan huoneita. Kun he saapuivat erään neljännessä
kerroksessa olevan suuren perähuoneen luo, (sen ovi oli lukittu ja avain oli
reiässä sisäpuolella, minkävuoksi se täytyi murtaa auki) nähtiin näky, joka
jokaisen läsnäolijan täytti yhtäpaljon kauhulla ja inholla kuin
ihmetykselläkin.

"Huone oli mitä hurjimmassa epäjärjestyksessä — huonekalut olivat
rikotut ja palaset kaikkiin suuntiin viskellyt. Huoneessa oli vain yksi sänky,
ja siitä olivat makuuvaatteet otetut pois ja keskelle lattiaa heitetyt. Eräällä
tuolilla oli verinen partaveitsi. Uunin edessä virui pari kolme pitkää ja
paksua harmaata hiuspalmikkoa, nekin veren peittäminä ja nähtävästi
juurineen päästä reväistyinä. Lattialta löytyi neljä kultarahaa,
topaasikorvarengas, kolme suurta ja kolme pienempää hopealusikkaa sekä
kaksi kukkaroa, jotka sisälsivät kultarahoina melkein neljätuhatta frangia.
Nurkassa seisovan piirongin laatikot olivat auki ja näyttivät pengotuilta,
vaikkakin niihin oli jätetty paljon esineitä. Pieni rautainen rahalaatikko
löytyi sänkyvaatteiden alta. Se oli auki, avain oli vielä reiässään. Siinä ei
ollut muuta kuin pari vanhaa kirjettä ja muutamia muita merkityksettömiä
papereita.

"M:me l'Espanaye'stä ei ollut jälkeäkään huoneessa, mutta kun uunin
edessä oli paljon karissutta tuhkaa, niin tutkittiin uuni, ja (kauheata kertoa)
sieltä vedettiin esiin pää alaspäin tyttären ruumis, joka oli tungettu ahtaasta
uuniaukosta sangen korkealle uunin sisään. Ruumis oli vielä aivan lämmin.
Kun sitä tutkittiin, huomattiin siinä useita loukkautumia, jotka varmaankin
olivat syntyneet sitä väkivaltaisesti uuniin työnnettäessä ja sieltä pois
otettaessa. Kasvoissa oli useita naarmuja ja kaulassa suuria mustelmia sekä
syvät sormen- ja kynnenjäljet, ikäänkuin olisi vainaja kuristettu.

"Tutkittuaan tarkoin, mutta mitään muuta löytämättä, koko talon, meni
joukkue kapeaan, kivityksellä laskettuun pihaan talon takana, ja sieltä

löydettiin vanhan rouvan ruumis, jonka kaula oli niin täydelleen katkaistu,
että pää putosi erilleen kun koetettiin ruumista kohottaa. Ruumis,
samoinkuin pääkin, oli hirvittävästi ruhjottu, ensinmainittu sillä tavoin että
sitä tuskin saattoi enää ihmisruumiiksi nimittää.

"Tähän kauhistuttavaan salaisuuteen ei tietääksemme vielä ole saatu
vähintäkään valaistusta."

Seuraavana päivänä lehti kirjoitti:

"Morgue kadun murhenäytelmä. Monia henkilöitä on tätä salaperäistä ja
kauheaa tapausta tutkittaessa kuulusteltu, mutta tähän saakka ei ole
ilmennyt mitään mikä loisi valoa ja selvyyttä asiaan. Julkaisemme
seuraavassa pääkohdat todistajain lausunnoista.

"Pauline Dubourg, pesijätär, kertoo tunteneensa molemmat vainajat sen
kolmen vuoden ajan, minkä hän oli pessyt heidän vaatteitansa. Vanha rouva
ja hänen tyttärensä näyttivät elävän hyvin hyvässä sovussa keskenään; he
olivat hyvin hellät toisilleen. He maksoivat työstä aina heti. Heidän
elintavoistaan ei todistaja tiennyt mitään, mutta luuli, että m:me l'Espanaye
ansaitsi toimeentulonsa korteista ennustajana. Luultiin hänen panneen
säästöön rahoja. Tod. ei ollut talossa käydessään koskaan tavannut siellä
vieraita henkilöitä. Tiesi varmuudella, ettei naisilla ollut palvelijaa. Koko
talossa ei näyttänyt olevan muita kalustettuja huoneita kuin neljännen
kerroksen huoneet, joissa m:me l'Espanaye tyttärineen asui.

"Pierre Moreau, tupakkakauppias, kertoo noin neljän vuoden aikana
myyneensä pieniä eriä nuuskaa m:me l'Espanayelle. Tod. on syntynyt
naapurustossa ja aina täällä elänyt. Vainaja tyttärineen asui jo seitsemättä
vuotta talossa, jossa heidän ruumiinsa löydettiin. Ennen heitä siinä asui eräs
juveloitsija, joka oli vuokrannut ylemmät huoneet muille. Talon omisti
m:me l'Espanaye. Hän tuli tyytymättömäksi sen johdosta että vuokralainen

käytti taloa väärin, ja muutti siihen itse, antamatta siitä mitään osaa
vuokralle. Vanha rouva oli jo tullut hieman lapsekkaaksi. Tod. oli nähnyt
tytärtä viisi tai kuusi kertaa kuuden vuoden aikana. Molemmat viettivät
hyvin eristettyä elämää, ja heitä pidettiin varakkaina. Tod. oli kuullut
naapurien kertovan että m:me l'Espanaye harjoitti ennustajan ammattia,
mutta ei ollut sitä uskonut. Ei ollut koskaan nähnyt kenenkään menevän
talon ovesta sisälle, lukuunottamatta vanhaa rouvaa tyttärineen, paria
kantajaa sekä kymmenkunta kertaa käynyttä lääkäriä.

"Useat muut naapurit antavat samansuuntaisia todistuksia. Ei voitu
mainita ketään, joka olisi käynyt talossa. Ei edes tiedetty oliko naisilla
seurustelupiiriä ja tuttavia ollenkaan. Ulkoluukkuja ikkunain edessä oli
harvoin avattu. Sisäluukut olivat aina suljetut, lukuunottamatta suuren
perähuoneen ikkunoita neljännessä kerroksessa. Talo oli hyvässä kunnossa
eikä kovin vanhakaan.

"Isidore Musét, santarmi, kertoo, että hänet kutsuttiin taloon kello
kolmen tienoissa aamulla ja että hän talon oven edustalla tapasi 30—40
henkilöä, jotka koettivat päästä sisälle. Hän mursi oven pistimellään, ei
murtoraudalla. Tämä ei ollutkaan vaikeata, sillä ala-, enempää kuin
yläovessakaan ei ollut salpoja. Huudot sisällä lakkasivat oven auettua. Ne
tuntuivat yhden tahi useamman henkilön hätähuudoilta, ne olivat äänekkäitä
ja pitkiä kuin kuolemanhädässä, ei lyhyitä tahi äkillisiä. Todistaja
ensimmäisenä pääsi sisään. Saapuessaan ensimmäiseen kerrokseen kuuli
hän kahden äänen kovasti ja kauheasti riitelevän — toinen oli karkea ääni,
toinen kimeähkö, erittäin merkillinen ääni.

"Edellisen puheesta hän erotti muutamia ranskankielisiä sanoja. Hän oli
aivan varma, ettei se ollut naisen ääni. Hän saattoi erottaa sanat sacré ja
diable. Kimeä ääni oli muukalaisen ääni. Tod. ei voinut varmuudella
päätellä oliko se miehen vaiko naisen ääni. Ei myöskään voinut matkia sen

sanoja, mutta luuli että ne olivat espanjaa. Huoneen ja löydettyjen
ruumiiden tilan kuvasi todistaja niin kuin me eilen esitimme.

"Henri Duval, eräs naapureista, ammatiltaan hopeaseppä, kertoo olleensa
yksi niistä, jotka ensimmäisinä menivät taloon. Vahvistaa ylipäänsä Musét'n
kertomuksen. Heti kun olivat päässeet sisälle, sulkivat he oven jälkeensä,
estääkseen kansanjoukkoa, joka aikaisesta ajasta huolimatta paikalle
keräytyi, sisälle tulemasta. Kimeä ääni oli todistajan arvelun mukaan
jonkun italialaisen. Oli varma, ettei se ollut ranskalaisen. Ei voinut
varmuudella sanoa oliko se miehenääni; se saattoi olla naisen. Ei ymmärrä
italiankieltä. Ei voinut eri sanoja erottaa, mutta korostus tuntui hänestä
italialaiselta. Tod. tunsi m:me l'Espanayen ja hänen tyttärensä; oli usein
puhellut heidän kanssaan. Todistaja on vakuutettu, ettei kimeä ääni ollut
kummankaan vainajan.

"Odenheimer, ravintoloitsija. Tämä todistaja oli itse ilmoittautunut.
Koska hän ei puhu ranskaa, otettiin hänen todistuksensa vastaan tulkin
välityksellä. On syntynyt Amsterdamissa. Kulki talon ohitse ja kuuli
hätähuudot. Ne kestivät noin kymmenen minuutin ajan. Ne olivat pitkiä ja
venytettyjä — sangen kammottavia ja hirveitä. Todistaja oli yksi taloon
sisälle menneistä. Vahvisti edellisen todistuksen, yhtä seikkaa
lukuunottamatta. Oli varma että kimeä ääni oli miehen ääni — ja vieläpä
ranskalaisen. Yksityisiä sanoja ei voinut erottaa. Ne oli lausuttu äänekkäästi
ja lyhyesti — nähtävästi sekä vimman että pelon valloissa. Ääni oli raaka
— ei niin kimeä kuin raaka. Toinen, matala ääni lausui useita kertoja sacré,
diable ja kerran mon Dieu.

"Jules Mignaud, pankkiiri, Mignaud & Pojat yhtiön omistaja, Deloraine-
katu. On vanhempi Mignaudeista. M:me l'Espanayella oli jonkun verran
varallisuutta. Kahdeksan vuotta takaperin oli antanut asiansa hänen
hoitoonsa. Toi hänelle usein pieniä summia talletettaviksi. Kolme päivää

ennen kuolemaansa nosti tililtään 4000 frangia kullassa, jotka eräs lähetti
vei hänelle kotiin.

"Adolphe Lebon, Mignaud & Poikain lähetti, kertoo, että hän tuona
päivänä puolen päivän tienoissa seurasi m:me l'Espanaye'ta tämän kotiin,
mukanaan 4000 frangia, kahdessa kukkarossa. Kun ovi avautui, ilmaantui
m:lle l'Espanaye ja otti hänen kädestään toisen kukkaron, samalla kun
vanha rouva otti toisen ja meni ylös. Hän poistui silloin. Tuohon aikaan hän
ei nähnyt kadulla ketään. Morgue on hyvin hiljainen syrjäkatu.

"William Bird, räätäli, sanoo olevansa yksi niistä, jotka tunkeutuivat
taloon. On englantilainen ja asunut kaksi vuotta Pariisissa. Oli ensimmäisiä
portaille tultaessa. Kuuli riitelevät äänet. Matala ääni oli ranskalaisen.
Ymmärsi muutamia sanoja, joita kaikkia ei kuitenkaan enää voinut muistaa.
Kuuli selvästi sanat sacré ja mon Dieu. Samalla syntyi melua, aivan kuin
olisivat useat henkilöt painineet keskenään, kuului rähisevää ryminää.
Kimeä ääni oli sangen voimakas, paljon voimakkaampi kuin korkea.
Todistaja vakuuttaa, ettei se voinut olla englantilaisen ääni. Hänestä se
tuntui saksalaiselta. Se saattoi olla myös naisen ääni. Ei ymmärrä lainkaan
saksaa.

"Neljä edellämainituista todistajista kutsuttiin uudelleen kuulusteltaviksi,
jolloin he vakuuttivat että sen huoneen ovi, jossa m:lle l'Espanayen ruumis
löydettiin, oli sisäpuolelta lukittu silloin kun joukkue tuli sinne. Kaikki oli
täysin hiljaista, ei kuulunut minkäänlaista melua eikä valitusta. Kun ovi
avattiin, ei sisäpuolella ollut ketään. Sekä perä- että etuhuoneen ikkunat
olivat kiinni, mutta eivät suljetut. Etuhuoneesta käytävään johtava ovi oli
suljettu ja avain oli sisäpuolella. Pieni huone talon etuosassa, neljännessä
kerroksessa, käytävän päässä, oli avoinna, ovi raollaan. Tässä huoneessa oli
kasattuna vuoteita, vanhoja laatikoita y.m.s. Tämä kaikki siirrettiin syrjään
ja tutkittiin. Ei tuumankaan ala koko talossa jäänyt tutkimatta. Uunit

tutkittiin työntämällä niiden sisään pitkävartisia harjoja sekä ylös- että
alaspäin. Talo oli nelikerroksinen ja oli siinä lisäksi vinttihuoneita. Katolla
oleva laskuovi oli lujasti kiinni naulittu, sitä ei näytty avatun vuosikausiin.
Ajan, joka kului siitä kun kuultiin riitelevät äänet siihen saakka kun
huoneen ovi murrettiin auki, arvasivat todistajat eri pitkäksi. Muutamat
väittivät sen kolmeksi, toiset vähintään viideksi minuutiksi. Ovi saatiin
helposti auki murretuksi.

"Alfonzo Garcio, haudankaivaja, kertoo asuvansa Morgue kadulla.. On
syntyisin espanjalainen. Kuului taloon tunkeutuneeseen joukkoon, mutta ei
kulkenut portaita ylös. On kivuloinen ja pelkää kiihtymyksiä. Kuuli
riitelevät äänet. Karkea ääni oli ranskalaisen. Ei voinut kuulla sanoja.
Kimeä ääni oli hänen mielestään varmasti englantilaisen. Todistaja tosin ei
ymmärtänyt englantia, mutta tekee päätelmänsä äänenpainosta.

"Useat jälleen esiinkutsutut todistajat vakuuttivat, että neljännen
kerroksen huoneiden kaikki savupiiput ovat niin ahtaat, ettei niiden kautta
mikään inhimillinen olento voi talosta poistua. Siitä huolimatta, kuten
kerrottu, työnnettiin pitkävartinen harja talon kaikkien savupiippujen läpi.
Ei ole olemassa mitään takakäytävää, jota pitkin kukaan olisi päässyt talosta
poistumaan sillä aikaa kun naapurit pitivät portaat miehitettynä. M:lle
l'Espanayen ruumis oli niin lujasti tungettu uuninpiippuun, että se saatiin
ulos vasta kolmen tahi neljän läsnäolevan voimilla.

"Paul Dumas, lääkäri, kertoo että hänet kutsuttiin paikalle noin
päivänkoiton tienoilla toimittamaan ruumiidentarkastusta. Ne makasivat
silloin molemmat vuoteella siinä huoneessa, josta m:lle l'Espanayen ruumis
löydettiin. Nuoren tytön ruumis oli hirveästi pahoinpidelty ja runneltu. Se
seikka että ruumis oli työnnetty uuniin, riitti kyllä tämän selvitykseksi.
Kurkku oli tiukasti yhteenpuserrettu. Aivan leuan alla oli useita naarmuja ja
kaikkialla kaulassa sinisiä täpliä, jotka silminnähtävästi johtuivat sormien

puserruksesta. Kasvot olivat väriltään kauhistuttavat ja silmät
ulospullistuneet. Kieli oli puoleksi poikkipurtu. Toinen runneltu kohta oli
keskiruumiissa, se oli nähtävästi syntynyt polven painannasta. Herra
Dumas'n mielestä m:lle l'Espanaye oli yhden tai useamman henkilön
kuoliaaksi kuristama. Äidin ruumis oli hirveästi ruhjottu. Oikean olkavarren
ja käden kaikki luut olivat enemmän tai vähemmän murskaantuneet.
Kuolleen pää oli todistajan sen nähdessä erillään ruumiista ja niinikään
sangen pahoin murskattu. Pää oli todennäköisesti leikattu irti jollain
teräaseella kuten esim. partaveitsellä.

"Alexandre Etienne, kirurgi, oli herra Dumas'n mukana ruumiita
tarkastamassa. Hän vahvistaa herra Dumas'n todistuksen ja otaksumat.

"Muuten ei tullut mitään tärkeää ilmi, vaikka vielä useita henkilöitä
kuulusteltiin. Ei koskaan tätä ennen ole Pariisissa tapahtunut näin
salaperäistä, kaikkine sivuseikkoineen niin täydelleen käsittämätöntä
murhaa, — mikäli se todella on murha. Poliisi on aivan ymmällä — mikä
tällaisissa asioissa harvoin sattuu. Ei selityksen häivettäkään ole
ilmaantunut."

Lehden iltapainos kertoi, että koko Quartier St. Rochessa vallitsi yhä
vielä mitä suurin kiihtymys, että kyseenalainen huoneusto oli uudelleen
huolellisesti tutkittu, että todistajia oli yhä uudelleen kuulusteltu, mutta
kaikki tuloksetta. Kuitenkin mainittiin jälkikirjoituksessa, että Adolphe
Lebon oli pidätetty ja viety vankilaan — vaikkei, esitettyjen tosiasiain
ohella, mitään raskauttavaa häntä vastaan ilmaantunut.

Dupin näytti seuraavan tämän jutun kulkua aivan erikoisella
mielenkiinnolla — niinkuin luulin voivani hänen käyttäytymisestään
päätellä, sillä hän ei puhunut asiasta sanaakaan. Vasta kun ilmoitettiin että
Lebon oli vangittu, kysyi hän minun ajatustani asiasta.

Minä saatoin vain olla koko Pariisin kanssa yksimielinen siitä, että se oli
ratkaisematon arvoitus. En nähnyt mitään keinoja murhaajain jäljille
pääsemiseksi..

"Älkäämme tehkö päätelmiä pintapuolisten tutkimusten nojalla", sanoi
Dupin. "Pariisin poliisi, jonka terävä-älyisyyttä niin usein toitotetaan, on
viekas, mutta ei sen enempää. Se ei työskentelyssään noudata minkäänlaista
muuta järjestelmällisyyttä kuin sitä, minkä kukin silmänräpäys sen eteen
asettaa. Tällöin se kyllä tuo esiin koko joukon sääntöjä, mutta hyvin usein
nämä vastaavat sitä tarkoitusta, johon pyritään, niin vähän, että tekee mieli
ajatella herra Jourdainia, joka ojennutti itselleen yönuttunsa — pour mieux
entendre la musique [paremmin kuullakseen musiikkia]. Tulokset, joihin
nämä miehet johtuvat, eivät niinkään harvoin ole hämmästyttäviä, mutta
niihin voidaan useimmiten päästä vain toimeliaisuuden ja ahkeruuden
avulla. Missä näitä ominaisuuksia ei ole, siellä jäävät he pulaan. Vidocq
esimerkiksi oli neuvokas ja kestävä. Mutta kun häneltä puuttui sivistystä ja
ajatusten syvyyttä, niin eksyi hän alinomaa, liian innokkaasti
työskennellessään tutkimuksissaan. Hän menetti oikean silmämäärän, sillä
hän piti esinettä liian lähellä. Yhden tai pari yksityiskohtaa hän silloin
saattoi nähdä tavattoman selvästi, mutta samalla hän välttämättömästi
kadotti asian kokonaisuuden näkyvistään. Saattaa olla myös liian tarkka
eikä totuus toki aina ole kaivosta otettavissa.

"Mitä nyt näihin murhiin tulee, niin tahdommepa tehdä asiassa muutamia
havaintoja aivan itseämme varten, ennenkuin muodostamme siitä omaa
mielipidettämme. Lähempi tutkiminen tulee tuottamaan meille hupia",
(tämä sana tällä kohden käytettynä tuntui minusta sangen kummalliselta,
mutta en kuitenkaan sanonut mitään), "ja sitäpaitsi on Lebon kerran tehnyt
minulle palveluksen, enkä minä ole kiittämätön. Lähtekäämme ja
tutkikaamme taloa omin silmin. Minä tunnen poliisiprefekti G:n, joten
meidän on helppo saada tarpeellinen lupa taloon päästäksemme."

Tämän luvan me saimmekin, ja ennen pitkää läksimme Morgue kadulle,
eräälle noita kurjia poikkikatuja Richelieu- ja St. Roche-katujen välissä.

Saavuimme perille myöhään iltapäivällä, sillä tämä kaupunginosa on
kaukana asunnostamme. Talon löysimme helposti, sillä sen edustalla
parveili yhä vielä joukko uteliaita, jotka tarkkaavasti tähystelivät sen
suljettuihin ikkunaluukkuihin. Se oli tavallista pariisilaista mallia
porttikäytävineen ja sen vieressä olevine portinvartijan asuntoineen.
Ennenkuin astuimme sisään, kuljimme pitkin katua ylös, poikkesimme
eräälle sivukadulle ja seisoimme sitten, vielä uudelleen sivulle
käännyttyämme, vastapäätä talon takaosaa. Dupin katseli kaiken aikaa
naapurustoa ja itse taloa erittäin huolellisella tarkkaavaisuudella, jonka
perusteita en ymmärtänyt.

Sitten palasimme jälleen takaisin, saavuimme talon eteen, soitimme ja,
esitettyämme valtuutemme, pääsimme viranomaisten ohi sisään. Menimme
ylös portaita — huoneeseen, jossa m:lle l'Espanayen ruumis oli löydetty ja
jossa molemmat ruumiit vieläkin olivat. Huoneen epäjärjestys oli jätetty,
kuten tapa on, entiselleen. Minä en nähnyt mitään mitä ei "Gazette des
Tribunaux" jo olisi esittänyt. Dupin tutki kaiken sangen tarkasti —
teurasuhrien ruumiit muun mukana. Sitten menimme toiseen huoneeseen ja
sieltä pihalle, koko ajan santarmin seuraamina. Tätä tutkimustamme kesti
pimeän tuloon saakka, jolloin palasimme takaisin. Kotimatkalla poikkesi
toverini hetkiseksi erään päivälehden toimistoon.

Olen jo maininnut että ystävälläni oli monenlaisia ominaisuuksia ja että
minä mukauduin niihin. Tällä kertaa hänen kummallisuutensa ilmeni
halussa välttää kaikkea keskustelua näistä murhista, — aina seuraavan
päivän pävällisaikaan saakka. Silloin hän kysyi minulta, olinko huomannut
mitään erikoista tapahtumapaikalla.

Tavassa, jolla hän lausui sanan "erikoista" oli jotain mikä minut, en tiedä
miksi, pani kauhusta värisemään.

"En, en mitään erikoista", vastasin, "en ainakaan mitään, mitä emme
sanomalehdistä jo tietäisi."

"Gazette ei ole, niin pelkään", vastasi hän, "kylliksi korostanut teon
harvinaista julmuutta. Minusta näyttää että tätä arvoitusta pidetään
ratkaisemattomana juuri niiden seikkain takia, joiden nopeimmin pitäisi
johtaa sen ratkaisuun — tarkoitan sitä mikä meidän kannaltamme itse
murhain suorituksessa on niin villiä ja liioiteltua. Poliisi ei voi ymmärtää
sitä seikkaa ettei näillä murhilla ole mitään varsinaista aihetta — eikä niiden
kauhistuttavaa suoritusta. Sitäpaitsi on se antanut sen seikan johtaa itseänsä
harhaan, että kuultiin riiteleviä ääniä, mutta ei tavattu ketään muita kuin
murhattu m:lle l'Espanaye, eikä murhaajilla liioin ollut mitään keinoa päästä
poistumaan portaita ylös rientäväin ihmisten heitä huomaamatta. Huoneessa
vallitseva epäjärjestys, jalat edellä uuninpiippuun sullottu ruumis, vanhan
rouvan kauheasti ruhjottu ruumis, — nämä seikat yhdistettyinä jo
esittämiini ja muihin asianhaaroihin, jotka kohta esitän, riittivät
lamauttamaan poliisiviranomaisten voimat, sillä ne johtivat heidän kehutun
vainuamistaitonsa täydelleen harhateille. He ovat tehneet tuon yhtä karkean
kuin tavallisen erehdyksen, että ovat sekoittaneet harvinaisen ja
salaperäisen keskenään. Semmoisissa tapauksissa kuin tämä ei pitäisi
kysyä: 'mitä on tapahtunut?' vaan ennemminkin: 'eikö jotain tavatonta ole
tapahtunut?' Näin tehden olen minä aivan helposti löytänyt ratkaisun tälle
arvoitukselle, joka Pariisin poliisin mielestä on täysin ratkaisematon."

Minä tuijotin puhujaan sanattomana hämmästyksestä.

"Minä odotan nyt", jatkoi hän oveen kääntyen — "erästä henkilöä, joka,
vaikkakin on syytön näihin kauheuksiin, kuitenkin on ottanut niihin osaa
jollain tavoin ja jonka toivon selittävän meille salaisuuden. Odotan tätä

miestä tulevaksi joka hetki — tänne, tähän huoneeseen. On kyllä
mahdollista että hän ei tule, mutta luultavinta on että hän tulee. Jos hän
tulee, niin meidän on pidätettävä hänet. Tässä ovat pistoolit, ja mehän
tiedämme molemmat kuinka niitä on käsiteltävä, jos sattuisimme
tarvitsemaan niiden apua."

Otin pistoolin, vaikka tuskin tiesin mitä tein tahi kuulin, samalla kun
Dupin, ikäänkuin itsekseen, jatkoi puheluaan. Olen jo maininnut kuinka
merkillinen ja unohtautunut hän tuommoisina hetkinä saattoi olla. Hän
puhui minulle, mutta hänen äänessään oli, vaikkei se ollut lainkaan kova,
sellaista painoa, jollaista käytämme kun puhumme jollekin pitemmän
välimatkan päähän. Hänen silmänsä tuijottivat miltei ilmeettöminä seinään.

"Todistajain lausunnoista kävi ilmi, että riitelevät äänet eivät voineet olla
noiden naisten. Tämä vapauttaa meidät täydelleen sitä mahdollisuutta
huomioonottamasta, että vanha nainen olisi murhannut ensin tyttärensä ja
sitten itsensä. Tästä mainitsen ainoastaan järjestelmällisyyden vuoksi, sillä
m:me l'Espanayen voimat eivät varmaankaan olisi riittäneet tunkemaan
hänen tyttärensä ruumista tuolla tavoin uuninpiippuun, eivätkä hänen oman
ruumiinsa haavat ja ruhjeet anna vähintäkään tukea millekään itsemurhan
arvelulle. Kysymyksessä on siis jonkun kolmannen henkilön tekemä murha,
ja tämän kolmannen henkilön äänen on kuultu riitelevän. Nyt tahdon
paljastaa sen — en tuoda täydellistä todistusta näistä äänistä — vaan sen,
mikä niitä koskevissa todistajain lausunnoissa oli omituista. Huomasitteko
te niissä jotakin erikoista?"

"Huomasin sen, että samalla kun kaikki todistajat yksimielisesti sanoivat
karkean äänen omistajan olleen ranskalaisen, he kaikki olivat eri mieltä
kimeästä äänestä."

"Niin kyllä, mutta omituisuus ei ole vielä siinä", sanoi Dupin. "Te siis
ette huomannut mitään silmäänpistävää. Ja kuitenkin oli lausunnoissa jotain

erikoisen merkillistä, Kimeään ääneen nähden ei omituisuus ole siinä, että
todistajat olivat siitä erimieltä, vaan siinä, että he kaikki, pitäen sitä joko
italialaisen, espanjalaisen, englantilaisen, hollantilaisen tahi ranskalaisen
äänenä, olivat yhtä mieltä siitä että se oli vieraan ääni. Jokainen väittää
jyrkästi, ettei se voinut olla hänen maanmiehensä ääni. Jokainen vertaa sitä
— ei maanmiehensä ääneen — vaan ranskalainen pitää sitä espanjalaisen
äänenä ja olisi kai muutamia sanoja erottanut, jos ymmärtäisi
espanjankieltä. Hollantilainen tulee siihen tulokseen että ääni oli
ranskalaisen, mutta mehän saamme lukea, että tämän todistajan lausunto
otettiin vastaan tulkin avulla, koska hän ei osaa ranskaa. Englantilainen
pitää sitä saksalaisen äänenä eikä osaa sanaakaan saksaa. Espanjalainen on
varma, että ääni oli englantilaisen, mutta päättelee sen vain äänenpainosta,
sillä hän ei puhu englanninkieltä.

"Me olemme nähneet", jatkoi Dupin, "kuinka eri tavalla todistajat ovat
käsittäneet 'kimeän' äänen alkuperän. Kuinka ihmeellisen vierassointisen
pitääkään siis todellisuudessa olla tuon äänen, josta tällä tavoin on voitu
todistaa — jonka soinnissa Europan pääkansojen viisi jäsentä eivät voineet
huomata mitään tuttua! Te sanotte, että voihan se olla jonkun aasialaisen
tahi afrikkalaisen ääni. Pariisissa ei ole monta aasialaista enempää kuin
afrikkalaistakaan, mutta tätäkään mahdollisuutta hylkäämättä tahdon nyt
johtaa huomionne kolmeen seikkaan. Eräs todistaja sanoo äänen olleen
enemmän raaka kuin kimeä. Kaksi muuta sanoo sitä äkilliseksi ja
epätasaiseksi. Mitään sanoja — tai edes sanojen kaltaisia ääniä — todistajat
lausuntojensa mukaan eivät kuulleet.

"Minä en tiedä", jatkoi Dupin edelleen, "minkälaisen vaikutuksen
esitykseni tähän asti on teidän mieleenne tehnyt, mutta minä uskallan
väittää, että oikein perustellut seuraukset, jotka todistajain lausuntojen tästä
osasta voidaan arvata — jo itsessään riittävät herättämään arvelun, joka oli
omiaan antamaan arvoituksen ratkaisun jatkuvalle työskentelylle uuden

suunnan. Ja minä puolestani olen tältä perustalta jatkanut, mutta vielä en
tahdo sanoa, minkälainen tämä arvelu on. Toivon teidän vain huomaavan,
että se oli kyllin pätevä antamaan tutkimuksilleni tuossa huoneessa
määrätyn muodon, määrätyn suunnan. Menkäämme ajatuksissamme
takaisin tuohon huoneeseen. Mitä siis etsimme ensin? Keinoa, jonka avulla
murhaaja on voinut poistua. Meidän tietenkään ei tarvitse mainitakaan,
ettemme kumpikaan usko yliluonnollisiin ilmiöihin. Henget eivät ole
murhanneet m:me l'Espanayea eikä hänen tytärtään. Murhantekijät olivat
sangen ruumiillisia olentoja ja poistuivat ruumiillisina. Mutta millä tavoin?
Tutkimme kutakin poistumistien mahdollisuutta erikseen. On selvää että
murhaajat, joukkion alkaessa kiivetä portaita ylös taloon, olivat joko siinä
huoneessa missä tyttären ruumis tavattiin, tahi sen viereisessä huoneessa.
Niistä kahdesta huoneesta meidän siis on uloskäytävä etsittävä. Poliisi on
perinpohjin ja joka suuntaan tutkinut lattiat, katot ja seinämuurit. Heidän
silmältään ei kätketyinkään salakäytävä olisi jäänyt huomaamatta. Mutta
kun en oikein luottanut heidän silmiinsä, niin käytin vielä omianikin.
Tosiaankaan ei salakäytäviä ollut olemassa. Molemmat huoneista käytävään
johtavat ovet olivat lujasti lukitut ja avaimet olivat sisäpuolella.
Katsokaamme sitten uuninpiippuja. Nämä ovat tosin aivan pesän
yläpuolella kahdeksan tai kymmenen jalan levyisiä, mutta heti ylempänä ne
kapenevat niin, ettei edes isompi kissa voisi niiden kautta kulkea. Kun siis
niitä käytäviä myöten, joista nyt olemme puhuneet, oli mahdotonta päästä
pakoon, on meidän nyt ruvettava tutkimaan ikkunoita. Etuhuoneen
ikkunoista ei kukaan olisi voinut paeta heti joutumatta kadulle
kerääntyneiden kansanjoukkojen huomion esineeksi. Senvuoksi murhaajien
on täytynyt paeta perähuoneen ikkunasta. Kun nyt näin vakuuttavalla
tavalla olemme päässeet tähän loppupäätelmään, niin emme, ajattelevina
järkiolentoina, saa luopua siitä näennäisten mahdottomuuksien esiintyessä.
Ja meille jää vielä todistettavaksi, etteivät nämäkään näennäiset
'mahdottomuudet' todellisuudessa ole olemassa.

"Huoneessa on kaksi kohottamalla aukeavaa ikkunaa. Toisen eteen niistä
ei ole kasattu huonekaluja ja on se siis täysin näkyvissä. Toisen alempaa
osaa peittää, aivan kiinni työnnettynä, sängyn pääpuoli. Edellisen
huomattiin olevan sisäpuolelta lujasti suljettu. Se vastusti
voimakkaimpiakin ponnistuksia kun sitä koetettiin kohottaa. Vasemmalla
puolen oli sen kehykseen näverretty reikä ja siihen oli lyöty melkein
kantaansa myöten paksu naula. Toista ikkunaa tutkittaessa havaittiin
siinäkin samanlainen laitos ja ponnistukset saada sitä auki päättyivät yhtä
huonosti. Nyt oli poliisi täydelleen vakuuttautunut siitä, etteivät murhaajat
olleet voineet paeta tätä tietä. Ja tästälähtien olisi pidetty liiallisena
virkaintona, jos joku olisi kiskonut naulat ulos ja tahtonut avata ikkunat.

"Minun tutkimukseni menivät hieman pitemmälle yksityiskohtiin, ja
ainoastaan siitä syystä että tässä oli juuri se kohta, missä noiden näennäisten
mahdottomuuksien täytyi todellisuudessa osoittautua olemattomiksi.

"Päättelin siis näin a posteriori [havaintojen perusteella]. Murhaajat
pakenivat jommankumman ikkunan kautta. Tämän huomioonottaen ei
ikkunoita oltu voitu sulkea uudelleen sisäpuolelta, mutta siitä huolimatta ne
tavattiin suljettuina. Tämä huomio sai poliisin kokonaan luopumaan
enemmistä tutkimuksista tällä taholla. Ja ikkunat olivat todellakin suljetut.
Niiden täytyi siis voida sulkeutua itsestään, siitä ei voinut olla epäilystä.
Astuin kokonaan näkyvissä olevan ikkunan ääreen, vedin naulan ulos, mikä
oli jonkun verran vaikeata ja koettelin saada ikkunaa auki. Mutta se vastusti
minun kaikkia ponnistelujani. Siispä täytyi olla olemassa näkymätön
vieteri, vaikkei se vielä selittäisikään naulojen arvoitusta. Huolellisesti
etsittyäni löysinkin vieterin. Painoin sitä, ja kun tämä keksintö sinänsä
tyydytti minua, en avannut ikkunaa.

"Nyt löin naulan jälleen kiinni ja tarkastelin sitä huolellisesti. Jos joku
henkilö on mennyt tästä ikkunasta ulos ja lyönyt sen mennessään kiinni, on

vieteri saattanut sulkea ikkunan, mutta naulaa, joka on täytynyt irroittaa, ei
hän voinut enää saada paikoilleen. Nyt oli jäljellä vain se loppupäätelmä,
että murhaajien oli täytynyt poistua toisen ikkunan kautta. Jos nyt
otaksuttiin, että vieterit olivat molemmissa ikkunoissa samanlaiset, niin
täytyi joko naulojen, tahi niiden kiinnitystavan olla erilaiset. Nousin sängyn
patjalle ja tarkastelin sängynpään yli toista ikkunaa. Kurotin käteni ja löysin
pian vieterin, jota painoin. Se oli, kuten olin otaksunutkin, aivan
samanlainen kuin toisessakin ikkunassa. Nyt katsoin naulaa. Se oli yhtä
paksu kuin tuo äskeinenkin naula, ja näytti olevan samalla tavoin
kiinnitettykin — melkein kantaa myöten sisäänlyöty.

"Te ehkä luulette, että nyt olin voitettu, mutta kaikkea muuta, sillä tähän
saakka olivat kaikki päätelmäni olleet oikeat. Olin tutkinut salaisuuden sen
viimeistä niveltä myöten, ja tämä nivel oli tuo naula. Vaikka se oli
tarkalleen tuon toisen naulan näköinen, sanoin itselleni kuitenkin: 'Tämän
naulan laita ei voi olla niinkuin pitäisi'. Tartuin siihen, ja kanta sekä noin
neljännestuuma itse naulaa jäi käteeni. Muu osa naulasta jäi näverinreikään,
jossa se oli katkennut. Katkeama oli jo vanha (sillä sen reunat olivat
ruostuneet) ja oli ilmeisesti syntynyt siten, että naulaa oli lyöty vasaralla
liian kovasti. Panin nyt kädessäni olevan naulankappaleen huolellisesti
reikäänsä takaisin, ja kas, siinä oli näköjään mitä ehjin naula, sillä eihän sen
katkeamaa näkynyt ollenkaan. Nyt painoin vieteriä ja kohotin ikkunaa
muutaman tuuman. Naula jäi rauhallisena paikalleen, se oli niin katkennut
että jäljlläoleva osa seurasi ikkunan mukana. Suljin ikkunan jälleen, ja
kaikki näytti olevan mitä parhaimmin paikoillaan.

"Tähän asti olin nyt ratkaissut arvoitusta. Murhaaja oli paennut sängyn
edessä olevasta ikkunasta. Hänen ulos päästyään sulkeutui ikkuna uudelleen
joko itsestään tahi vieterin ponnahduksesta. Ja tätä vieterin tehtävää sulkea
ikkuna pitivät poliisit naulan ansiona, — ja niin täytyi heidän luopua
enemmistä tutkimuksista.

"Nyt kysytään lähinnä, kuinka murhaaja pääsi alas pihalle. Tästä olin
päässyt selville kävellessämme yhdessä talon ympäri. Noin 5 1/2 jalan
päässä mainitusta ikkunasta kulkee pitkin seinää kaasuputki. Tämän putken
kohdalta olisi kenen tahansa mahdotonta ylettyä ikkunaan, puhumattakaan
sisälle tulosta. Huomasin kuitenkin että neljännen kerroksen ikkunain
luukut ovat tuota omituista lajia, jota Pariisin kirvesmiehet nimittävät
sanalla 'ferrades'. Tässä tapauksessa ovat luukun puolikkaat 3 1/2 jalkaa
leveät. Kun me niitä talon takapuolelta katselimme, olivat ne kumpikin
puoliksi avoinna, s.o. ne muodostivat seinän kanssa suoran kulman. On
todennäköistä että poliisiviranomaisetkin tutkivat talon takapuolelta, mutta
kun he näkivät vain näiden luukkujen kapeimman pinnan (ja kuinkapa
muuten olisi voinut ollakaan), niin eivät he ehkä huomanneet niiden
leveyttä, vaan päättivät voivansa olla ottamatta niitä laskuissaan lukuun. He
olivat kerta kaikkiaan vakuutettuja, ettei tätä tietä kukaan ollut voinut
poistua, ja sen vuoksi jäi heidän tutkimuksensa pintapuoliseksi. Mutta
minulle selvisi heti, että kun luukku painetaan aivan seinää vasten, niin se
ulottuu kahden jalan päähän kaasuputkesta. Oli siis ilmeistä että
erinomaisen uskalias ja notkea henkilö voi putkea tukikohtana pitäen
luukun avulla heilauttaa itsensä ikkunan luo. Tarttumalla luukkuun sen
yläreunasta, potkaisemalla luukun painumaan ikkunaa kohti ja samalla itse
seuraten mukana sai hän jalkansa sijoitettua seinää vasten ikkunan alla
samalla käyttäen luukkua tukenaan. Ja jos ikkuna oli auki, heilautti hän
itsensä helposti huoneeseen.

"Nyt tahdon, että pidätte sitä, mitä olen maininnut erinomaisesta
uskaliaisuudesta ja notkeudesta, ehdottoman välttämättömänä edellytyksenä
koko tämän tavattoman rohkean ja vaikean teon suorittamiselle. Tahdon
osoittaa teille, kuinka asia mahdollisesti voi olla tapahtunut, mutta toivon
teidän ennen kaikkea panevan pääpainon sille seikalle että murhaajan
kätevyyden ja notkeuden on tässä tapauksessa täytynyt olla miltei
yliluonnollista laatua. Rinnastakaa nyt nämä kaksi seikkaa: tämä suunnaton

notkeus ja kätevyys toiselta ja tuo omituinen kimeä tahi raaka tahi
epätasainen ääni toiselta puolen, jonka omistajan kansallisuudesta ei ollut
kahta yksimielistä arvelua ja jonka äänteissä eivät todistajat voineet erottaa
ainoatakaan selvää tavua."

Tässä kohden syntyi aivoissani epämääräinen, vain puolikypsä mielikuva
siitä mitä Dupin mahtoi tarkoittaa. Minusta tuntui että olin
ymmärtämäisilläni kaiken, mutta en voinut ajatella asiaa selvyyteen saakka,
kuten ihminen usein on pääsemäisillään ajatustyössään tulokseen, mutta
lopuksi ei kykenekään johtamaan sitä päämäärään saakka. Ystäväni jatkoi:

"Menkäämme nyt sisälle huoneeseen. Katselkaamme miltä siellä
ulkonaisesti näyttää. On sanottu että piirongin laatikoista oli varastettu,
vaikkakin monia arvoesineitä oli jätetty ottamatta. Se on väärä päätelmä.

"M:me l'Espanaye ja hänen tyttärensä", jatkoi Dupin, "viettivät hyvin
eristettyä elämää, eivät koskaan kutsuneet vieraita luokseen ja menivät
harvoin ulos, joten heillä ei ollut syytä hankkia itselleen runsaasti monia
erilaisia vaatetustarpeita. Esillä olleita vaatteita oli juuri sellainen määrä
kuin voi arvella noiden naisten tarvinneen. Jos murhaaja olisi niistä jotain
varastanut, niin miksei hän ottanut niistä parhaita, miksei hän ottanut
suorastaan kaikkea. Sanalla sanoen, minkävuoksi hän jätti 4000 frangia
paikoilleen ottaakseen vaatepussin kuormakseen? Mutta kulta oli
koskemattomana. Melkein koko pankkiiri Mignaud'lta nostettu summa oli
kukkarossa vuoteen jalkopäässä. Tämän vuoksi ette enää lainkaan tarvitse
ottaa huomioon poliisin päätelmiä ja toimenpiteitä niiden todistajain
lausuntojen johdosta, jotka kertoivat tuon rahasumman tuodun taloon.
Ihmeellisempiä sattumia kuin tämä (että nimittäin joku henkilö tulee
surmatuksi kolme päivää senjälkeen kun on saanut rahoja) tapahtuu joka
päivä kymmenittäin, meidän vähääkään hämmästymättämme. Tässä
tapauksessa merkitsisi, jos rahat olisivat olleet poissa, se tosiasia, että ne oli

kolme päivää takaperin tuotu taloon, enemmän kuin sattumaa. Se
vahvistaisi tuota poliisin otaksumaa murhan vaikutteista. Mutta asian
todelliseen laitaan katsoen meidän täytyy, jos tahdomme pitää kultaa tämän
hirveän teon vaikuttimena, samalla pitää selvänä, että murhaaja oli perin
auttamaton hulttio luopuessaan samalla kertaa sekä kullasta että
vaikuttimestaan.

"Nyt pyydän teitä lujasti painamaan mieleenne nuo seikat, joista äsken
huomautin — tuon ihmeellisen äänen, tuon yliluonnollisen kätevyyden ja
notkeuden sekä täydellisen vaikuttimien puutteen näin kauheaan murhaan,
ja katselkaamme tapausten menoa sellaisenaan. Tässä näemme naisen, joka
on paljain käsin kuoliaaksi kuristettu ja sitten työnnetty jalat edellä ylös
uuninpiippuun. Tavalliset murhamiehet eivät menettele tällä tavoin.
Kaikkein vähimmin he käsittelevät ruumista tällä tavoin. Teidän täytyy
myöntää, että tavassa millä ruumis oli tungettu uuniin, on jotakin mitä me
ranskalaiset sanomme excessivement outré'ksi [ylenmäärin liialliseksi],
jotakin mitä emme voi sovittaa tavalliseen ajatuskuvaamme ihmisellisen
olennon menettelytavasta tässä suhteessa, vaikka asianomainen olisi ollut
rappeutunein heittiö mitä kuvitella saatamme. Ottakaa lisäksi huomioon,
millä hirvittävällä voimalla ruumis oli uuniin tungettu — tarvittiinhan
monen miehen voimat ennenkuin se hädin tuskin saatiin vedetyksi sieltä
takaisin!

"Kääntäkää nyt huomionne muihinkin ihmeellisiin voimannäytteisiin.
Huoneesta löytyi paksuja — hyvin paksuja — harmaita hiuspalmikkoja. Ne
olivat reväistyt päästä juurineen. Te voitte koettaa mitä voimainponnistusta
tarvitaan edes parinkymmenen hiuksen yhtaikaa juurinen nyhtäisemiseen.
Tehän näitte nämä palmikot niinkuin minäkin. Hiusten juurien mukana
(mikä inha näky!) oli irronnut myös päänahan kappaleita — ja tämä osoittaa
millä hämmästyttävällä voimalla nuo tuhannet hiukset ovat yhtaikaa
juurinen päästä reväistyt. Vanhan naisen kurkku ei ainoastaan ollut poikki,

vaan koko pää oli miltei kokonaan ruumiista irtileikattu, — ja välineenä oli
vain partaveitsi. Ajatelkaahan, minä pyydän, koko tämän menettelyn hurjaa
petomaisuutta. M:me l'Espanayen ruumiin ruhjoutumista en tahdo
puhuakaan. Herra Dumas ja hänen arvoisa avustajansa herra Etienne ovat
lausuneet että ne olivat jonkun tylsän aseen aikaansaamia, ja siinä nämä
herrat ovatkin oikeassa. Mutta tuo tylsä ase oli pihan kivitys, sillä ruumis
oli heitetty tuosta avautuneesta ikkunasta pihalle. Tämä mahdollisuus, niin
yksinkertainen kuin se onkin, ei juolahtanut poliisien mieleenkään samasta
syystä mistä he jättivät ikkunaluukkujen leveydenkin huomioonottamatta —
koska nimittäin näköjään yhtä lujasti kiinni olevat naulat saivat heidät
hylkäämään sen mahdollisuuden, että ikkunoita koskaan olisi avattu.

"Kun nyt näitä tapahtumia ajattelette rinnastettuina huoneen tavattoman
epäjärjestyksen kanssa, niin olemme päässeet niin pitkälle, että voimme
yhdistää seuraavat käsitteet: hämmästyttävä notkeus ja kätevyys,
yliluonnolliset voimat, petomainen julmuus, murha ilman vaikuttimia,
kauhuteoissa piehtaroiminen, jollainen tuntuu ihmisolennon teoksi
mahdottomalta, ja ääni, joka eri kansojen edustajien korvissa kuului
vieraalta ja josta puuttuu alkeellisempiakin sanoiksi muodostettavia tavuja.
Mihinkä lopputulokseen tulemme tästä kaikesta? Minkä mielikuvan ovat
todisteluni teidän sielussanne synnyttäneet?"

Tunsin sisäistä kauhua Dupinin asettaessa tämän kysymyksen
vastattavakseni. "Tekijä on mielipuoli", sanoin minä, "raivohullu, joka on
päässyt karkuun jostain läheisestä hullujenhuoneesta."

"Teidän päätelmänne ei ole niinkään kehno", vastasi hän.. "Mutta
mielipuolten äänet eivät heidän hurjimminkaan raivotessaan vastaa sitä
ääntä mikä kuultiin portaissa. Mielipuolet kuuluvat toki aina johonkin
kansaan, ja vaikkei heidän puheessaan sanoilla olekaan mitään keskinäistä
yhteyttä, niin voi siinä kuitenkin erottaa määrättyjä yhteenkuuluvia tavuja.

Sitäpaitsi ei mielipuolille kasva sellaisia hiuksia kuin ovat nämä tässä
kädessäni. Irroitin tämän tupsun m:me l'Espanayen lujasti sulkeutuneesta
kourasta. Sanokaapa minulle nyt, mitä ajattelette!"

"Dupin!" huusin ininä äärimmilleni kiihtyneenä, "nämä hiukset ovat
eriskummallisia — ne eivät ole ihmisen hiuksia!"

"Sitä en ole väittänytkään", vastasi hän. "Mutta ennenkuin ratkaisemme
tämän seikan, soisin teidän katsahtavan tätä pientä piirrosta, jonka olen
tehnyt. Se on tarkkaan otettu jäljennös niistä mitä todistajat lausunnoissaan
sanoivat tummiksi täpliksi ja syviksi kynnenjäljiksi m:lle l'Espanayen
kaulalla ja mitä taas toiset todistajat sanoivat sarjaksi mustelmia, jotka
silminnähtävästi olivat sormilla painetut.

"Te näette heti", jatkoi ystäväni levittäen paperin pöydälle eteemme, "että
piirros osoittaa lujaa ja varmaa otetta, jossa ei huomaa pienintäkään
muutosta. Jokainen sormi on — luultavasti teurasuhrin kuolemaan saakka
— pysynyt siinä hirvittävässä otteessa, johon se kuristuksen alkaessa
kaivautui. Koettakaapa nyt sovittaa sormianne sillä tavoin kuin murhaajan
sormet ovat olleet uhrin kurkussa."

Koetin sitä turhaan.

"Kenties ei kokeemme ole kyllin tarkka", sanoi Dupin. "Paperi on tässä
tasaisella pinnalla, mutta ihmiskaula on lieriön muotoinen. Tässä on
puurulla, joka on suunnilleen kaulan vahvuinen. Kiertäkää paperi sen
ympärille ja koettakaa uudelleen."

Koetin, mutta onnistuin vielä huonommin kuin äsken. "Se ei ole
ihmiskäden jälki", sanoin.

"No niin, lukekaapa nyt tämä kohta Cuvier'n teoksesta", vastasi Dupin.

Se oli tarkka, sekä anatoominen, että kuvaileva esitys suuresta
ruskeanpunertavasta Itä-Intian saarten orangutangista. Näiden eläinten
tavaton väkivaltaisuus, hämmästyttävät voimat ja notkeus, petomainen
julmuus ja jäljittelykyvyt, joiden nojalla alkuasukkaat väittivät, että ne ovat
opettelematta puhumaan ainoastaan siitä syystä että välttyisivät joutumasta
työhön ja orjuuteen, ovat riittävästi tunnetut. Nyt minulle yhdellä kertaa
selvisi murhain täysi kaameus.

"Kuvaus sormentapaisista kynsistä", sanoin lukemisen lopetettuani,
"soveltuu täydelleen tähän piirustukseen. Näen, ettei mikään muu eläin kuin
orangutangi voi jättää sellaisia jälkiä kuin nämä. Tämä ruskeanpunertava
karvatukko soveltuu myös tarkalleen Cuvier'n kuvauksen tämän eläimen
karvapeitteestä. Mutta kuitenkaan en vielä saata ymmärtää tämän
pelottavan, salaperäisen tapauksen kaikkia yksityiskohtia. Kuultiinhan esim.
kahden henkilön riitelevän, joista toinen todettiin ranskalaiseksi."

"Aivan niin, ja tehän muistatte erään tämän henkilön huudahduksen,
jonka melkein kaikki todistajat esittivät: 'mon Dieun' [oi, Jumalani]. Tämä
on näissä olosuhteissa selitettävä kuten eräs todistajista aivan oikein sanoi,
varoitus- ja valitushuudahdukseksi. Mutta näihin kahteen sanaan olen minä
pääasiallisesti asettanut toivoni arvoituksen lopullisesta ratkaisemisesta.
Eräs ranskalainen tietää tästä murhasta. On mahdollista — onpa suorastaan
enemmän kuin todennäköistä, ettei hän ole siihen lainkaan osallinen.
Luultavasti on häneltä karannut orangutangi. Hän on kenties seurannut
karkulaista tuohon huoneeseen saakka, mutta hirveiden tapausten aikana,
jotka silloin seurasivat, hän luultavasti ei ole onnistunut vangitsemaan
eläintä uudelleen. Eläin on siis edelleen vapaudessa. Mutta näitä rohkeita
otaksumiani, sillä sellaisinahan niitä on pidettävä, en nyt huoli pitemmälle
jatkaa, sillä siitä voi syntyä vain soutamista ja huopaamista. Jos tämä
ranskalainen on todella syytön näihin hirmutekoihin, kuten otaksun, niin on
tämä ilmoitus johdattava hänet pian tänne. Pistin sen eilen

paluumatkallamme Le Monde lehteen, joka ajaa laivastoasioita ja jota
kaikki merimiehet lukevat."

Hän ojensi minulle lehden ja minä luin:

"Kiinniotettu — Boulognen metsässä aikaisin — — p:n aamuna (murhan
jälkeisenä aamuna) sangen suuri ruskeanpunertava orangutangi-apina
Borneo saaren lajia. Omistaja, jonka täytyy kuulua johonkin maltalaiseen
laivaan, saa oikeutensa riittävästi toteennäyttämällä ja maksamalla
pyydystys-, hoito- ja ruokintakulut, eläimen haltuunsa. — — katu N:o —
— Faubourg St. Germain. Kolmas kerros."

"Mutta kuinka on mahdollista", kysyin, "että voitte tietää miehen olevan
merimies ja kuuluvan johonkin maltalaiseen laivaan?"

"En minä tiedäkään sitä", sanoi Dupin. "En ole varma siitä. Mutta tässä
on kuitenkin pieni nauhanpalanen, jonka muoto ja rasvaisuus minulle
selvästi ilmaisee, että sitä on käytetty sitoessa hiuksia merimiesten tapaan
palmikolle. Sitäpaitsi on siinä solmu, jollaista eivät juuri muut kuin
merimiehet osaa tehdä. Tämän nauhan sieppasin pihamaalta kaasuputken
alta. Se ei ole voinut kuulua kummallekaan murhatuista. Ja vaikka
erehtyisinkin päätelmässäni nauhan johdosta, nimittäin että se kuuluisi
jollekin maltalaisen laivan merimiehelle, niin ei se, mitä ilmoituksessa olen
sanonut, haittaa mitään. Jos se on erehdys, niin asianomainen olettaa, että
minut on johtanut harhaan jokin seikka, jota hän ei viitsi tarkemmin tutkia.
Koska tuo ranskalainen tietää jotakin murhasta, vaikkapa onkin itse syytön,
niin hän tietysti ensin harkitsee, voiko hän ilmoituksen johdolla hakea
orangutanginsa takaisin. Hän sanoo itselleen: — 'Minä olen viaton, minä
olen köyhä, minun orangutangini on kallisarvoinen — minun asemassani
olevalle on sen hinta kokonainen omaisuus — miksi siis pelkän pelon takia
menettäisin sen? Voin saada sen takaisin. Se on löydetty Boulognen
metsästä — sangen kaukana hirmuyön tapahtumapaikasta. Kukapa koskaan

saattaa epäillä, että järjetön eläin on voinut sellaista tehdä. Poliisi seisoo
kuin vuoren edessä; tähän saakka se ei ole saanut mitään johtosuuntaa
toiminnalleen asiassa. Ja jos se joutuisi eläimen jäljille, niin olisihan
mahdotonta todistaa minun olleen murhasta tietoinen ja sen johdosta
tuomita minut. Mutta minuthan tunnetaan jo. Ilmoitushan jo mainitsee
minut eläimen omistajaksi. Enkä voi tietää etteikö minusta tiedetä
enemmänkin. Jos luovun vaatimasta takaisin noin kallisarvoista omaisuutta,
joka jo tiedetään omaisuudekseni, niin silloinhan juuri johdan epäluulot
puoleeni. Tahdonpa siis noudattaa kehoitusta, ottaa apinan takaisin ja pitää
sitä kiinni siihen saakka kunnes koko juttu on joutunut unohduksiin'."

Samassa kuulimme askeleita porraskäytävästä.

"Pitäkää pistoolinne varalla", sanoi Dupin, "mutta älkää käyttäkö älkääkä
näyttäkökään sitä ennenkuin minä annan merkin."

Talon ulko-ovi oli ollut auki, joten tulija oli kolinaa herättämättä päässyt
sisään ja astunut useita porrasaskelmia ylöspäin. Äkkiä hän kuului
pysähtyvän. Sitten kuulimme hänen astuvan portaita alas jälleen. Dupin
meni nopeasti ovelle; silloin kuulimme hänen taas palaavan. Toista kertaa
hän ei kääntynyt takaisin, vaan astui päättäväisin askelin ovemme eteen ja
kolkutti.

"Sisään!" huusi Dupin iloisella, voimakkaalla äänellä. Mies astui sisään.
Hän oli ilmeisesti merimies, — kookas, vahvalihaksinen mies, jonka
kasvoilla asusti määrätynlainen julkea ja peloton ilme, mikä ei kuitenkaan
tuntunut epämiellyttävältä. Hänen ahavoituneet kasvonsa olivat puoliksi
viiksien ja poskiparran peitossa. Kädessään hänellä oli tukeva tammikeppi,
mutta muuten hän näytti olevan aseeton. Hän kumarsi vähän sivuttain
vasemmalle puolen ja toivotti hyvää iltaa mitä selvimmällä
pariisilaisnuotilla.

"Istukaahan, hyvä ystävä", sanoi Dupin. "Te tulette kai sen apinan takia.
Totisesti, oikeinpa kadehdin teitä sen eläimen tähden; se on erinomaisen
kaunis kappale ja epäilemättä hyvin kallisarvoinen. Kuinka vanhan luulette
sen olevan?"

Merimies hengähti syvään — kuin mies, jolta suuri taakka putoaa
sydämeltä, ja vastasi sitten reilulla äänellä: "Sitä en osaa tarkalleen arvata
— mutta luulen ettei se voi olla viittä vuotta vanhempi. Onko se teillä
täällä?"

"Ei ole. Emme voineet säilyttää sitä täällä. Se on eräässä vuokratallissa
Dubourg kadun varrella täällä lähellä. Sieltä voitte sen noutaa huomenna.
Mutta tietysti te voitte antaa minulle siitä tarkan kuvauksen?"

"No kyllä vaan, herra!"

"Minun on oikein vaikea erota siitä", sanoi Dupin.

"Enhän toki vaadi, herra, että olette saanut nähdä kaiken tämän vaivan
ilmaiseksi. Kernaasti maksan teille eläimestä löytöpaikkaa — kohtuuden
mukaan."

"Hyvä", vastasi ystäväni, "se on oikean miehen puhetta. Antakaas kun
katson — mitähän nyt vaatisinkaan? Ahaa, jo tiedän. Teidän tulee kertoa
minulle kaikki mitä tiedätte noista Morgue kadun murhista."

Nämä viimeiset sanat sanoi Dupin hiljaisella äänellä ja hyvin
rauhallisena. Niinikään hän samassa levollisin askelin meni ovelle, sulki sen
ja pani avaimen taskuunsa. Senjälkeen hän veti pistoolin poveltaan ja asetti
sen pöydälle lähelleen.

Merimiehen kasvot muuttuivat tummanpunaisiksi aivan kuin olisi hän
ollut tukehtumaisillaan. Hän hyppäsi pystyyn ja tarttui keppiinsä, mutta

seuraavassa silmänräpäyksessä hän vaipui tuolilleen takaisin, koko ruumis
vavisten ja kasvoiltaan kuolonkalpeana. Hän ei saanut sanaakaan suustaan.
Minun tuli häntä kovasti sääli.

"Hyvä ystävä", sanoi Dupin ystävällisesti, "te olette huolissanne aivan
tarpeettomasti — ihan varmaan.. Me tarkoitamme vain parastanne. Annan
teille kunniasanani, ettemme tahdo teille mitään pahaa. Minä tiedän aivan
varmasti että te olette täydelleen syytön Morgue kadun hirmutekoihin.
Kuitenkin neuvoisin teitä myöntämään, että olette jollain tavoin sekaantunut
juttuun.

"Tästä mitä nyt juuri olen sanonut, voitte huomata että minulla on
keinoja, joilla pääsen asian perille, keinoja, joista ette osaisi uneksiakaan.
Asiat ovat nyt sillä tavoin. Mutta tehän ette ole tehnyt mitään mitä ette voisi
tunnustaa, mitään mistä teitä voitaisiin syyttää.

"Te ette ole edes", rauhoitti Dupin, "ryöstänyt mitään, vaikka olisitte
rankaisematta voinut sen tehdä. Teidän ei tarvitse salata mitään.
Toiseltapuolen velvoittaa kunnianne teitä tunnustamaan kaiken mitä
tiedätte. Tällä haavaa on viaton mies vangittuna, syytettynä rikoksesta,
jonka tekijän te voitte osoittaa."

Merimies oli Dupinin puheen aikana melkoisesti rauhoittunut, mutta
hänen käytöksestään oli äskeinen varmuus tyyten hävinnyt.

"Niin totta kuin Jumala minua auttakoon", sanoi hän hetken
äänettömyyden jälkeen, "tahdon kertoa teille kaiken mitä tiedän asiasta, —
mutta en voi odottaa että te uskoisitte siitä puoltakaan — olisin hullu jos
sellaista odottaisin. Mutta viaton minä olen, ja asia on minun saatava pois
sydämeltäni, vaikkapa tähän paikkaan kuolisin."

Hänen kertomuksensa oli suunnilleen tämmöinen:

Hän oli hiljattain purjehtinut Intian saariston kautta. Joukko, johon
hänkin kuului, nousi maihin Borneossa ja tunkeutui eräällä huviretkellä
saaren sisäosiin. Hän ja eräs toverinsa olivat pyydystäneet orangutangin.
Tämä toveri kuoli, ja silloin jäi eläin kokonaan hänen omaisuudekseen.
Eläin tuotti hurjan villeytensä vuoksi hänelle paljon vaivaa kotimatkalla,
mutta lopulta onnistui hänen kuitenkin saada se kunnialla asuntoonsa
Pariisissa, johon hän sen huolellisesti kytki, välttääkseen naapuriensa
uteliaisuutta siihen saakka kun se paranisi vammasta, jonka se oli saanut
jalkaansa laivalla. Hänen aikomuksensa oli myydä apina heti sen jälkeen.

Mutta sinä yönä tahi paremminkin sinä aamuna, jona murha tapahtui,
saapui merimies kotiin eräästä juhlasta ja tapasi orangutangin irrallaan
omassa makuuhuoneessaan, jonne se oli murtautunut viereisestä huoneesta,
missä se oli ollut lujasti kiinnikytkettynä. Apina istui leuka huolellisesti
saippuoituna ja partaveitsi kädessä tuolilla peilin edessä ja matki parturin
eleitä. Kauhistuneena nähdessään niin vaarallisen esineen villin eläimen
kädessä ei merimies muutamaan silmänräpäykseen osannut ryhtyä
mihinkään. Tähän saakka hänen kuitenkin oli aina onnistunut saada eläin
ruoskan avulla rauhoittumaan, ja tähän keinoon hän nytkin turvautui.
Ruoskan nähdessään orangutangi äkkiä hypähti ulos ovesta, kiisi saman tien
alas portaista ja pääsi ulos kadulle eräästä käytävän ikkunasta, joka
onnettomuudeksi sattui olemaan auki.

Ranskalainen seurasi sitä epätoivoisena. Apina, partaveitsi yhäti
kädessään, pysähtyi silloin tällöin ja teki takaa-ajajalleen kaikellaisia eleitä,
kunnes tämä oli sen saavuttamaisillaan. Silloin se pakeni taaskin. Tällä
tavoin kesti takaa-ajoa kauan aikaa. Kaduilla oli aivan hiljaista, sillä kello
oli lähes kolme yöllä. Eräällä pienellä sivukadulla Morgue kadun
takapuolella veti karkulaisen huomion puoleensa valo, joka loisti m:me
l'Espanayen avonaisesta ikkunasta hänen talonsa neljännessä kerroksessa.
Kun eläin juoksi taloa kohti, keksi se kaasuputken, kiipesi sitä pitkin

käsittämättömällä taidolla ylös, tarttui ikkunaluukkuun, joka oli aivan
seinää vasten ja heilautti itsensä sen avulla ikkunasta sisään tullen suoraan
ikkunan edessä olevaan sänkyyn. Tämä tapahtui minuuttia lyhyemmässä
ajassa. Luukun sysäsi apina sisään mennessään jälleen seinää vasten.

Tämä tapaus sekä ilahdutti että säikähdytti merimiestä. Nyt sai hän toivoa
voivansa jälleen vangita eläimen, koska loukusta, johon se nyt oli mennyt,
tuskin oli muuta uloskäytävää kuin kaasuputki, jonka alla hän seisoi
valmiina ottamaan eläimen kiinni sen palatessa. Toiselta puolen oli
pelättävissä että se saattoi matkaansaattaa talossa pahoja ikävyyksiä. Tämä
ajatus pakotti miehen seuraamaan apinaa. Merimiehen ei ole vaikea kiivetä
kaasuputkea pitkin, mutta kun hän oli saapunut ikkunan korkeudelle, ei hän
päässytkään pitemmälle, sillä ikkuna oli hänestä liian kaukana vasemmalla.
Hän saattoi ainoastaan taivuttautua niin paljon että voi nähdä sisälle
huoneeseen. Mitä hän siellä näki, saattoi hänet melkein hellittämään
otteensa putkesta. Oli juuri se hetki, jolloin kauheat huudot keskellä yötä
kaikuen herättivät Morgue kadun asukkaat. M:me l'Espanaye ja hänen
tyttärensä, molemmat yövaatteisiinsa pukeutuneina, olivat nähtävästi olleet
järjestämässä eräitä papereita rautaiseen raha-arkkuun. Arkku oli avoin, ja
sen sisältö oli nostettu peitteelle vuoteen jalkopäähän. Uhriparat lienevät
olleet selin ikkunaan, ja ajasta joka kului apinan sisääntulosta
kauhunhuutoihin, on kai pääteltävä, etteivät he sitä heti huomanneet.

Kun merimies katsoi sisään, oli iso eläin tarttunut m:me l'Espanaye'ta
hiuksista (jotka riippuivat palmikkoina, arvatenkin koska vanha nainen oli
aikeissa kammata ne yöksi) ja teki hänen kasvojensa edessä partaveitsellä
parturin eleitä. Tytär makasi pitkänään lattialla säikähdyksestä tainnoksissa.
Vanhan naisen huudot ja ponnistelut (joiden aikana peto kiskaisi häneltä
hiukset päästä) saivat aikaan, että apinan aluksi kai rauhalliset aikomukset
muuttuivat vihan ja raivon töiksi. Vain kerran se painalsi partaveitsellä
vanhan naisen kaulaa, mistä seurasi että pää melkein täydelleen irtautui

ruumiista. Veren näkeminen kiihdytti sen raivoa vielä enemmän.
Hampaitaan kiristäen ja silmät kipinöitä suitsuttaen se lennähti tytön
ruumiin kimppuun ja kaivoi hirveät kyntensä sen kaulaan, kunnes uhri
kuristui kuoliaaksi. Nyt osui sen hurjana harhaileva katse isäntänsä
kauhusta jähmettyneisiin kasvoihin ikkunan takana. Eläimen raivo — se kai
muisti ruoskan — muuttui silmänräpäyksessä peloksi ja tuskaksi. Tietäen
ansainneensa rangaistuksen näytti se toivovan voivansa peittää tekonsa
jäljet ja alkoi nyt, ikäänkuin sisäisen levottomuuden ja hädän pakoittamana,
juosta ympäri huonetta. Tällöin se sysäsi huonekaluja kumoon, särki niitä ja
kiskoi vuodevaatteet sängystä. Lopuksi apina tarttui tyttären ruumiiseen ja
tunki sen uuninpiippuun siten kuin tiedetään, sitten vanhan naisen
jäännöksiin, jotka se muitta mutkitta viskasi ikkunasta ulos.

Kun apina, silvottu ruumis sylissään, läheni ikkunaa, alkoi merimies
kauhun valtaamana laskeutua takaisin putkea pitkin, ja sittenkun hän oli
pikemmin liukunut kuin laskeutunut sitä pitkin maahan, kiiruhti hän niin
nopeasti kuin saattoi kotiinsa — hirveästi peloissaan tapahtuman
seurauksista, ja jätti tässä mielentilassa orangutangin pyydystämisen
sikseen. Sanat, jotka portaita ylös rientävät ihmiset kuulivat, olivat
ranskalaisen kauhun huudahduksia ja haukkumasanoja, sekoittuneina pedon
kauheaan karjahteluun.

Paljoa ei ole enää lisättävänä. Orangutangi oli paennut kaasuputkea
pitkin hetkistä myöhemmin kuin isäntänsä. Mennessään se oli lyönyt
ikkunan kiinni. Myöhemmin sai omistajansa sen kiinni ja möi sen kelpo
hinnasta eläintarhaan. Sittenkun merimies oli toistanut kertomuksensa
poliisiprefektille, jonka ällistys sen johdosta ei ollut vähäinen, ja Dupin oli
siihen liittänyt tutkimuksensa tulokset, vapautettiin Lebon viipymättä
vankilasta.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MORGUE KADUN
KAUHU ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be
renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law
means that no one owns a United States copyright in these works, so the
Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States
without permission and without paying copyright royalties. Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying
and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the
PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a
registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook,
except by following the terms of the trademark license, including paying
royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge
anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is
very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg
eBooks may be modified and printed and given away—you may do
practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by
U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license,
especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG™ LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any
other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you
agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg License
available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing
Project Gutenberg electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg electronic work,
you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the
terms of this license and intellectual property (trademark/copyright)
agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement,
you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg
electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy
of or access to a Project Gutenberg electronic work and you do not agree to
be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on
or associated in any way with an electronic work by people who agree to be
bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can
do with most Project Gutenberg electronic works even without complying
with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a
lot of things you can do with Project Gutenberg electronic works if you
follow the terms of this agreement and help preserve free future access to
Project Gutenberg electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation”
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg electronic works. Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States. If an individual
work is unprotected by copyright law in the United States and you are

located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works
based on the work as long as all references to Project Gutenberg are
removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg
mission of promoting free access to electronic works by freely sharing
Project Gutenberg works in compliance with the terms of this agreement for
keeping the Project Gutenberg name associated with the work. You can
easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg License when you
share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a
constant state of change. If you are outside the United States, check the
laws of your country in addition to the terms of this agreement before
downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating
derivative works based on this work or any other Project Gutenberg work.
The Foundation makes no representations concerning the copyright status
of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg work (any work on which the
phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project
Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied
or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States
and most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg™ License included with
this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in
the United States, you will have to check the laws of the country
where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg electronic work is derived from
texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice
indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the
work can be copied and distributed to anyone in the United States without
paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a
work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on
the work, you must comply either with the requirements of paragraphs
1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg electronic work is posted with the
permission of the copyright holder, your use and distribution must comply
with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed
by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project
Gutenberg License for all works posted with the permission of the
copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg License
terms from this work, or any files containing a part of this work or any
other work associated with Project Gutenberg.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without prominently
displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or
immediate access to the full terms of the Project Gutenberg License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg work in a format other than “Plain
Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the
official Project Gutenberg website (www.gutenberg.org), you must, at no
additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of
exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work
in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format
must include the full Project Gutenberg License as specified in paragraph
1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing,
copying or distributing any Project Gutenberg works unless you comply
with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to
or distributing Project Gutenberg electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the
use of Project Gutenberg works calculated using the method you
already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the
owner of the Project Gutenberg trademark, but he has agreed to donate
royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days
following each date on which you prepare (or are legally required to
prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly
marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation at the address specified in Section 4, “Information about
donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”

• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does
not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You
must require such a user to return or destroy all copies of the works
possessed in a physical medium and discontinue all use of and all
access to other copies of Project Gutenberg™ works.

• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.

• You comply with all other terms of this agreement for free distribution
of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™
electronic work or group of works on different terms than are set forth in
this agreement, you must obtain permission in writing from the Project

Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project
Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3
below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works
not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™
collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and
the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as,
but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription
errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or
damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that
damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except
for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the
Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to
you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE
THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT
EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE
THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY
DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE
TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL,
PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE
NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you
discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you
can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation. The person or entity that provided you with the
defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund.

If you received the work electronically, the person or entity providing it to
you may choose to give you a second opportunity to receive the work
electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you
may demand a refund in writing without further opportunities to fix the
problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in
paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING
BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR
FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or
the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or
limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable
to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum
disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity
or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that
arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause
to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg work, (b)
alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg
work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project
Gutenberg

Project Gutenberg is synonymous with the free distribution of electronic
works in formats readable by the widest variety of computers including
obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the

efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of
life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance
they need are critical to reaching Project Gutenberg’s goals and ensuring
that the Project Gutenberg collection will remain freely available for
generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation was created to provide a secure and permanent future for
Project Gutenberg and future generations. To learn more about the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations
can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)
(3) educational corporation organized under the laws of the state of
Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service.
The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541.
Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax
deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s
laws.

The Foundation’s business office is located at 41 Watchung Plaza #516,
Montclair NJ 07042, USA, +1 (862) 621-9288. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website and
official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of increasing the
number of public domain and licensed works that can be freely distributed
in machine-readable form accessible by the widest array of equipment

including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are
particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United States.
Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort,
much paperwork and many fees to meet and keep up with these
requirements. We do not solicit donations in locations where we have not
received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or
determine the status of compliance for any particular state visit
www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have
not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against
accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us
with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any
statements concerning tax treatment of donations received from outside the
United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods
and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including
checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit:
www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg
electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg
concept of a library of electronic works that could be freely shared with
anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg
eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg eBooks are often created from several printed editions,
all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a

copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in
compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility:
www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg, including how
to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation,
how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email
newsletter to hear about new eBooks.